Uutiset

Uutinen

Pelaaja-auditorio Jyväskylässä viikonloppuna

Ensi viikonlopun Vapaa-aika 2004 -messujen yhteydessä Jyväskylän Paviljongissa järjestetään myös Player 2004 -tapahtuma, jossa Pelaaja-lehti esittelee jälleen uusia ja tulevia pelejä omassa auditoriossaan.

Nähtävillä ovat mm. PlayStation 2:n Gran Turismo 4, Metal Gear Solid 3: Snake Eater sekä SOCOM II, Xboxin Rallisport Challenge 2 ja GameCuben Metal Gear Solid: The Twin Snakes. Peliesittelyistä vastaavat Pelaaja-lehden Thomas Puha, Miika Huttunen ja Lassi Kurkijärvi.

Oliver
Uutinen

Nintendolta uusi muistikortti

Nintendolla on hyviä uutisia niille pelaajille, jotka ovat tähän asti joutuneet taistelemaan verrattain pienten muistikorttien kanssa. Nintendo aikoo nimittäin julkaista uuden - 1019 blokkisen - muistikortin, jonka pitäisi ratkaista tilaongelmat ainakin vähäksi aikaa.

Muistikortin julkaisupäivästä taikka hinnasta ei ole vielä tietoa, mutta selvyyttä asiaan saadaan todennäköisesti viimeistään kevään E3-messuilla.

Karva
Uutinen

The Getaway 2:n uudet kuvat

Sonyn Team Soho on julkaissut uusia kuvia väkivaltaisesta The Getaway 2 toimintapelistään. Tällä kertaa pelattavia hahmoja on useita ja tarinaa kerrotaan monesta eri näkökulmasta. Vaikka tuttujakin hahmoja on mukana, ei itse tarina ole jatkoa edelliselle pelille.

The Getawayn 2:n julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta muutama kuva lisää löytyy jälleen lähdelinkin takaa.

Oliver
Uutinen

Front Mission 4:n mecha-paperimallit

KonsoliFINin askartelukerho kokoontuu tällä kertaa Square Enixin Front Misson 4 -mechastrategian merkeissä. Tarjolla on kaksi Wanzer-paperimallia, jotka voit tulostaa paperille oheisten linkkien kautta.
Oliver
Uutinen

PSP-käsikonsolille työkaluja tarjolla

Pelinkehitykseen tarkoitettuja ohjelmistoja valmistavat yritykset ovat kilvan esitelleet uusia Sonyn PSP:lle suunniteltuja tuotteitaan Game Developers Conference -tapahtumassa Kalifornian San Josessa.

SN Systemsin ProDG-ohjelmisto, jolla aikaisemmin on tehty pelejä mm. PS2:lle ja GameCubelle, saa oman PSP-versionsa, kuten myös Metrowerksin CodeWarrior Development Studio. Myös monelle tutun 3ds maxin kehittäjä Discreet, on luvannut ohjelmistonsa tukevan pian PSP:tä.

Oliver
Uutinen

FlatOutin traileri julki

Suomalaisen Bugbear-pelitalon FlatOutista on julkistettu traileri. Adrenaliinia pursuava pätkä esittelee kyseisen rallipelin upeaa fysiikanmallinnusta näyttävillä kolareilla ja hypyillä. 25 megatavun kokoinen traileri on ladattavissa alla olevista linkeistä.

  • Xboxworld.nl
  • Xboxyde (Bittorrent)
  • Hakkiz
    Uutinen

    Red Dead Revolver -sivut avattu

    Rockstar on avannut nettisivut spaghettiwesterneistä vaikutteita saaneelle Red Dead Revolver -länkkäriräiskinnälleen.

    Osoitteesta www.rockstargames.com/reddeadrevolver löytyy tällä hetkellä vain traileri ja muutama ruutukaappaus, mutta materiaalia luvataan lisää, kun ensi kuun lopun julkaisu Pleikkarille ja Xboxille lähestyy. Trailerin voit ladata myös alla olevasta linkistä.

    Oliver
    Uutinen

    EA tuo Koein Samurai Warriorsin Eurooppaan

    Electronic Arts julkaisee Koein taktisen toimintapelin, Samurai Warriorsin, Euroopassa kesäkuussa. Japanissa peliä on myyty jo miljoona kappaletta kuukauden takaisen julkaisun jälkeen.

    1400- ja 1500-lukujen sotaisaan Japaniin sijoittuvasta pelistä löytyy pelattavaksi yli 15 hahmoa, joista osa on oikeita historiallisia henkilöitä ja osa taas keksittyjä. Myös oman hahmon luominen on mahdollista. Aseiksi löytyy mm. erilaisia miekkoja, tikareita ja heittotähtiä. Lisää aseita saa käytettäväkseen pelin edetessä ja hahmonsa kykyjä voi kehittää keräämillään kokemuspisteillä.

    Oliver
    Uutinen

    Uusiin GC:ihin sittenkin Progressive Scan –tuki?

    Japanilainen lehti Famitsu on kertonut toistaiseksi vahvistamattoman tiedon mukaan, että Nintendo saattaa tuoda kevään aikana nousevan auringon maahan multiout A/V –kaapelin, joka mahdollistaisi progressiivisen eli lomittamattoman kuvan näyttämisen uusien pelikuutioiden kohdalla. Toisin sanoen systeemi toimisi samalla tavalla kuin PlayStation 2 –konsoleissa eli kaikki kuva saadaan yhden ulostulon kautta.

    Edelliseen uutiseen ”Digitaalinen A/V –ulostulo pois GameCubesta” viitaten haluaisin vielä mainita, ettei kyseinen toimi vaikuta täällä Suomessa kovin paljon.

    Kanis
    Uutinen

    Linux kitin hinta laski 100 euroa

    Sony laski PlaySation 2:n Linux kitin hintaa 100 euroa ja sen veroton hinta on nyt 149 euroa.

    Linux kit sisältää hiiren, näppäimistön, VGA-johdon, verkkosovittimen, kiintolevyn ja tietysti Linux-käyttöjärjestelmän sekä joitain apuohjelmia mm. omien pelien tekemiseen. Linux kitin voi tilata osoitteesta www.linuxplay.com. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kiintolevy toimi peleissä, jos sille on asennettu Linux ja paketti on muutenkin suunnattu vain kokeneille Linux-käyttäjille.

    Oliver
    Uutinen

    Guerrilla kehittää vain Sonylle

    Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) ja Guerrilla Games ovat tehneet kehitys- ja julkaisusopimuksen. Tällä hetkellä Killzonea PlayStation 2:lle valmisteleva Guerrilla kehittää jatkossa pelejä vain SCEE:lle ja Sonyn laitteille.

    Syksyksi valmistuvan Killzonen lisäksi Guerrilla aloittaa lähiaikoina lukuisten uusien pelien suunnittelun Sonyn tuleville pelialustoille. Guerrillan Eidokselle kehittämän Nam '67 -räiskinnän kesäiseen julkaisuun PlayStation 2:lle ja Xboxille sopimuksen ei pitäisi vaikuttaa.

    Oliver
    Uutinen

    Uusimman Kirby-pelin julkaisu myöhästyy Japanissa

    Game Boy Advancen uusin Kirby-peli myöhästyy Japanissa. Myöhästymisen syynä on pelistä viime tingassa löydetty bugi, mikä pakottaa Nintendon lykkäämään tälle viikolle kaavailtua julkaisua.

    Uudesta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

    Karva
    Uutinen

    Player2004 – Jyväskylän pelimessut 27.-28.3.2004

    Pelaaja-lehti järjestää Player2004-pelitapahtuman ensi viikonloppuna 27.-28.3.2004 Jyväskylän messu- ja kongressikeskus Paviljongissa.

    Kaksipäiväisen tapahtuman ennakkoherkkuina tarjotaan mm. Rallisport Challenge 2 (Xbox), Metal Gear Solid: The Twin Snakes / Metal Gear Solid 3: Snake Eater (GameCube/PS2), Gran Turismo 4 (PlayStation 2), sekä PC-puolelta Half-Life 2 ja Ground Control 2.
    Pelitapahtuman aikatauluista, pääsymaksuista ym. lisätietoa täällä.

    Corca
    Uutinen

    Killzonen uudet kuvat

    Ohessa uusia kuvia ensi syksynä PlayStation 2:lle saapuvasta Killzone-FPS-pelistä. Muutama kuva lisää löytyy lähdelinkin takaa.
    Oliver
    Uutinen

    Lisää Player’s Choice pelejä Amerikkaan

    Nintendo on ilmoittanut laajentavansa GameCuben Player’s Choice sarjaa jenkeissä neljällä pelillä. Futuristisen kaahailun F-Zero GX:n uusi hinta tippuu 19,99 dollariin, joka vastaa noin 16 euroa. Myös jo ennestään halpispelisarjaan kuulunut Metroid Prime tiputtaa hintansa samaiseen alle 20 dollarin hintaan. Uusina tulokkaina Player’s Choice sarja laajentuu vielä kahdella muulla julkaisulla.
    Kanis