Uutiset

Uutinen

TGS 2005: Xenosaga I+II -kuvia

Namco on virallisesti vahvistanut Xenosaga I+II:n Nintendo DS:lle. Julkistuksen myötä pelistä on tarjolla myös jokunen ruutukaappaus, joita löytyy allaolevien otosten lisäksi lähdelinkin takaa.

Xenosaga I+II yhdistää PlayStation 2:lla nähdyn roolipelisarjan kahden ensimmäisen osan tarinat, toki mukaan on ujutettu muutamia uusiakin juonikuvioita. Taistelusysteemi on muokattu 2D-muotoon, minkä lisäksi hahmot ovat anime-pohjaisia. PS2-version massiiviset videokohtaukset toteutetaan näillä näkymin reaaliajassa alkuperäisversioiden CG-animaatioiden sijaan.

Guardian Viper
Uutinen

Baten Kaitos saa jatkoa

Uusin Famitsu-lehti paljastaa, että Baten Kaitos –pelisarja jatkuu GameCubella. Baten Kaitos II tunnetaan Japanissa liikanimellä Hajimari No Tsubasa to Kamigami No Shishi, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa alun siipiä ja jumalan perillistä. Ajallisesti kakkososa asettuu 20 vuotta ensimmäisen pelin edelle, ja se sijoittuu alkuperäisversion maisemiin.
Kanis
Uutinen

TGS 2005: Ensimmäiset MGS4-kuvat

Japanilainen Famitsu-lehti on julkaissut juuri sopivasti Tokyo Game Show -messujen alla ensimmäiset pelikuvat ja tiedonjyväset Konamin seuraavan sukupolven PlayStationille ilmestyvästä Metal Gear Solid 4 -pelistä. Pelistä esitellään messuilla perjantain aikana traileri, joka ilmaantunee myös verkkoon katseltavaksi.

Uusista otoksista ilmenee, että rutkasti vanhentunut Solid Snake on joutunut keskelle urbaania sotatannerta, jossa Metal Gearien kaltaiset robotit ovat osa taistelukoneistoa.

Guardian Viper
Uutinen

TGS 2005: Uutuuskuvat Devil May Cry 4:stä

Japanilaisen Famitsu-lehden sivuilta on bongattu ensimmäiset kuvat Capcomin PlayStation 3:lle kehitteillä olevasta Devil May Cry 4:stä. Muutamien ruutujen lisäksi varsinaisia tietoja pelistä ei erityisemmin kerrota, joten vielä ei ole tiedossa ovatko alla olevat otokset varsinaista pelikuvaa.
Guardian Viper
Uutinen

Xbox 360:n julkaisuikkuna parhaimmillaan viikko

Microsoftin Xbox-pomo Robert Bachin sanojen mukaan Xbox 360:n Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Japanin vuoden loppupuolelle sijoittuvien julkaisujen välillä olisi viivettä viikosta kymmeneen päivään. Julkaisujärjestyksestä ei ollut puhetta, mutta viivettä hän perusteli logistiikan vaatimalla ajalla.

Konsolin markkina-alueen olisi tarkoitus laajeta Australiaan, Kolumbiaan, Hong Kongiin, Koreaan, Meksikoon, Uuteen-Seelantiin, Singaporeen ja Taiwaniin vuoden 2006 aikana.

Paavo Niskala
Uutinen

TGS 2005: Xbox 360 ilmestyy 2. joulukuuta

Microsoft on vahvistanut Tokyo Game Show'n aattona Xbox 360 -konsolinsa julkaisupäivät. Eurooppalaiset pelaajat pääsevät käsiksi Microsoftin seuraavan sukupolven peli- ja viihdelaitteeseen perjantaina 2. joulukuuta. Pohjois-Amerikan julkaisu ajoittuu 10 päivää tätä aiemmaksi, marraskuun 22. päivän tiistaille, ja Japani seuraa viimeisenä joulukuun 10. päivän lauantain julkaisullaan.

Xbox 360:n valmistus on jo alkanut, ja Microsoft pyrkii samaan miljoonia laitteita konsolin julkaisuun.

Hakkiz
Uutinen

TGS 2005: Kuolleet heräävät Xbox 360:llä

Capcom on julkaissut kuvia Dead Rising -selviytymiskauhupelistään. Pelissä Frank West -niminen freelance-valokuvaaja päätyy zombien täyttämään kaupunkiin, jossa hän joutuu taistelemaan hengestään ja selvittämään epäkuolleiden taustalta löytyvän syyn.

Dead Rising ilmestyy Xbox 360:lle Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa vuoden 2006 aikana.

  • XboxFINin kaikki TGS 2005 -uutiset
  • Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: Kuusi kuvaa Chromehoundsista

    Segan ja From Softwaren yhteistyönä syntyvästä mech-toimintapeli Chromehoundista on ilmestynyt kuusi uutta kuvaa. Peli sisältää yksinpelin ohella Live-moninpelin, ja toimintaa maustetaan strategisella taktikkoelementillä ja runsaalla muokattavuudella. Chromehounds ilmestyy Xbox 360 -konsolille ensi keväänä.

  • XboxFINin kaikki TGS 2005 -uutiset
  • Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: Kuvia Okamoton Everypartysta

    Microsoft on julkaissut kuvia Xbox 360:lle ilmestyvästä party-pelistään, Everypartysta. Lautapelin tavoin toimivassa Everypartyssa pelaaja pyörittää rulettimaista pyörää ja liikkuu pelinappulallaan minipelien täyttämällä pelilaudalla. Pelin kehityksestä vastaa japanilainen Game Republic Yoshiki Okamoton johdolla. Okamoto on aiemmin toiminut monien Capcomin pelien tuottajana.

    Everyparty valmistunee Xbox 360:n Japanin julkaisuun, mutta pelin levittäytymisestä länsimaihin ei ole toistaikseksi tietoa.

    Hakkiz
    Uutinen

    TGS 2005: Uusia kuvia Xbox 360:n Final Fantasy XI:stä

    Square-Enixin Final Fantasy XI:n Xbox 360 -versiosta on julkaistu nippu uusia kuvia. Peli on käännetty Microsoftin uutuuskonsolille pääpiirteiltään ilman muutoksia PC-version pohjalta. Se on lisäksi saatavilla Japanissa ja Pohjois-Amerikassa PlayStation 2:lle.

    Final Fantasy XI on massiiviverkkopeli, jota pelataan Squaren omassa monialustaisessa PlayOnline-verkkojärjestelmässä. Xbox 360 -pelaajat osallistuvat peliin yhdessä PC- ja PS2-pelaajien kanssa.

    Hakkiz
    Uutinen

    Viimeisimmät otokset Xbox 360:n Kameosta

    Rare on julkaissut kuusi tuoretta kuvaa toimintaseikkailupeli Kameo: Elements of Poweristaan. Pelissä pelaaja ohjaa Kameo-haltiatarta tämän seikkailuissa suurikokoisessa fantasiamaailmassa. Kameo osaa muuntautua moniksi eri soturiolennoiksi selviytyäkseen erilaisista tilanteista.

    Kameo: Elements of Power ilmestynee Xbox 360:n lanseerauspelinä.

    Hakkiz
    Uutinen

    Metal Gear Acid 2:n mukana 3D-kiikarit

    Viimeisin Famitsu kertoo, että PSP:n Metal Gear Acid 2:n mukana toimitetaan Solid Eye -lisävaruste, joka mahdollistaa pelin eräiden kohtien pelaamisen kolmiulotteisena. Solid Eyen sanotaan muistuttavan PSP:n tyyliin sopivia kiikareita.

    Metal Gear Acid 2:ssa on myös langaton kaksinpeli, jossa molemmat pelaajat ohjaavat yksinpelin tapaan kahta hahmoa strategisissa taisteluissa.

    Oliver
    Uutinen

    Final Fantasy 4 Game Boy Advancelle

    Square Enixin antamien tietojen mukaan japanilaisyhtiö on suunnittelemassa Game Boy Advance –versiota Final Fantasy 4 –pelistä. Tuotos on uudelleenjulkaisu vuonna 1991 ilmestyneestä SNES-versiosta, ja se sisältää alkuperäiseen peliin verrattuna joitakin uusia ominaisuuksia.

    Toistaiseksi on epävarmaa, aiotaanko Final Fantasy 4:ää tuoda länsimaisille markkinoille, mutta ainakin Japanissa uutukainen on kauppojen hyllyillä 12. päivä joulukuuta.

    Kanis