Uutiset
Atari jatkaa Dragon Ball -lisenssin parissa
Tähän mennessä kahtatoista valmista peliä on myyty jo reilusti yli 7 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa, mutta lisää on luvassa.
Capcom-pelien Euroopan julkaisupäiviä
Kolmas Konga sai nimen
IGN Cube -pelisivuston väen mukaan nimi paljastaa levykkeeltä löytyvän 50 uutta musiikkikappaletta. Tämä on reilusti enemmän kuin vielä länsimaissa julkaisemattomassa Donkey Konga 2: Hit Song Paradessa, jonka kappalelistalta löytyy vajaat 30 musiikkiraitaa.
Eka Tekken bonuksena Tekken 5:een
Namco on myös julkaissut Tekken 5:n PS2-version introvideon, jonka voit ladata oheisesta linkistä. Japanissa peli julkaistaan 31.3. ja Euroopassa ensi kesänä.
Worms 4: Mayhem jatkaa matosotaa keväällä
Toinen toistaan mielettömämpien aseiden lisäksi pelaaja voi tällä kertaa luoda myös omia aseita yhdistelemällä eri elementtejä ja omien matojen ulkoasuakin voi muokata monipuolisesti.
Alien Hominid myös Eurooppaan
Alien Hominid on itserahoitettu 2D-seikkailu, joka aloitti elinkaarensa Internetissä flash-pelinä. Yhdysvalloissa seikkailu on jo julkaistu sekä GameCubelle että PlayStation 2:lle, ja molemmat versiot ovat haalineet varsin kohtuullisia arvosanoja.
Fight Night Round 2 ja Super Punch-Out!!
Kyseessä on varsin mielenkiintoinen veto Electronic Artsilta ja Nintendolta, sillä vasta jokin aika sitten yhtiöt paljastivat Marion ja kumppaneiden esiintyvän EA:n NBA Street V3 -koripallopelin GameCube-versiossa.
Uusi Pokémon-peli jatkoa Colosseumille?
Mikäli tieto on paikkansapitävä, opas julkaistaan rapakon takana heinäkuussa. Tämä tarkoittaisi myös sitä, ettei itse pelin julkaisu voi olla kaukana kyseisestä ajankohdasta.
Dragon Quest VIII Pohjois-Amerikkaan
Japanissa marraskuun lopulla ilmestynyttä peliä on myyty jo yli kolme miljoonaa kappaletta.
80 miljoonaa PS2:ta
SCE toivoo lukeman vielä kohovan 85,8 miljoonaan maaliskuun loppuun mennessä.
Konsolipula iski jälleenmyyjien tuloksiin
Dante saapuu PSP:lle
Tanaka mainitsi myös, että Devil May Cry 4 nähdään seuraavan sukupolven PlayStationilla, mutta hän ei itse aio toimia sen tuottajana.
GT4:ään läjittäin musiikkia
Muuten valikoima kattaa lähes kaiken klassisesta rokin kautta konemusiikkiin. Koko kappalelistan löydät keskustelulinkin takaa.
Talib Kweli Eckon pelin päähahmon ääneksi
Ikävämpänä uutisena ilmoitettiin pelin julkaisun siirtyvän keväältä ensi syksyyn.
Saru EyeToy Eurooppaan Monkey Maniana
Kauppoihin EyeToy: Monkey Mania saapuu maaliskuun puolenvälin jälkeen.
Ubisoft tuo The Bard's Talen Eurooppaan
Vaikka peli ei ota itseään eikä genreään vakavasti, on tarinaan ja pelitekniikkaan paneuduttu tosissaan. Pelimoottori on Snowblind Studiosin kehittämä ja sen aikaisemmat versiot ovat pyörittäneet mm.
GTA ja Midnight Club PSP:lle
Molempia pelejä lupaillaan myyntiin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa PSP:n julkaisun aikoihin eli mitä ilmeisemmin maaliskuun lopun tienoilla.
Vuoden pelit 2004
Madagascar-peli Activisionilta
Madagascar ilmestyy kaikille kodinkoneille sekä GBA:lle ja DS:lle toukokuussa ja elokuvankin pitäisi saapua teattereihin kesällä.

