Uutiset

Uutinen

PlayStation 3 saa tuen DivX-videoille

DivX Inc. ja Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ovat sopineet DivX-tuen tuomisesta PlayStation 3:lle.

Kuluttajien saataville tuki tulee tulevan käyttöjärjestelmäpäivityksen yhteydessä, mutta pelinkehittäjät voivat jo nyt soveltaa DivX-teknologiaa peleissään päivittämällä kehitysyksikkönsä uusimpaan versioon.
Oliver
Uutinen

Alone in the Dark myös Wiille

Atari on ilmoittanut että uusi Alone in the Dark julkaistaan ennakkotiedoista poiketen myös Wiille ja PS2:lle.

Pitkäikäisen selviytymiskauhusarjan uusimman osan oltiin alunperin kerrottu saapuvan vain PC:lle, PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle. Oletettavasti PS2:n vahvana jatkunut myynti sekä Wiin huikea suosio ovat saaneet tekijät vakuuttamaan siitä, että myös tehottomammat alustat ansaitsevat omat versionsa pelistä.
despire
Uutinen

NPD Group jakaa sittenkin panoksia konsolisotaan

Vielä viime viikolla Yhdysvaltojen virallisia konsoli- ja pelimyyntilistoja kokoava NPD Group kertoi supistavansa voimakkaasti tilastotietojensa paljastamista suurelle yleisölle ja keskittyvänsä jatkossa maksavien asiakkaidensa palveluun. Uusi järjestely olisi tarkoittanut muun muassa konsolien myyntilukujen julkaisua vain neljännesvuosittain.

Nyt GameDaily BIZ kuitenkin kertoo NPD Groupin puhemiehen vahvistaneen, että Sony, Nintendo ja Microsoft ovat myöntäneet luvan konsolilukujen julkiseen raportointiin kuukausittain.
Oliver
Uutinen

Supreme Commander kääntyy Xboxille

THQ:n ja Gas Powered Gamesin strategiapeli Supreme Commander on kääntymässä PC:ltä Xbox 360:lle, kertoo pelisivusto GameSpot. Konsoliversion takana on Aspyr yhdessä tuoreen Hellbent Gamesin kanssa.

Sivuston tietojen mukaan käännökseen on tarkoitus lisätä uusia yksiköitä ja moninpelimuotoja sekä päivittää pelialueita. Lisäksi pelin käyttöliittymä uusittaisiin Xbox 360:n peliohjaimelle.

Xbox 360 -version julkaisuajankohdan odotetaan asettuvan ensi vuoden alkupuolelle.
Hakkiz
Uutinen

Mii Contest Channel Wiille

Nintendo on julkaissut Euroopassa uuden palvelun Wiille. Mii Contest Channelissa voi sekä esitellä itse luotuja Mii-hahmoja, että katsoa ja äänestää muiden tekemiä luomuksia. Luvassa on myös kilpailuja joihin voi osallistua omilla Miillään. Kilpailun teemat ja aiheet ovat vaihtuvia.


Mii Contest Channelin voi ladata Virtual Shop Channelista ilmaiseksi.
Jooseppi
Uutinen

Shrek ja Screwjumper nostavat Live Arcade -valikoiman sataan

Pieniä ladattavia pelejä kauppaava Live Arcade -palvelu saa keskiviikkona sadannen pelinsä, kun tarjolle tulevat Activisionin Shrek-n-Roll ja THQ:n Screwjumper.

Kaikenikäisille suunnattu Shrek-n-Roll on 16 erilaiseen sokkeloon perustuva pulmapeli, joka sisältää muun muassa 24 pelattavaa hahmoa ja yhteistyömoninpelin.
Hakkiz
Uutinen

Pelistudioiden etääntyminen ei huoleta Microsoftia

Microsoftin peliosaston toiminnoista Euroopassa vastaava Phil Spencer on ilmaissut, ettei yhtiön tärkeiden yhteistyökumppanien etääntyminen huoleta Xbox-konsolien tekijää.

Parin viime kuukauden aikana Microsoft on menettänyt tallistaan Halo-studio Bungien sekä kadottanut välittömän kontaktin Electronic Artsille siirtyvään BioWareen ja Activisionille myytyyn Bizarreen.
Hakkiz
Uutinen

Konami lupaa korjausta PS3:n PES 2008:aan

Konami kertoo, että Pro Evolution Soccer 2008:n PlayStation 3 -versiossa on joitakin ongelmia, mutta ne pyritään ratkaisemaan mahdollisimman pian.

Ennen korjauksen saapumista Konami suosittelee PES 2008:n pelaamista PS3:lla ilman automaattitallennusta ja välttämään pelin asentamista konsolin kiintolevylle. Näiden toimien pitäisi auttaa pelissä ilmenneisiin jumiutumisiin eri tilanteissa.
Oliver
Uutinen

Resistanceen uusia moninpelikarttoja

PlayStation 3:n Resistance: Fall of Manin toinen maksullinen karttapaketti sisältää edellisen tapaan kaksi uutta karttaa.

Bracknell perustuu löyhästi yksinpelin tasoon, jossa taistellaan sisätiloissa Chimeiran valtaamassa rataverkostossa. Axbridge on kokonaan uusi kartta, jossa kahta suurta ihmisten tukikohtaa yhdistää kapea, maan alla ja pinnalla kulkeva väylä. Molemmat kartat toimivat kaikissa pelimuodoissa ja ne myös skaalautuvat pelaajamäärän mukaan, joten toiminta säilyy intensiivisenä pienemmälläkin porukalla.
Oliver
Uutinen

Xbox Live viiden vuoden ikään torstaina

Torstaina 15. marraskuuta tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun Microsoftin Xbox Live -verkkopalvelu avattiin suurelle yleisölle. Merkkipäivän kunniaksi palvelussa järjestetään muun muassa kilpailuita ja otteluita pelintekijöitä vastaan.

Aluksi palvelu oli käytettävissä vain Pohjois-Amerikassa. Eurooppaan Xbox Live rupesi leviämään maaliskuussa 2003, mutta Suomeen se rantautui vasta Euroopan toisessa aallossa lokakuussa.
Hakkiz
Uutinen

Veikö pöly PlayStation 3:n takuun?

Consumerist-blogi on jo pariin kertaan raportoinut tapauksesta, jossa Yhdysvalloissa PlayStation 3:n takuuhuoltoon toimittaneelle asiakkaalle on kerrottu, että laite on liian pölyinen, eikä sitä huollettaisi takuuseen. 150 dollarilla Sony tosin olisi valmis vaihtamaan koneen uuteen.

Tapaus on saanut jo absurdejakin piirteitä, kun Sonylta ilmoitettiin laitteen sisältä löytyvän pölymäärän vastaavan kahden vuoden kertymää. Lisäksi käyttäjälle kerrottiin laitteesta otettujen kuvien olevan Sonyn omaisuutta ja ne luovutettaisiin hänelle vain syytettä vastaan.
Oliver
Uutinen

300 PS3-konsolia varkaille

Vaikka PlayStation 3:n kaupallinen menestys ei tunnukaan tyydyttävän kaikkia, niin varkaille laite vaikuttaa olevan edelleen lähes yhtä houkutteleva kuin julkaisupäivänä.

Perjantai-iltana kaksi automaattiasein varustautunutta miestä tunkeutui varastoon Belgiassa ja sitoi sitä vartioimassa olleen miehen. Seuraavan kahden tunnin aikana tunkeutujat lastasivat kahteen kuorma-autoon kolmesataa PlayStation 3 -konsolia ja häipyivät tiehensä.

Poliisilla ei ole tietoa varkaiden tai 150 000 euron arvoisen lastin nykyisestä olinpaikasta.
Oliver
Uutinen

PS3:n Uncharted-demo vapautui aluerajoituksesta

Torstaina Yhdysvaltain PS Storeen tuli ladattavaksi demo odotetusta Uncharted: Drake’s Fortune -toimintaseikkailusta ja luonnollisesti tekaistuilla henkilötiedoilla jenkkitunnuksen tehneet eurooppalaisetkin latasivat demon konsolilleen.

Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä demo ei suostunutkaan käynnistymään eurooppalaisissa tai japanilaisissa PS3-konsoleissa. Pelin kehittäneen Naughty Dogin mukaan kyseessä oli kuitenkin tahaton bugi, eikä tarkoituksellinen aluerajoitus.
Oliver
Uutinen

Bungie jo uusien projektien kimpussa

Halo 3:n valmistumisen jälkeen itsenäistynyt Bungie on jo uusien peliprojektien kimpussa, studiojohtaja Harold Ryan paljastaa Develop-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa kehitys on käynnissä ainakin parin uuden projektin osalta.

Bungie yritti rakentaa uusia pelejä jo aiemmin ollessaan Microsoftin omistuksessa, mutta Halo-sarjan aikavaatimukset eivät antaneet siihen mahdollisuutta.

Hakkiz
Uutinen

Two Worlds -roolipelistä demo

Massiiviseen virtuaalimaailman perustuvasta Two Worlds -roolipelistä julkaistiin eilen demoversio Xbox 360:lle. Reilun puolen gigatavun demon luvataan tarjoavan useita tehtäviä ratkottavaksi ja vaeltelevia vihollisia kukistettavaksi.

Demon ohella Xbox 360:n latauspalvelusta voi lisätä musiikkia rock-peli Guitar Hero III:een, johon on saatavilla kolme uutta kappaletta sekä Velvet Revolverilta että Foo Fightersilta.
Hakkiz
Uutinen

Take-Two hakee sopua Hot Coffee -joukkokanteeseen

Vuonna 2005 Take-Two Interactivea vastaa nostettiin Yhdysvalloissa joukkokanne koskien Grand Theft Auto: San Andreas -pelin surullisen kuuluisaa Hot Coffee -minipeliä, jonka sai pelissä auki pienellä hakkeroinnilla.
Oliver
Uutinen

Xbox 360 ohitti PS3:n viikkomyynneissä Japanissa

Media Createn kokoamalla Japanin konsolilistalla muutaman viikon vallinnut järjestys vaihtui, kun Ace Combat 6:n julkaisu siivitti Xbox 360:n juuri ja juuri PlayStation 3:n edelle.

Pelilistan kärkisijan valtasi odotetusti Super Mario Galaxy yli 250 000 kappaleen myynnillä ja se piristi Wiin menekkiä reiluun 37 000 konsoliin. Laitemyynnin kärjessä olivat tuttuun tapaan Nintendo DS sekä PlayStation Portable.

Japanin konsolimyynti ajalta 29.10. - 4.11.:
Oliver