Uutiset

Uutinen

Salaperäisyys verhoaa Wiin Guitar Heroa

Activisonin johtaja Mike Griffiths kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä, että huhtikuussa alkavan seuraavan tilivuoden aikana yhtiö aikoo kaksinkertaistaa tarjontansa DS:lle sekä Wiille. Hän lisäsi valikoiman sisältävän Spider-Mania, Shrekiä, Transformersia ja Guitar Heroa.

Tämä johti monet päättelemään varmana tietona, että PS2:lla valtavan suosion saavuttanut kitarapeli olisi saapumassa Wii-konsolille, sillä DS:ää pidettiin epätodennäköisempänä vaihtoehtona.

Oliver
Uutinen

Segan Virtua Fighter 5 -tikuissa vikaa

Sega on ilmoittanut, että eilen Japanissa myyntiin tulleissa Virtua Stick High Grade -ohjaimissa PlayStation 3:lle on havaittu ongelmia.

Ongelmat vaihtelevat huonosti painalluksia tunnistavista nappuloista kokonaan toimimattomiin nappeihin. Vikojen syytä tutkitaan ja ohjainten myynti lopetetaan, kunnes virheet saadaan korjattua. Sega lupaa vaihtaa jo myydyt ohjaimet uusiin ja ilmoittaa asiasta tarkemmin myöhemmin.

Eli hätäisimpien Virtua Fighter 5 -taistelijoiden kannattaa odottaa vielä jonkin aikaa tikkunsa tilaamisen kanssa.

Oliver
Uutinen

Kitarasankarit taas oikeuteen

Guitar Hero -peleistään tunnettu RedOctane, emoyhtiö Activision ja tarvikekitaraohjaimia valmistava The Ant Commandos (TAC) sopivat edellisen oikeuskiistansa vasta viime joulukuussa, mutta nyt osapuolet ovat taas marssimassa raastupaan.

Tällä kertaa Activision haastoi oikeuteen The Ant Commandosin, kolme Guitar Hero II -peliä kehittämässä ollutta henkilöä sekä aikaisemmin RedOctanea edustaneen, mutta nykyisin TAC:lle palveluksiaan tarjoavan PR-firman.

Oliver
Uutinen

Medal of Honor -demo PSP:lle

Brittien PSP Storesta on jo muutaman päivän löytynyt ladattavaksi ilmainen demo EA:n Medal of Honor Heroes -pelistä. Koko pelihän saapui kauppoihin jo ennen joulua.

Lataaminen brittisivulta ei tosin onnistu ainakaan Suomeen rekisteröidyllä tunnuksella, mutta onneksi esimerkiksi PSP Fanboy ei syrji ulkomalaisia yhtä rankasti.

Oliver
Uutinen

Kumiankkoja PS3:lle, lisää LocoRocoa luvassa

Newsweekin pelitoimittaja N'Gai Croal haastatteli Sonyn pelistudioiden johtajaa Phil Harrisonia tämän vuotisessa D.I.C.E. -tapahtumassa Las Vegasin lähistöllä. Ehkä mielenkiintoisinta antia olivat pari pientä pelipaljastusta eli jo joillakin listoilla vilahdellut Super Rub'a'Dub sekä uusi LocoRoco-peli.

Super Rub'a'Dub tuo Sonyn PS2- ja PS3-demoissa käyttämän kumiankan vihdoinkin pelattavaksi. PS Storesta PS3:lle ladattavaa peliä ohjastetaan pelkän liikkeentunnistuksen avulla ja ankkaa liikutellaan kallistelemalla vesiallasta.

Oliver
Uutinen

Crackdownin luoja ei tuomitse Halo 3 -tyrkytystä

Real Time Worldsin David Jones kertoo MTV:n haastattelussa, ettei hän tuomitse Halo 3 -betan lykkäämistä Crackdownin kyytipojaksi. Hänen mielestään peli tarvitsee kaiken avun päätyäkseen pelaajien kätösiin.

Jones ei luota ruutukaappausten vetovoimaan, sillä ne saavat hänestä sarjakuvatyylin näyttämään tylsältä ja rumalta verrattuna todelliseen peliin. Crackdownin idea ei myöskään aukene välittömästi pelaajille, sillä alussa päähahmon kyvyt ovat sangen rajalliset.

Paavo Niskala
Uutinen

Metal Gear Solid -leffa Sonylta

Sony Pictures Entertainmentin johtajistoon kuuluva Yair Landau on paljastanut yhtiön työskentelevän Metal Gear Solid -elokuvan parissa. Paljoa enempää Landau ei suostunut kertomaan, mutta hän sanoi pelin olevan hyvää materiaala elokuvalliseen kerrontaan, vaikka ongelmana onkin saattaa Snake-elämys valkokankaalle sellaisessa muodossa, mitä yleisö odottaa.

Studio Kojima ilmoitti elokuvasuunnitelmistaan jo viime kevään E3-messuilla, mutta Hollywood-kytkökset ovat tähän asti pysyneet salassa.

Oliver
Uutinen

Lisätietoja lähestyvästä matosodasta

Team 17:n Martyn Brown on paljastanut hieman yksityiskohtia Live Arcadeen kehitetystä Wormsista. Pelin odoteltiin ilmestyvän jo vuoden alussa, mutta se on edelleen julkaisematta. Brownin mukaan sertifiointiprosessi vei odotettua enemmän aikaa. Hän lupaa pelin kuitenkin saapuvan lähiviikkojen aikana.

Wormsin Live Arcade -version historia on pitkä. Microsoft lähestyi kehittäjiä asian tiimoilta jo vuonna 2004, jolloin Team 17:llä oli muita suunnitelmia. Vastuu kehityksestä annettiin toiselle tiimille Xbox 360:n julkaisu tähtäimessä.

Paavo Niskala
Uutinen

Murhatun vanhemmat tuomitsevat Manhunt 2:n

Kuten odotettavissa oli, saa Rockstarin eilen paljastama Manhunt 2 runsaasti palstatilaa ennen ensi kesän julkaisuaan PS2:lle, PSP:lle ja Wiille.

Ensimmäisten joukossa peliä arvostelivat pari vuotta sitten Britannian Leicesterissä murhatun Stefan Pakheeran vanhemmat, jotka uskovat tapauksesta elinkautiseen tuomitun Warren LeBlancin saaneen vaikutteita ensimmäisestä Manhunt-pelistä. Patrick ja Giselle Pakeerah kertoivat olevansa hyvin yllättyneitä jatko-osasta kaiken tapahtuneen jälkeen.

Oliver
Uutinen

Live Arcade -pomo siirtyy PopCapille

Helposti lähestyttäviä pikkupelejä tekevä PopCap Games on palkannut Microsoftin Xbox Live Arcade -palvelua luotsanneen Greg Canessan. Ensi viikosta alkaen Canessan on tarkoitus auttaa laajentamaan PopCapin tuotteita uusille alustoille varapääjohtajan asemassa.

Greg Canessa on työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta Microsoftilla rakentaen ja hallinnoiden yhtiön online-pelistrategiaa. Miehen yli 15-vuotiselle uralle mahtuvat myös johtotehtävät Idealabilla ja Vivendi Gamesilla. Uransa Canessa aloitti Applella pelimarkkinoijana.

Hakkiz
Uutinen

Räppärirähinä saapui kauppapaikalle

Electronic Arts julkaisi Def Jam Iconin demon kauppapaikalla tänään. Alun perin sen oli tarkoitus ilmestyä ladattavaksi jo viikko sitten. Reilun 380 megatavun kokeiluversio sisältää taistelijoista Big Boin ja T.I.:n, joiden läski tummuu musiikin tahtiin Gas Station -kentällä.

Demossa on mahdollisuus yksin- ja kaksinpeliin yhdellä konsolilla.

Paavo Niskala
Uutinen

Burnout Dominatorin vauhdikkaat visiot

Electronic Arts on julkaissut kuvia Burnout Dominatorin PS2-painoksesta, joka ilmestyy PSP-version ohella kauppoihin ensi kuun 22. päivä.

Dominatorin pitäisi palauttaa sarja juurilleen, vaikka kehitysvastuu onkin siirtynyt Criterionilta EA:n brittitiimille. Criterion on kuitenkin ehtinyt valvoa pelin edistymistä, mutta studion päähuomio lienee kuitenkin PS3:lle ja Xbox 360:lle tulevassa Burnout 5:ssä.

Oliver
Uutinen

EA vastasi Xbox-tenniksen 1080p-tukeen

NBA Street Homecourt on Electronic Artsin mukaan ensimmäinen Xbox 360 -peli, joka aidosti tukee korkeaa 1080p:n resoluutiota. Asiasta kertoi pelikustantajan edustaja Gamasutralle.

Ilmoitus on vastalause Segalle, joka tiistaina vahvisti Virtua Tennis 3:n tukevan huippuresoluutiota PS3:n lisäksi Xbox 360:lla. Sega väitti tiedotteessaan, että virtuaalisilla tenniskentillä Xbox-pelaajat voisivat ensimmäistä kertaa kokea 1080p:n tarkkuuden.

Hakkiz
Uutinen

Näkö paranee toimintapeleillä

Yhdysvaltalaisen Rochesterin yliopiston tekemä tutkimus osoittaa, että toimintapelien pelaaminen tekee hyvää silmille.

Tulosten mukaan parin tunnin pelaaminen päivittäin kuukauden ajan paransi näköä noin 20 prosenttia. Professori Daphne Bavelierin päätteli pelien muuttavan aivojen tapaa käsitellä silmien kautta tulevaa informaatiota. Kun pelit vievät näköaistin kyvyt äärirajoille, aivot sopeutuvat tähän ja tämä vaikuttaa myös muuhun toimintaan sekä jokapäiväiseen elämään.

Oliver
Uutinen

God of War II:n tuoreimmat kuvat

Sony on julkaissut muutaman muutaman uuden kuvan God of War II:sta, joka ainakin ennakoiden perusteella onnistuu vielä tiristämään lisätehoja PS2:n raudasta.

Peli julkaistaan Euroopassakin kevään aikana ja se saanee edeltäjänsä tapaan kanteensa 18+ -merkinnän.

Oliver
Uutinen

Activision uskoo PlayStation 3:een

Activision odottaa PlayStation 3:n julkaisun Euroopassa olevan menestys ja yhtiö onkin toiveikkaasti nostanut tilivuotensa viimeisen neljänneksen (01/07 - 03/07) liikevaihtoennusteen 130 miljoonasta eurosta 153 miljoonaan. Activisionin pelejä PS3:n julkaisussa ovat Call of Duty 3, Marvel: Ultimate Alliance sekä Tony Hawk's Project 8.

Activision luottaa tuttuihin sarjoihinsa myös seuraavana tilivuotena ja uutena rahasampona mukana on firman haltuun siirtynt Guitar Hero.

Oliver
Uutinen

"Uusi" GTA PS2:lle ensi kuussa

Rockstar Games on ilmoittanut virallisesti, että viime syksynä PSP:lle julkaistu Grand Theft Auto: Vice City Stories ilmestyy PlayStation 2:lle maaliskuun yhdeksäs päivä.

Käännökseen ei ole odotettavissa suurempia muutoksia eli pelin tarina ja tehtävät ovat samat kuin käsikonsolilla.

Oliver
Uutinen

Half-Life 2: Episode Two uudelle sukupolvelle syksyllä

Jo useasti myöhästellyt Half-Life 2: Episode Two nähdään EA:n viimeisimmän tiedotteen mukaan PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla vasta ensi syksynä.

Samalla vahvistettiin, että konsoleille saadaan pelistä ns. The Orange Box -versio, josta löytyy Episode Twon lisäksi alkuperäinen Half-Life 2 sekä Half-Life 2: Episode One. Paketin kruunaavat pelaajan hahmotuskykyä venyttävä Portal sekä tiimipohjaista moninpelitoimintaa tarjoava Team Fortress 2.

Oliver
Uutinen

Oblivion ja Okami pelintekijöiden mieleen

Bethesdan The Elder Scrolls IV: Oblivion ja Clover Studion joutsenlaulu Okami ovat ehdolla neljän Game Developers Choice -palkinnon saajaksi. Molemmat pelit löytyvät kategorioista vuoden peli, visuaaliset taiteet ja pelisuunnittelu.

Niiden lisäksi Oblivion on ehdolla käsikirjoituksesta myönnettävän palkinnon saajaksi. Okamilla puolestaan on mahdollisuudet tulla palkituksi hahmosuunnittelustaan.

Hakkiz
Uutinen

Live Arcadeen flipperi kameratuen kera

Zen Studios julkisti hiljattain Pinball FX:n, joka rikastuttaa Live Arcaden pelivalikoimaa uudella tuttavuudella. Se sisältää kolme erilaista hopeakuulan kiduttamiseen tarkoitettua flipperipöytää, ja lisää luvataan tulevan ladattavaksi Livestä.

Kehittäjä kehuu Pinball FX:n sisältävän kaikkien aikojen parhaimmat fysiikanmallinnukset koko genressä. Pöydät ovat täysin kolmiulotteisia, ja pelin edetessä pidemmälle niiden tarjoamat haasteet kovenevat.

Paavo Niskala