Uutiset

Uutinen

Godzilla pelastaa pallon

Atari on ilmoittanut julkaisevansa syksyllä PlayStation 2:lle ja Xboxille Godzilla: Save the Earth -toimintapelin. Peli on jatkoa Godzilla: Destroy All Monsters Meleelle, joka julkaistiin Euroopassa vain GameCubelle ja Xboxille.

Godzilla: Save the Earthin perusideana ovat edelleen massiiviset hirviökamppailut maailman kaupungeissa ja tällä kertaa molemmilla alustoilla tuetaan myös verkkopeliä neljälle pelaajalle. Taisteluja käydään mm. San Franciscossa, Los Angelesissa, New Yorkissa, Osakassa sekä tietysti Tokiossa.

Oliver
Uutinen

Urban Sims onkin The Urbz

Electronic Arts on ilmoittanut virallisesti uudesta Sims-pelistä konsoleille. Aikaisemmin Urban Simsinä tunnettu peli tottelee nyt nimeä The Urbz, joka sekin on tosin vielä työnimi.

Kaupungin sykkeessä simit tunnetaan urbeina ja pelaajan tavoitteena on saada urbinsa menestymään työ- ja muussa elämässään sekä parantamaan sitä kautta katu-uskottavuutaan ja sosiaalista statustaan. Hahmoansa voi muuttaa tatuointeja ja nenärenkaita myöden ja PS2-version omistajat voivat antaa hahmolleen omat kasvonsa EyeToy-kameran avulla.

Oliver
Uutinen

Forgotten Realmsin uudet kuvat

Atari on julkaissut nipun uusia kuvia Dungeons & Dragons -maailmaan sijoittuvasta Forgotten Realms: Demon Stone -toimintaseikkailustaan. The Lord of the Rings: The Two Towers -pelistä vastuussa olevan Stormfront Studiosin kehittämä Forgotten Realms julkaistaan PlayStation 2:lle ensi syksynä.
Lisää kuvia löydät lähdelinkin takaa.
Oliver
Uutinen

Lisää laulua luvassa PlayStation 2:lle

Eurooppalaisten vielä odotellessa Karaoke Stagen ensimmäisen osan julkaisua toukokuun lopulla, on Konami ilmoittanut pelin saavan jatkoa Pohjois-Amerikassa jo ensi kesänä.

Amerikassa nimellä Karaoke Revolution Volume 2 tunnettu peli sisältää 35 uutta kappaletta, kuten The Policen "Every Breath You Take", Garth Brooksin "Friends in Low Places" ja Gloria Gaynorin "I Will Survive". Mukana on seitsemän uutta pelihahmoa ja asuvalikoimaakin on lisätty reilusti. Pelistä löytyy myös kolme uutta esiintymisareenaa.

Oliver
Uutinen

Capcom perusti Clover Studion

Capcom on ilmoittanut perustaneensa uuden, itsenäisen pelistudion, jonka johtoon kuuluu mielenkiintoista väkeä.

Uuden Clover Studion pääjohtajana toimii mm. Steel Battalionin ja Viewtiful Joen tuottaja Atsushi Inaba ja johtoryhmään kuuluvat mm. Resident Evil -, Dino Crisis - ja Devil May Cry -pelejä luotsanneet Shinji Mikami ja Hideki Kamiya.

Oliver
Uutinen

Fight Clubista uusia kuvia

Vivendi Universal Gamesin tuleva virtuaalipainos muutaman vuoden takaisesta David Fincherin ohjaamasta ja Brad Pittin sekä Edward Nortonin tähdittämästä Fight Club-elokuvasta sai muutamia uusia ruutukaappauksia, joista alla muutama.

Väkivaltaisen, katutappeluaiheisen leffan elokuvatarinaan nojaava ja brutaalin kovaotteiseksi kaavailtu Fight Club -peli ilmestyy Xboxille sekä PS2:lle 18. päivä lokakuuta Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Corca
Uutinen

Ubisoft mittavaan rekrytointihakuun

Vahvassa noususuhdanteessa porskutteleva julkaisijatalo Ubisoft ilmoitti tuoreeltaan etsivänsä noin 200:aa uutta pelialan työntekijää Montrealin "lippulaiva"-studioonsa Kanadaan. Lisätyövoimaa haetaan ohjelmointiin, suunnitteluun sekä taidepuolelle.

Montrealin päästudio työllistää tällä hetkellä yli 600 henkilöä, joten kyseessä on todella huomattava pelialan massarekrytointi, jonka taustalla on yhtiön suuri menestys viimeisten vuosien aikana.

Corca
Uutinen

Xbox Live päivittyi

Xbox Live on päivittynyt. Vuorokauden kestänyt katkos verkkopelipalvelussa päättyi Suomen aikaa noin kello 16. Kun käyttäjä kirjautuu sisään Xbox Liveen, palvelu vaatii lataamaan ilmaisen päivityksen Xboxin kiintolevylle.

Suuria muutoksia ei ole välittömästi havaittavissa, koska päivityksessä käyttöön otetut uudet ominaisuudet vaativat tukea peleiltä. Muun muassa monipuoliset klaanitoiminnot, jotka sisältyivät päivitykseen, eivät ole pelaajien käytössä ennen niitä tukevia pelejä.

Hakkiz
Uutinen

Kingdom Hearts 2:een lisää tuttuja

Shonen Jump -mangalehti on paljastanut muutamia uusia yksityiskohtia Square Enixin tulevasta Kingdom Hearts 2:sta.

Square on penkonut hahmoarkistojaan ja Final Fantasy X:stä tuttu Auron nähdään myös Kingdom Hearts 2:ssa. Muutkin hahmot ovat hiukan vanhentuneet, joten aikuisemman oloinen Auron sopii peliin paremmin kuin ensimmäisen osan lapsenomaiset FF-hahmot.

Oliver
Uutinen

Viewtiful Joe 2 PlayStation 2:lle varmistui

Capcom on vahvistanut Viewtiful Joe 2:n ilmestymisen GameCuben lisäksi PlayStation 2:lle ensi talvena.

Viewtiful Joe 2 on edelleen vauhdikas sekoitus 2D- ja 3D-toimintaa sarjakuvamaisella cell-shaded -grafiikalla. Pelihahmoina ovat leffafriikistä supersankariksi muuttunut Joe ja tämän supersankaritar-tyttöystävä Silvia. Uusissa ympäristöissä, kuten viidakossa, muinaisessa Japanissa ja ulkoavaruudessa taistellaan neljääkymmentä uutta vihollistyyppiä vastaan.

Oliver
Uutinen

Test Drive tulee taas

Atari on ilmoittanut aikomuksistaan julkaista ensi syksynä Monster Gamesin kehittämä Test Drive: Eve of Destruction PlayStation 2:lle.

Ikivanhan Test Drive -sarjan uusinta peliä kuvaillaan extreme-henkiseksi kisailuksi, jossa sääntöjä ei tunneta. Pelistä löytyy yli 30 muunneltavaa ajoneuvoa joilla voi osallistua 25:een eri pelimuotoon, kuten "Gauntlet", jossa kaikki muut kilpailijat yrittävät pysäyttää pelaajan tai "Trailer Race", jossa tarkoituksena on päästä maaliin perävaunun kanssa.

Oliver
Uutinen

Formuloiden vuosipäivitys

Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) kertoo F1-fanien saavan tämän vuotisen pelinsä PlayStation 2:lle kesäkuussa.

Virallisena F1-pelinä Formula One 04:stä löytyy tietysti kaikki tämän vuotiset kuljettajat ja uudet radat Bahrainia ja Sanghaita myöden. Neljä vaikeustasoa lupaavat haastetta kokeneillekin kuskeille, kynnyksen pysyessä kuitenkin matalana myös noviiseille. Oikeiden kuskien lisäksi voi kisata myös omalla nimellään. Pelin ura-moodissa haetaan menestystä häntäpään tallissa ja pyritään saamaan sopimus parempaan tiimin.

Oliver
Uutinen

Ensimmäinen Joe Pleikkarille vain Japanissa

Capcom on vahvistanut pitämässään lehdistötilaisuudessa myös ensimmäisen Viewtiful Joen ilmestyvän PlayStation 2:lle, mutta peli julkaistaan vain Japanissa. Pieniä muutoksia kokeva peli saa nimekseen Viewtiful Joe Revival ja mielenkiintoisena lisänä nähdään Dante ja Trish Devil May Cry -pelisarjasta.
Oliver
Uutinen

Van Helsing -kotisivut avattu

Vivendi Universalin ja Saffire Studiosin Xboxille sekä Playstation 2:lle työstämä toimintaseikkailupeli Van Helsing sai omat kotisivunsa Stephen Sommersin (Muumio, Muumion Paluu) ohjaaman sekä Hugh Jackmanin (X-Men 1&2) ja Kate Beckinsalen (Pearl Harbor) tähdittämän Van Helsing-elokuvan omien kotisivujen yhteyteen. Toisiinsa linkitetyt sivut ovat varsin kattavat sisältäen runsaasti inside-tietoa, ruutukaapppauksia sekä videopätkiä.

Corca
Uutinen

FlatOutista uusia kuvia

Suomalaisen Bugbear Entertainmentin runsaasti ennakkohehkutusta osakseen saanut, edistyksellisellä fysiikka/vahinkomallinnuksella varustettu romurallikaahailu FlatOut sai komeaa lisänäkyvyyttä pelisivusto Gamespotin julkaistessa pelistä kymmeniä korkearesoluutioshotteja. (alla muutama)

Splitscreen- ja Xbox Live -moninpelituettu massiivihurjastelu ilmestyy brittiläisen Empire Interactiven toimesta Xboxille, Playstation 2:lle sekä PC:lle alustavien tietojen mukaan syyskuun lopulla.

Corca