Seuraavan PlayStationin grafiikat Nvidialta
Sony aikoo käyttää uutta piiriä tulevaisuudessa myös muissa tehokasta grafiikan- ja kuvankäsittelyä vaativissa tuotteissaan.
Sony aikoo käyttää uutta piiriä tulevaisuudessa myös muissa tehokasta grafiikan- ja kuvankäsittelyä vaativissa tuotteissaan.
Big Mutha Truckers 2 tulee juonellisesti jatkamaan originaalin linjoilla, sillä tällä kertaa pelaajan tulee ansaita rahaa rekkakuljetuksilla oikeudenkäyntiä varten. Syytettynä on tietysti pelaajan äitimuori, kuljetusfirman omistaja.
Mega Man Anniversary Collection tulee olemaan todellinen pakko-ostos retropeleistä tai muuten vain megamanista kiinnostuneille, sillä peli sisältää Megamanit 1-8 aina NES:n versioista PSX:n peleihin. Paketti tulee sisältämään myös paljon avattavia ekstroja, joihin pääsee käsiksi paketin peruspelejä pelaamalla. Muuten pelit ovat alkuperäisessä kunnossaan lukuun ottamatta tallennusjärjestelmää, jota on nykyaikaistettu.
Nyt joulukuussa kysymyksemme liittyy Nintendo DS:n, ja sen mahdollistamiin uusiin peli-ideoihin.
Huutokaupasta saadut varat käytetään Acclaimin suurien velkojen maksamiseen, tosin arvioiden mukaan summa ei edes parhaimmillaan kata kuin pienen osan lopullisesta velkataakasta. Muutamat yhtiön julkaisemattomiksi jääneistä pelinimikkeistä onkin jo myyty muille pelitaloille.
Toisin kuin Raren The Legend of Zelda -vaikutteinen Star Fox Adventures, Star Fox Assault on todellinen jatko-osa Super Nintendon Starwingille ja Nintendo 64:n Lylat Warsille. Kehitystyöstä vastaa Namco - Nintendon valvovan silmän alla.
Tarvitset vain Osuuspankin, Nordean tai Sammon verkkopankkitunnukset ja suuntaat osoitteeseen www.joulupata.fi. Klikkaa sen jälkeen käyttämäsi pankin logoa, valitse Konsolifin.net -keräyspotti sekä lahjoittamasi summa ja paina ok. Toimi tämän jälkeen verkkopankin antamien ohjeiden mukaan.
Kontrollien luvataan olevan erittäin realistiset ja pelaaja pääsee käyttämään myös kytkintä L1-napilla. Valittavana on myös useimmista muista autopeleistä tuttu automaattinen kytkin. Jo aikaisemmin paljastettua 'Virtual Gravity Systemiä' on hiukan kehitetty ja G-voimia ilmentää nyt kuvissa näkyvä pallo-ikoni.
Kuvien tulee olla JPEG-muodossa, mutta musiikkia toistetaan tutun MP3-muodon lisäksi Sonyn kehittämillä ATRAC3- ja ATRAC3plus-muodoilla. PSP toistaa myös MPEG-4 -elokuvia, mutta ne pitää kääntää laitteen käyttämälle H.264-pakkaukselle (codec) Sonyn Image Converter 2 -ohjelmalla.
Kuten monet varmasti tietävät, on Nintendon nimissä tehty aiemmin esimerkiksi Pokémon-elokuvia. Erona näihin verrattuna on kuitenkin se, että aikaisemmista filmeistä ovat vastanneet Nintendon ulkopuoliset animaatiostudiot.
EA uskoo myös verkkopelaamisen kasvuun ja bisneksen siltä osin muuttuvan hiljalleen voitolliseksi. Yhdeksi rahalähteeksi mainittiin muun muassa uuden sisällön tuottaminen peleihin.
Joulukuun kysymys liittyy vuoden kysytyimpään Xbox-peliin eli Halo 2:een. Lyhyesti ja ytimekkäästi: vastasiko peli odotuksiasi?
Halo 2 on ollut viime viikot kovaa valuuttaa Xbox Livessä. Peliä on pelattu tähän mennessä ennätykselliset 28 miljoonaa tuntia keskimäärin 91 minuutin pelikertoina. Xbox Liven yli miljoonasta käyttäjästä peräti 900 000 on osallistunut Halo 2:n moninpeliin.
Yksinpelin kampanjassa palaaja johtaa tiimiään Ding Chavezin, itsevarman joukkueenjohtajan, roolissa ja tarvittaessa pääsee ohjastamaan Dieter Weberiä, ryhmän ylimielistä tarkka-ampujaa.