X05: Uusia kuvia Saint's Row'sta
Hieman GTA-pelisarjan tyyliin pelaajan leikkikenttänä toimii kuvitteellinen moderni kaupunki, jossa sankarin on pantava kuriin keinoja kaihtamatta kolme suurta rikollisorganisaatiota eli latinojengi La Muerta, venäläisvaikutteinen Volk ja itäaasialainen Cai-Shen Corporation.
Japanissa Riot Act -nimellä kulkevan rymistelyn suunniteltu julkaisu sijoittuu vuodelle 2006.
Uusi Wolfenstein lupaa imaista pelaajansa ”vertaansa vailla olevan tutkiskelun, toiminnan ja vakoilun maailmaan”.
Pelistudio Crystal Dynamicsin harteille siirtynyt seikkailupelisarja pyrkii palaamaan Legendin myötä juurilleen. Kehitystyössä on mukana myös Lara Croftin luonut Toby Gard, joka jätti Tomb Raiderin menestyksekkään ensimmäisen osan jälkeen.
Tällä kertaa ehdokkaina ovat peleistä muun muassa Final Fantasy, The Sims, Castlevania ja Tetris. Hahmoja edustamassa taasen on esimerkiksi Lara Croft, Fox McCloud ja Samus Aran.
Superman Returns perustuu tietenkin samannimiseen elokuvaan, josta kaavaillaan ensi kesän megahittiä. Pelin tarinaan lisätään sisältöä myös 60 vuoden aikana julkaistuista sarjakuvista.
Nykykonsoleille jo ilmestynyt Madden NFL 06 nähtäneen Xbox 360:llä vuoden lopulla.
2K Sportsin tuorein koripallopeli ilmestyy Microsoftin seuraavan sukupolven konsolille sekä Xboxille ja PS2:lle vuoden lopulla.
Perfect Dark Zero julkaistaan Xbox 360:lle joulukuussa.
Tapaus ei ole alalla ainutkertainen, sillä Nintendo on viime vuosina tarjonnut tunnettuja hahmojaan muiden pelitalojen GameCube-peleihin.
FIFA 06: Road to FIFA World Cup ilmestyy Xbox 360:lle vuoden lopulla.
Too Humanissa pelaaja astuu kyberjumalan rooliin tarkoituksenaan puolustaa ihmisrotua koneiden ja ihmisten eeppisessä taistelussa.
Kyseessä on sarjakuvamaisen graafisen tyylin ryydittämä vapaamuotoinen toimintapeli, jossa pelaaja astuu erikoisvoimia omaavan agentin housuihin. Tavoitteena on saattaa kuvitteellisen kaupungin vallassa olevat rikosorganisaatiot edesvastuuseen teoistaan keinoja kaihtamatta.
Samalla projektiin saatiin mukaan mm.
Pelin eeppisen tarinan pitäisi antaa pelaajalle runsaasti valinnanvapautta, ja valintojen luvataan vaikuttavan pelin lopputulokseen.
Kameo: Elements of Power ilmestyy Xbox 360 -konsolin julkaisuun 2.12.2005.