Xbox 2:n ohjain vuotanut nettiin?
Ohjaimen olemuksesta on selvästi nähtävissä nykyisen Controller S:n tietyt ratkaisut, mutta mukaan on sekoitettu myös ripaus PlayStation 2:n DualShockia.
Ohjaimen olemuksesta on selvästi nähtävissä nykyisen Controller S:n tietyt ratkaisut, mutta mukaan on sekoitettu myös ripaus PlayStation 2:n DualShockia.
Päivityksen jälkeen pelaaja ei pääse enää kartan ulkopuolelle tai vaikka puun sisään ammuskelemaan muita suojasta ja lisäksi joitain yhteyden katkeamisia aiheuttaneita ongelmia on ratkottu.
Tässä kuussa mittaamme kiinnostustanne tulevaa Donkey Konga -rummuttelupeliä kohtaan. Antakaa äänenne kuulua!
Second Sightissä pelaaja astuu yliluonnollisia kykyjä hallitsevan John Vatticin saappaisiin. Synkästä tutkimuskeskuksesta heräävä ja muistinsa menettänyt Vattic aloittaa pelaajan avustuksella menneisyytensä tutkimisen, huomaten pikku hiljaa olevansa osa suurempaa salaliittoa.
2000AD-sarjakuvaan perustuva Rogue Trooper on saastuneeseen ja sotien repimään tulevaisuuteen sijoittuva hahmon takaa kuvattu räiskintä, jossa pelaaja on osa geenimuunneltua klooniyksikköä. Jouduttuaan todistamaan petoksen kohteeksi joutuneen joukkonsa tuhoutumista, lähtee sankarimme metsästämään vastuussa olevaan petturia.
Sen sijaan Eurooppaan ei ainakaan toistaiseksi kaavailla samanlaista alennusta, mutta laitteen värivalikoimaan on luvassa laajennusta. Nimittäin Iso-Britanniassa julkaistaan lokakuun lopussa tyttöversio Game Boy Advance SP:stä, joka on varustettu vaaleanpunaisilla kuorilla.
Syyskuun aiheena on Xboxin takuuhuolto. Nykykonsolien kestävyys ei aina ole sieltä parhaimmasta päästä, joten monet joutuvat turvautumaan takuuhuoltoon.
Capcom: