Sony torjui PSP2-huhut
Sonyn edustaja muisti lisäksi mainita, että uudet kamera- ja GPS-lisävarusteet ovat vahvasti esillä Tokyo Game Showssa muutaman viikon päästä ja mukana on myös kuusitoista uutta peliä.
Sonyn edustaja muisti lisäksi mainita, että uudet kamera- ja GPS-lisävarusteet ovat vahvasti esillä Tokyo Game Showssa muutaman viikon päästä ja mukana on myös kuusitoista uutta peliä.
Yhtenä syynä viimeisen neljänneksen odotettavissa olevaan huonoon tulokseen mainittiin PSP:lle suunitellun hittipelin julkaisun siirtyminen.
EA Canadan kehittämä kokoelma sisältää neljätoista peliä ja se julkaistaan Pohjois-Amerikassa marraskuussa.
Sim City DS pohjautuu PC:llä nähtyyn Sim City 3000 -peliin, mutta kyse ei ole suorasta käännöksestä.
Rayman: Raving Rabbidsissa vanha tuttu raajaton sankarimme kohtaa joukon mielipuolisia kaniineja 80 minipelin ympärillä pyörivässä tarinassa.
Tecmo oli jo 8-bittisen NES-konsolin aikoihin melkoisen isokin tekijä Tecmo Bowl- ja Ninja Gaiden -klassikoiden myötä, joten yhtiön tuotokset eivät suinkaan ole mikään turha lisä ison N:n pelilatauspalveluun.
IGN Wii raportoi, että vastaavanlainen tilaisuus oltaisiin järjestämässä myös Lontoossa 15.
Peliprojektia valvoo edellisen osan tuottaja Toshihiro Nagoshi (Super Monkey Ball), varsinaisen tuotantovastuun jäädessä Masayoshi Kikuchille (Jet Set Radio Future). Tarinan on edeltäjän tapaan kynäillyt kirjailija Seishu Hase.
Codemastersin julkaisema peli muokkaa tuntemaamme historiaa erikoisesti. Winston Churchill jäi todellisuudessa 1931 taksin alle New Yorkissa, ja joutui loppuelämänsä kävelemään keppi kädessä. Fall of Libertyssä Churchill ei selvinnytkään onnettomuudesta.
Peliteollisuuden tuotoksia esitellään Tokiossa 20.-24. syyskuuta sekä Barcelonassa 27. ja 28. päivä. Tänä aikana japanilaiset pelaajat pääsevät myös käsiksi ilmaiseen Liven kultajäsenyyteen.
Suunnitelmia muiden kauppapaikkojen varalle ei vielä ole paljastettu.
Ubisoft on julkaissut moninpelidemon Xbox 360:n Far Cry Instincts Predatorista. Ilmainen kokeiluversio sisältää Lost Refinery -kartan, jolla on mahdollista käydä 16 pelaajan Live-mittelöitä kuudessa eri pelimuodossa.
Demon voi ladata omalle konsolilleen Xbox Liven kauppapaikalta. Lataaminen edellyttää 344,48 megatavua vapaata kiintolevytilaa.
Xbox 360:n kauppapaikalle on jälleen ilmestynyt uusi ilmainen demoversio, tällä kertaa Far Cry: Instincts Predator -toimintapelistä. 344,48 megatavun kokoinen paketti tarjoilee kokeiltavaksi moninpeliä yhdellä pelin kartoista. Mukana on tuki Livelle, system linkille sekä jaetulle kuvalle.
Far Cry: Instincts Predator ilmestyi Xbox 360:lle kuluvan vuoden maaliskuussa. Pelin arvostelun voit lukea täällä.
Ubisoft Shanghain ja Gearbox Softwaren kehittämässä pelissä osallistutaan toisen maailmansodan ratkaisutaisteluihin kersantti Bakerin ja kersantti Hartsockin saappaissa. PSP:lle optimoidun yksinpelin lisäksi löytyy kaksitoista tehtävää, jotka voi käydä läpi yheistyössä kaverin kanssa langattomasti.
Jo marraskuussa useimmille muille konsoleille julkaistun pelin PS3-versioon lisätään uusi kuvakulma, jonka pitäsi tuoda pelaajalle mahdollisuus kokea ottelu omin silmin. EA:n ja ESPN-urheilukanavan sopimus tuo peliin lisäksi viimeisimmät tulokset, uutiset ja radiolähetykset.
(Oheinen kuva on pelin X360-versiosta)
Mikrofoninkin sisältävä 1,3 megapikselin kamera ilmestyy Japanissa kauppoihin 2. marraskuuta 5000 jenin (n. 33€) hintaan ja mukana tulee ohjelmisto, joka mahdollistaa kevyen kuvan- ja videonkäsittelyn.
6000 jenin (n.39€) hintainen GPS-palikka tulee myyntiin 7. joulukuuta ja se vaatii toimiakseen erikseen myytävän navigointiohjelman tai sitä tukevan pelin, kuten Metal Gear Solid Portable Opsin tai uuden Everybodys Golfin.
Koko mainosvideon löydät seuraamalla lähdelinkkiä.
- Dead Rising on saanut huikean vastaanoton niin kauppiailta, lehdistöltä kuin kuluttajiltakin. Pelin menestys on tulos Xbox 360:n mahdollisuuksien ymmärtämisestä ja kehitystyön varhaisesta aloituksesta laatutuotteen aikaansaamiseksi, Capcomin markkinointijohtaja Charles Bellfield ylpeili.
PC-version lisäosa maksaa 0,99 dollaria, mikä vastaa 80 Microsoft-pistettä.