Paper Mario 2 kesällä Japaniin
Vähemmän yllättäen pelin NTSC- ja PAL-versioiden julkaisupäivät ovat vielä hämärän peitossa.
Vähemmän yllättäen pelin NTSC- ja PAL-versioiden julkaisupäivät ovat vielä hämärän peitossa.
Khelban "Blackstaff" Aunsunin, legendaarisen voimakkaan ja viisaan velhon, roolissa kuullaan tuoreimmista Star Trek -tuotoksista ja X-Men -elokuvista tuttua Patrick Stewartia ja Ygorl, ilkeä Slaad-loordi, saa puolestaan äänensä Michael Clarke Duncanilta, jota on aikaisemmin nähty mm.
Sivuilla pääsee vierailemaan painamalla tästä linkistä.
Microsoft on tänään kiistänyt Raren olevan työstämässä pelejä DS:lle, vaikka viikko sitten vielä vaikutti vahvasti siltä. Tämänpäiväisen ilmoituksen mukaan Rare keskittyy täysillä Xbox ja Windows-pelien kehittämiseen, eikä sillä ole tällä hetkellä suunnitelmissa tukea DS:ää.
Japanin pelimedioita tutkaileva The Magic Box -nettisivusto tietää kertoa, että Silicon Knights on työstämässä Xbox-peliä, josta ilmoitetaan virallisesti tämän kesän aikana. Mitään tietoja pelistä ei vielä ole tullut esille.
Uusi kyselymme koskee Nintendo DS:ää, joka esiteltiin maailmalle E3-messuja.
Internetin huhukoneisto on vihdoinkin saamassa lisää vauhtia kun seuraava konsolisukupolvi lähestyy vääjäämättä. Myllyyn on tällä kertaa joutunut japanilainen pelitalo Square Enix, joka tunnetaan parhaiten Final Fantasy -roolipeleistään. Square Enixin sijoittajille ja medialle järjestämä strategiapalaveri sisälsi muutaman mielenkiintoisen kommentin yhtiön ykkösmiehen Yoichi Wadan suusta. Wada vastasi kysymykseen siitä, aikooko firma tukea jatkossa Xbox Liveä seuraavasti:
Lokakuussa on luvassa From Softwaren Kuon, joka on noin tuhannen vuoden takaiseen Kiotoon sijoittuva selviytymiskauhistelu. Pelin englanninkielinen kotisivu löytyy osoitteesta kuon.agetec.com.
Kolmatta osaa työstää Ubi Softin Montrealin kehitysosasto, joka työskenteli myös alkuperäisen agenttihiippailun parissa.