Uutiset

Uutinen

GDC 07: Alan Wake todennäköisesti vuonna 2008

Espoolaisen Remedy Entertainmentin tiloissa valmistuu eräs Microsoftin odotetuimmista peleistä: Alan Wake. Toimintatrilleri on puhuttanut milloin asetelmansa, teknologiansa kuin julkaisuaikansakin takia. Sille ei ole toistaiseksi asetettu virallista ilmestymisajankohtaa, mutta Microsoftin pelistudioita johtavan Shane Kimin tuore lausunto on kallistamassa julkaisua vuoden 2008 puolelle.

- Meillä on paljon hyvää tavaraa vuodelle 2008.

Hakkiz
Uutinen

GDC 07: Fable 2 - koiran elämää

Lionhead Studiosin suuri visionääri Peter Molyneux puhui Games Developer Conference -tapahtumassa Fable 2:n uusista ominaisuuksista ja demonstroi niistä osaa hyvin varhaisen kehitysversion avulla.

Pelin alussa päästään valitsemaan, haluaako pelata mies- vai naispuolisella hahmolla. Tällä kertaa rakkauselämä on oleellisemmassa osassa, sillä sankari voi mennä naimisiin, harrastaa suojattua tai suojaamatonta seksiä sekä saada lapsia.

Paavo Niskala
Uutinen

GDC 07: Raren perustajilta uusi studio

Brittistudio Raren perustaneet Stamperin-veljekset ovat pystyttämässä uutta pelitaloa. Asiasta kertoi Microsoft Game Studiosin johtaja Shane Kim pelisivusto IGN:lle GDC-tapahtumassa.

Yli 20 vuotta Manor Parkin suuruutta luotsanneet Stamperit erosivat Raren johdosta vuodenvaihteessa. Erolla ei Kimin mukaan ollut suurta vaikutusta studion jokapäiväiseen toimintaan.

- He haluavat työskennellä pienemmässä mittakaavassa, jolloin he ovat lähempänä varsinaisia projekteja, Kim perusteli.

- Olen varma, että he pysyvät läheisissä väleissä Microsoftin kanssa.

Hakkiz
Uutinen

GDC 07: Castle Crashers vasta ensi vuonna?

The Behemothin Dan Paladin kertoi Joystiq-sivustolle, että studion Castle Crashers -seikkailun kehitys kestänee vielä vuoden. On siis todennäköistä, että Alien Hominid -kehittäjän ensimmäinen originaali Live Arcade -peli nähdään vasta ensi vuonna.

Positiivisina uutisina Paladin kertoi kuitenkin myös, että he pystyvät palvelun uuden kokorajoituksen ansiosta lisäämään peliin entistä enemmän sisältöä.

  • XboxFINin kaikki GDC 07 -uutiset
  • Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 07: Hiirinäppis-hippaa PS3:lle

    GameSpyn Gabe Graziani otti GDC-tapahtumassa tuntumaa Unreal Tournament III:n PlayStation 3 -versioon, joka hänen mukaansa näytti vähintään yhtä hyvältä kuin Xbox 360:n Gears of War. Muuten peli oli pitkälti tuttua nopeita refleksejä vaativaa vauhdikasta räiskintää.

    Unreal Tournament III tukee Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistusta tai vaihtoehtoisesti konsolin ääreen harhautunut PC-pelaaja voi tehdä olonsa kotoisaksi USB-hiirellä ja -näppiksellä. Pelin pitäisi ilmestyä PS3:lle, X360:lle ja PC:lle vuoden loppuun mennessä.

    Oliver
    Uutinen

    GDC 07: Ei uusia muotoja PSP:lle

    Sonyn edustajat ovat torjuneet idean, että PSP tarvitsisi DS Liten kaltaista uudelleen muotoilua ja sanoivat laitteen ulkoasun säilyvän jatkossakin samanlaisena.

    PSP:n kuitenkin kerrottiin pian lunastavan lupauksensa, minkä ainakin IGN tulkitsi vihjeeksi elokuvien latauspalvelun käynnistymisestä sekä entistä laajemmasta yhteistoiminnasta PS3:n kanssa. Sonyn suunnitelmissa on mahdollistaa leffojen lataus suoraan PSP:lle, mikäli kopioinnin estävät suojaukset saadaan toimiviksi.

    Oliver
    Uutinen

    GDC 07: Nintendolla vahva pelirintama keväälle ja kesälle

    Nintendon vuoden kuumimmat konsolit ovat luonnollisesti Wii ja DS, joille julkaistaankin varsin mukavasti uusia pelejä kevään ja kesän aikana. Muun muassa Wii-pelien kirjo kasvaa yli 50:een kesäkuun loppuun mennessä.

    - Uudet tapamme pelata ovat houkutelleet miljoonia pelaajia ympäri maailmaa. Tämä mallisto kuvaa panostamme johtaa alaa pelaamisen tulevaisuudella, Nintendon nokkamies Reggie Fils-Aime hehkuttaa.

    Cubase
    Uutinen

    GDC 07: Paljastuksia Steven Spielbergin peliprojekteista

    Electronic Artsin Los Angelesin studion Neil Young paljasti haastattelussaan tietoja pelinkehittäjän ja Steven Spielbergin projekteista. Yhteistyön on kerrottu poikivan kolme peliä, joista parhaillaan kehitetään kahta.

    Youngin mukaan ensimmäinen nimike on juuri sellainen, mitä Spielbergiltä voisi odottaa. Doug Churchin tuottamassa pelissä kerrotaan pienen joukkion silmin intiimiä tarinaa, joka sijoittuu suurien, maailmaa muuttavien tapahtumien keskelle. Pelin alusta jää edelleen arvailujen varaan.

    Cubase
    Uutinen

    GDC 07: "Wii-vihaaja" pahoittelee puheitaan

    Games Developer Conferencessa väkevästi Wiitä vastaan puhumaan innostunut Maxisin Chris Hecker vetää hieman pahoja puheitansa takaisin kertomalla, että hän halusi esityksen olevan vain hauska ja ajatuksia herättävä, mutta jotenkin se meni hieman överiksi.

    - Siinä sivussa loukkasin joitakin ihmisiä, joista välitän, joten haluan pyytää anteeksi nyt, Hecker pahoittelee.

    Hecker haluaa tehdä myös selväksi, että lavalla puhuessaan hän ei edusta Maxisia tai Electronic Artsia vaan ainoastaan itseään.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 07: Capcomin Inafune: Pelit eivät ole taidetta

    Capcomin kehityspäälikönä toimiva Keiji Inafune (mm. Dead Rising, Lost Planet ja Mega Man) oli melko suorasanainen, kun häneltä kysyttiin, miksi Capcomin alaisuudessa itsenäisesti toimineen ja sittemmin edesmenneen Clover Studion arvostelumenestystä nauttineet pelit, kuten Okami ja Viewtiful Joe, eivät menestyneet kaupallisesti.

    - Voin joutua ongelmiin sanoessani tämän julkisesti, mutta pelit eivät ole taidetta, vaan tuotteita.

    Oliver
    Uutinen

    Wiille vihdoin verkkomoninpeli

    Nintendo-fanien iloksi Wii saavuttaa kaksi odotettua merkkipaalua kuluvan vuoden kesällä, kun Pokemon Battle Revolution tulee kauppoihin. Suositun sarjan tuorein osa nimittäin hyödyntää ensimmäisenä Wii-pelinä konsolin WiFi-ominaisuuksia moninpeliä ja lisäksi DS-yhteensopivuutta varten.

    Cubase
    Uutinen

    Forza Motorsport 2:n jenkkikaarat julki

    Forza Motorsport 2:n toukokuussa tapahtuva julkaisu lähestyy, ja samalla paljastuvat pelin ominaisuudet sekä autolista pala palalta. Ohessa on lueteltuna kaikki pelin amerikkalaiset kaarat.

    Kehittäjä Turn 10 kertoo verkkosivuillaan, että pelistä löytyy muutamia autoja, joita ei voi saada omakseen muuten kuin voittamalla verkossa järjestettävän huutokaupan. Kyseessä ei ole luokkansa parhaita yksilöitä vaan lähinnä harvinaisuutensa takia arvokkaita autoja.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 07: Pelkkä PS3 ei riitä GTA:lle

    Game Developers Conferencen yhteydessä järjestetyssä Bloggers Breakfast -tilaisuudessa Sonyn Phil Harrison kertoi syyn miksi Grand Theft Auto IV ei ole PlayStation 3:n yksinoikeus.

    - En usko, että pelkästään PS3:n laitekanta riittäisi tukemaan Rockstarin investointia GTA IV:ään, sanoi Harrison.

    Oliver
    Uutinen

    Jacksonin Halo-projekti on episodinen

    Gamasutra-sivusto kertoo Microsoftin Shane Kimin paljastaneen, että Peter Jacksonin, Microsoftin ja Bungien yhteistyösuunnitelmiin kuuluu kaksi episodirakenteista projektia, joista ensimmäinen on X06-tapahtumassa vahvistettu Halo-universumiin pohjautuva peli.

    Projekti on vielä suunnitteluvaiheessa. Jackson jatkaa myös edelleen jäissä olevan Halo-filmatisoinnin tuottajana.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    Gundam Musou piristi PS3:n myyntiä Japanissa

    Japanissa suosittuja Gundam-mechoja Dynasty Warriors -sarjan pelimekaniikkaan yhdistelevä Gundam Musou myi Media Createn listojen mukaan ensimmäisellä viikollaan varsin mukavat 170 725 kappaletta ja nosti samalla PlayStation 3:n myynnin 44 000:n kappaleeseen. Aikaisempina viikkoina PS3:n menekki oli jäänyt 20 000:n tienoille.

    Viime viikon pelilistan kakkosena oli Nintendo DS:lle julkaistu Super Robot Taisen W ja kolmantena sinnitteli edellisen viikon ykkönen, PSP:n Monster Hunter Portable 2nd, jonka imussa meni kaupaksi vielä 66 156 PSP-konsolia.

    Oliver
    Uutinen

    Shivering Isles Liven kallein ladattava

    Bethesdan tuottaja Todd Howard paljastaa The Elder Scrolls IV: Oblivionin foorumeilla julkaistussa haastattelussa, että pelin Shivering Isles -laajennus julkaistaan 27. maaliskuuta Liven kauppapaikalla ja PC:lle.

    Hintaa lisäosalle tulee muhkeat 2400 Microsoft-pojoa eli noin 28,8 euroa, mikä tekee siitä Liven kalleimman yksittäisen ladattavan kohteen.

    Paavo Niskala
    Uutinen

    GDC 07: PlayStation Homen betatestille kotisivu

    Sony on jo avannut tulevan Home-palvelunsa betatestille kotisivun osoitteeseen www.homebetatrial.com.

    Vielä sivulla on hiljaista, mutta ilmeisesti lähiaikoina voivat betatestistä kiinnostuneet ilmoittaa sitä kautta osallistumishalukkuudestaan. Vaikka testi onkin julkinen, eivät kaikki ilmoittautuneet pääse mukaan, vaan pitää vain toivoa valinnan osuvan omalle kohdalleen.

    Oliver
    Uutinen

    GDC 07: MotorStormiin lisäsisältöä vielä kevään aikana?

    Game Developers Conferencen yhteydessä haastateltu Sonyn tuottaja Pete Smith kertoi MotorStormin saavan verkosta ladattavaa sisältöä jo lähikuukausina.

    MotorStormin sisältöä on moitittu laihaksi, mutta tulossa on uusia ratoja, kulkuneuvoja, hahmoja sekä pelimuotoja tuomaan lihaa luiden ympärille. Osa uudesta sisällöstä tulee olemaan maksullista, mutta Smithin mukaan luvassa on myös ilmaista imuroitavaa, jonka hän uskoo helpottavan pelin ympärille muodostuvan yhteisön kehittymistä ja tarjoavan jotain uutta pelaajille.

    Oliver
    Uutinen

    Sijoittajat haluavat vaihtaa Take-Twon johdon

    Joukko Take-Two Interactiveen sijoittaneita finanssiyhtiöitä on yhdistänyt voimansa syrjäyttääkseen pääjohtaja Paul Eibelerin palliltaan. Myös talouspäällikkö Karl Wintersin tulevaisuus yrityksen johdossa on tutkinnan alla.

    Sijoittajaryhmän tarkoituksena nimetä Take-Twon hallitukseen kuusi uutta johtajaa seuraavassa vuosikokouksessa.

    Take-Twon talousongelmista ja johdon väitetyistä virheistä huolestunut pörssi otti uutisen valtaussuunnitelmasta vastaan varsin positiivisesti, sillä osakkeen arvo nousi pian peräti 16 prosenttia.

    Oliver
    Uutinen

    Kuinka saada kaikki irti GRAW2:sta?

    Ghost Recon Advanced Warfighter 2 saapuu kauppoihin huomenissa, mutta Xbox 360 -versioon on julkaistu jo automaattinen päivitys, joka tuo valikkoihin Exclusive Map -vaihtoehdon. Tätä kautta pelaajat voivat ladata edeltäjästä tutun ylimääräisen moninpelikartan nimeltään Nowhere.

    Kentän saadakseen täytyy luoda Ubisoftin verkkosivuilla käyttäjätili ja linkittää se omaan Xbox Live -pelaajatunnukseen. Näin Ubisoft haluaa kiittää yhteisönsä jäseniä.

    Paavo Niskala