Uutiset

Uutinen

Jaffe nimesi pelinsä uudelleen

God of Warin luojana tunnettu David Jaffe on nimennyt PS3:n verkkokauppaan myyntiin tulevan Criminal Crackdown -pelin uudelleen. Jatkossa tuotos tunnetaan nimellä Calling All Cars.

Jaffen mukaan aikaisempi nimi kehitettiin kiireellä muutaman viikon takaiseen Gamer's Day -tapahtumaan, jossa peli esiteltiin ensimmäistä kertaa. Sony kuitenkin haluaa pelinimien olevan mahdollisimman omaperäisiä ja ilmeisesti Xbox 360:lle tuleva Crackdown oli nyt liian lähellä.

Oliver
Uutinen

Microsoft etsii pelien asiantuntijaa

Microsoft on ilmoittanut etsivänsä riveihinsä pelien erikoisasiantuntijaa, jonka tehtävänä on toimia elämäntapapelaamisen vaikuttajana ja antaa ensikäden tietoa pelaamisesta. Työtehtäviin kuuluvat muun muassa uutuuspelien ennakkoarviointi, alan tapahtumien kiertäminen ja pelaamiseen liittyviin keskusteluihin osallistuminen.

- Pelaaminen on osa digitaalista elämäntapaa.

Hakkiz
Uutinen

Forza Motorsport televisioon

Microsoft ja amerikkalainen kaapelikanava Speed ovat luomassa televisioon Forza Motorsport Showdown -minisarjaa. Ohjelman inspiraationlähteenä ovat toimineet Forzan moninpeli- ja tuning-ominaisuudet. Sarjan neljässä jaksossa seurataan erityylisiä ajajia, jotka kamppailevat 100 000 dollarin pääpalkinnosta.

- Mukana on oikeita ihmisiä, tiimejä ja autoja kisaamassa merkittävästä palkinnosta. Tuotanto on visuaalisesti vetoava ja siinä on hurjasti draamaa ja jännitystä.

Hakkiz
Uutinen

Clive Barkerin uusimmat kauhuvisiot

Codemasters on päästänyt liikkeelle viimeisimmät kuvat PS3:lle, X360:lle ja PC:lle kehitteillä olevasta Jericho-räiskinnästä, jonka tarinasta vastaa tunnettu kauhukirjailija ja käsikirjoittaja Clive Barker (Hellraiser, Candyman ym.).

Ryhmäpohjaisen kauhuseikkailun ytimessä on seitsemänhenkinen Jericho-tiimi, jonka jokainen jäsen on erikoistunut taistelutaitojen lisäksi johonkin parapsykologian alueeseen, kuten ennustamiseen, alkemiaan tai manaamiseen.

Oliver
Uutinen

Halo-filmatisointi jäihin

IGN kertoo, että Microsoft sekä Fran Walsh ja Peter Jackson ovat yhteistuumin päättäneet lykätä Halo-elokuvan tekoa toistaiseksi aikaisemmista puheista poiketen. Projekti kohtasi vaikeuksia, kun leffaa rahoittaneet Universal Studios ja 20th Century Fox hylkäsivät sen.

Neill Blomkampin ohjaaman elokuvan oli tarkoitus saapua valkokankaille 2008. Tuottajat vannovat edelleen luottavansa Blompkampiin, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt kokopitkien elokuvien parissa.

Paavo Niskala
Uutinen

NXL:n 3. osakilpailun voittaja selvillä

Lokakuun päätteeksi käytiin Nordic Xbox Leaguen kolmas osakilpailu, jonka voittaja selvitettiin Ghost Recon: Advanced Warfighterin maisemissa. KonsoliFINin edustajaksi valittiin Finnish Hurricane –klaani ja joukkuelahtaus sai alkaa.

KonsoliFIN arvottiin B-lohkoon eDomen, Peliplaneetan ja Pelitin kanssa. Kaikki pelasivat toisiaan vastaan Drydockissa selvittääkseen, ketkä pääsisivät alkueristä jatkoon.

Cubase
Uutinen

Konami-tyyliä myös suomalaisille

Konami on pistänyt eurooppalaisen Konamistyle-verkkokauppansa uuteen uskoon ja tarjoaa nyt sisältöään myös suomalaisille.

Konamin pelisarjojen, kuten Pro Evolution Soccer, Silent Hill ja Metal Gear Solid, fanit pääsevät verkkokaupan kautta käsiksi t-paitoihin, soundtrackeihin ja muuhun oheiskrääsään turvallisesti Euroopasta käsin.

Oliver
Uutinen

N64:n klassikokarttoja Perfect Dark Zeroon

Rare julkaisee Perfect Dark Zeron toisen karttapaketin marraskuussa ja vieläpä ilmaisena. Map Pack 2 sisältää kaksi kenttää, jotka saattavat tuoda kyyneleet Nintendo 64 -veteraanien silmiin: Perfect Darkin Ruin ja GoldenEyen Facility tekevät nimittäin paluun Xbox 360:lla. Peliin on luvassa myös bugeja korjaileva päivitys.

Marraskuussa pelin miljoonamyyntiä juhlistamaan julkaistava Perfect Dark Zero: Platinum Edition sisältää molemmat karttapaketit.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiistä DVD-leffoja toistava versio Japaniin

Nintendo on vahvistanut Gamesindustry.biz-sivustolle aikovansa tuoda Wiistä DVD-elokuvia toistavan mallin japanilaisille markkinoille. Pohjois-Amerikan tai Euroopan suhteen ei vielä ole minkäänlaisia suunnitelmia.

Aikaisemminhan Nintendon oli tarkoitus julkaista konsolille lisälaite, joka mahdollistaisi DVD-elokuvien katselemisen Wiillä. Iso N kuitenkin päätti jättää ominaisuuden kokonaan pois, sillä yhtiön mielestä erillissoittimia saa jo tarpeeksi halvalla.

Paavo Niskala
Uutinen

Viva Piñata valmistui

Raren kolmas Xbox 360 -peli Viva Piñata on valmistunut ja toimitettu monistettavaksi. Pelissä rakennellaan puutarhaa ja yritetään houkutella sinne mahdollisimman monenlaisia piñatoja. Tuotenimen alle kuuluu lisäksi 4Kids-kanavan TV-sarja, jossa tarjoillaan piilovinkkejä pelissä menestymiseen.

Viva Piñata ilmestyy myyntiin joulukuun alussa sekä perus- että keräilyversiona. Julkaisua odotellessa voi lukea tuottaja Chris Kimmelin haastattelun.

Hakkiz
Uutinen

PSP maastoväreihin MGS:n kunniaksi

Konamin japanilaisille suunnattu verkkokauppa Konamistyle on paljastanut kaksi Metal Gear Solid: Portable Ops -pelin kunniaksi julkaistavaa PSP-bundlea.

Edullisempi Premium Pack sisältää maastoväreihin maalatun PSP-käsikonsolin, kolme pinssiä sekä MGS:PO-pussukan ja siihen sävytetyn rannehihnan. Arvokkaampi Konamistyle Limited Premium Pack sisältää myös Camo-PSP:n ja kolme pinssiä, mutta säilytyspussukka on kärmeennahkaa, kuten myös rannehihna. Mukana tulee lisäksi aitoustodistus.

Oliver
Uutinen

Sony tuplasi peliosaston tappioennusteen

Vielä viime huhtikuussa Sony ennusti Sony Computer Entertainmentin tuloksen painuvan kuluvana tilivuotena 100 miljardia jeniä (n. 665 milj. euroa) miinukselle. Nyt tappioiden uskotaan kasvavan peräti 200 miljardiin jeniin (n. 1,33 mrd. euroa).

Syynä synkempään ennusteeseen on muun muassa PlayStation 3:n 20GB-mallin hinnanalennus Japanissa 20 prosentilla jo ennen julkaisua. Sonyn pääjohtaja Howard Stringer luottaa kuitenkin siihen, että PS3 tulee suoriutumaan paremmin seuraavana vuotena.

Oliver
Uutinen

Crazy Frog saapuu taas pil... pelastamaan joulun

Viime jouluksi julkaistu Crazy Frog Racer oli mitä ilmeisemmin sen verran hitti, että pelille kannatti kehittää jatko-osa täksi jouluksi.

PS2:lle ja PC:lle ilmestyvä Crazy Frog Racer 2 sisältää uusia hahmoja sekä aseita ja avattavana on joukko minipelejä. Moninpeli onnistuu jaetulla ruudulla ja bonuksena löytyy Crazy Frogin ihastuttavia tulkintoja klassikoista, kuten Axel F. ja Popcorn, niin videona kuin musiikkiraitoinakin.

Oliver
Uutinen

Xbox 360:n syysremontti huomenissa *Päivitetty*

Japanilainen Famitsu ja Impress Watch kertovat, että Xbox 360:n syyspäivitys julkaistaan maailmanlaajuistesti huomenna.

Päivityksen odotetaan yli 80 muun asian ohella lisäävän konsoliin tuen 1080p-resoluutiolle, HD DVD -asemalle ja langattomalle kuulokemikrofonille. Lisäksi Xbox Live Arcaden ja Marketplacen ominaisuuksia hiotaan sekä XNA Game Studio -ohjelmalla kehitetyille peleille saadaan valikko.

Paavo Niskala
Uutinen

Ensimmäinen Lara Croft kauneusleikkaukseen

Eidos julkaisee ensi vuonna PS2:lle, PSP:lle ja PC:lle Lara Croft Tomb Raider: Anniversary -seikkailun, jonka tarina osittain perustuu vuonna 1996 julkaistuun ensimmäiseen Tomb Raider -peliin. Teknisesti pelin pohjana on keväällä ilmestynyt Tomb Raider: Legend.

Uusi pelimoottori ja uuteen tarinaan sovitetut alkuperäisen pelin avaintapahtumat tarjoavat Eidoksen mukaan kokonaan uuden pelikokemuksen sarjan vanhoille faneille, houkutellen samalla uutta yleisöä.

Oliver
Uutinen

PlayStation 3 kärsivällisten pelattavana DigiExpossa

Ensi viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä DigiExpo on myös PlayStation 3:n ensimmäinen julkinen esiintyminen Suomessa.

Maahantuojan osastolle pystytetään PS3 Showroom, jonne päästetään kerralla pieni määrä sinnikkäimpiä jonottajia muutamaksi minuutiksi tutustumaan PlayStation 3:een ja sen tarjontaan. KonsoliFINin asioista perillä olevan lähteen mukaan paikalle on tarkoitus saada muutama konsoli ja showroomissa on mahdollisuus kokeilla PS3-pelaamista ihan omin käsin.

Oliver
Uutinen

Hori harkitsee tärinäohjainta PS3:lle?

Muun muassa laadukkaita ja virallisesti lisensoituja PlayStation-tarvikkeita valmistava japanilainen Hori saattaa julkaista tärinätoimintoa tukevan ohjaimen PlayStation 3:lle.

Famitsu-lehden kyselysessiossa Horin edustaja kertoi, että heillä on tärinäohjaimen suhteen joitakin ideoita, mutta he kaipaavat vielä yhteistyötä pelikehittäjiltä.

Sonyn omissa peleissä tärinäohjainta tuskin tullaan tukemaan, mutta kolmannet osapuolet saattavat hyvinkin innostua ominaisuudesta.

Oliver
Uutinen

Velvollisuus kutsuu PSP:llä

Activision julkaisee ensi keväänä PSP:lle Call of Duty: Roads to Victory -FPS-räiskinnän.

Toisen maailmansodan maisemiin sijoittuva Roads to Victory heittää pelaajan kolmen eri sotilaan saappaisiin liittoutuneiden eri joukoissa ja läpi käydään kolmetoista intensiivistä taistelua. Kontrollit voi valita mieleisikseen neljästä valmiista vaihtoehdosta ja moninpelihupia on tarjolla 4-6 pelaajalle deathmatch-, lipunryöstö- ja muissa perinteisissä pelimuodoissa.

Oliver
Uutinen

Halo-leffalle taas uusi käsikirjoitus?

Variety kertoo Microsoftin Halo-filmatisoinnin etenevän edelleen. Universal Studiosin ja 20th Century Foxin hylättyä projektin ohjelmistojätin tuoreimmat yhteistyökanditaatit ovat Warner Bros. ja Paramount, sillä vaihtoehdot ovat melkoisen vähissä suhdekoukeroiden takia.

Paavo Niskala