Uutiset

Uutinen

Uusi Metal Gear Solid: The Twin Snakes -kotisivu

Konamin Yhdysvaltojen haara on avannut oman kotisivunsa Silicon Knightsin ja KCEJ:n kehittämälle Metal Gear Solid: The Twin Snakes -pelille. Saitilta löytyy näppärästi tietoja muun muassa pelin tarinasta, hahmoista ja molemmista kehittäjätiimeistä. Onpahan mukana muutamia ruutukaappauksia ja Quick Time -versiot aiemmin julkaistuista 27 ja 14 minuutin mittaisista trailereista.

Metal Gear Solid: The Twin Snakes julkaistaan Euroopassa ensi kuun 26. päivä, joten odotus kestää enää vajaat nelisen viikkoa.

Guardian Viper
Uutinen

Traileri Neo Contrasta

Konamin shoot 'em up -pelisarja Contra, kokee suuren muutoksen siirtyessään 2D-ympäristöstä 3D-maailmaan tulevan Neo Contran myötä. Trailerista päätellen lajityypin ystävien ei tarvitse kuitenkaan olla kovin huolissaan, sillä perusideana on edelleen ampua kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta.

Neo Contran pitäisi ilmestyä PlayStation 2:lle loppuvuodesta.

  • Neo Contra -traileri, mov-tiedosto (14,5 Mt)
  • Oliver
    Uutinen

    GoldenEye 2 tulossa

    Electronic Arts on vahvistanut kehittävänsä GoldenEye 2 -peliä, josta on jo jonkin aikaa huhuiltu netissä.

    Vaikka pelin nimi viittaa Bond-elokuvaan ja Raren siitä tekemään Nintendo 64:n klassikkopeliin, ei peli perustu elokuvaan tai ole jatkoa pelille. GoldenEye 2:ssa päähenkilönä on MI6:sta liiallisen väkivallan vuoksi potkut saanut agentti, joka siirtyy vanhan Bond-pahiksen, Auric Goldfingerin, leipiin.

    EA:n Los Angelesin studion kehittämä peli ilmestyy jouluksi vielä nimeämättömille konsoleille.

    Oliver
    Uutinen

    Ateenan olympialaiset myös PS2:lle

    Vuoden 2004 olympialaisten virallinen peli saapuu PlayStation 2:lle heinäkuussa, sopivasti ennen elokuussa Ateenassa alkavia kisoja. Peliä kehittää Eurocom yhdessä Kansainvälisen Olympiakomitean lisenssin omistavan International Sports Multimedian kanssa ja peli käännetään kokonaan myös suomenkielelle.

    Athens 2004 sisältää seitsemän tapahtumapaikkaa, jotka on tarkasti mallinnettu valokuvista ja arkkitehtuuripiirroksista.

    Oliver
    Uutinen

    Famicomin 20-vuotisjuhla jatkuu

    Vuoden 2004 alussa Japanissa juhlistettiin Famicomin (NES) 20-vuotistaivalta julkaisemalla nousevan auringon maan markkinoille suunniteltu Famicom Mini Series –pelisarja. Kokoelma sisältää kymmenen suosittua 8-bittisen Famicomin peliä, jotka on kukin käännetty Game Boy Advancelle. Tähän mennessä ainakin Mappy, Pacman, Xevious, Bomberman, Donkey Kong, Excite Bike, Ice Climber, Star Soldier, Super Mario Bros.
    Kanis
    Uutinen

    Jungle Storm kultaan

    Ubisoft on ilmoittanut Tom Clancy's Ghost Recon: Jungle Stormin valmistuneen ja saapuvan kauppoihin maaliskuun 12. päivä.

    USB-kuulokemikrofonia tukevasta pelistä löytyy 11 moninpelimuotoa niin jaetulla ruudulla kuin verkossakin ja moninpeleihin löytyy 31 karttaa. Mikrofonin kautta annettuja komentoja tuetaan myös kuudentoista tehtävän yksinpelissä.

    Oliver
    Uutinen

    Mortal Kombat jatkuu

    Midway on paljastanut, että Mortal Kombat -taistelupelisarjan seuraava osa, Mortal Kombat Deception, on työn alla PlayStation 2:lle ja Xboxille.

    Uusien pelimuotojen ja hahmojen lisäksi pelistä löytyy myös edellisistä osista tuttuja hahmoja, kuten Baraka, Scorpion, Sub-Zero, Mileena ja Ermac. Ensi syksynä julkaistavaan Mortal Kombat Deceptioniin lupaillaan myös verkkopelitukea molemmille alustoille.

    Oliver
    Uutinen

    WWX: Rumble Rose -traileri

    Konami on julkaissut menevän trailerin Yuke'sin sille kehittämästä WWX: Rumble Rose -painipelistä. Varsinaista pelikuvaa trailerissa ei nähdä, mutta muuten fysiikka- ja 3D-mallinnus alkavat olemaan kohdallaan ensi syksyn julkaisua varten.

  • WWX: Rumble Rose -traileri, wmv-tiedosto (7,1 Mt, tallenna hiiren oikealla painikkeella)
  • Oliver
    Uutinen

    Controller S muutosten kourissa?

    Spong.com-videopelisivuston saaman tiedon mukaan nykyiseen Controller S-ohjaimeen ollaan kaavailemassa merkittäviä muutoksia seuraavan sukupolven Xbox-konsolia silmällä pitäen. Muutoksiin kuuluu mm. molempien liipaisimien sekä ohjaintikkujen herkkyyden ja sijainnin uudelleentarkistus. Ohjainnappien sekä digisuuntaimen asettelu saattaa myös muuttua. Namiskat musta ja valkoinen saatetaan korvata kokonaan "selailuystävällisempiin" painikemalleihin.

    Corca
    Uutinen

    Catwoman - ekat kuvat

    Electronic Artsin peliprojekti Catwoman sai jokunen aika sitten ensimmäiset ruutukaappaukset Warner Brosin tulevaan sarjakuvaleffaan pohjautuen.

    Tämä kolmannen persoonan kissamainen lisenssitoimintarymistely käännetään kaikille pelialustoille. Harry Potter-peleistä vastannut EA:n UK Studio ajoittaa pelijulkaisun Halle Berryn tähdittämän elokuvan ensi-iltaan kesäkuulle 2004.

    Corca
    Uutinen

    THQ:n MX Unleashed kaupoissa

    Parhaiten MotoGP-pelisarjastaan tunnettu THQ yhdessä offroad-peleihin keskittyneen kehitystiimi Rainbow Studiosin kanssa ovat saaneet jo jokin aika sitten valmiiksi monimuotoisen offroad-julkaisun nimeltä MX Unleashed.

    Corca
    Uutinen

    Headhunter: Redemption - päitä vadille toistamiseen

    Ruotsalaisen kehitystiimi Amuzen alkujaan Dreamcastille kehittämä Headhunter-toimintaseikkailu saa Segan suojien alla jatko-osan nimeltä Headhunter: Redemption.

    Headhunter: Redemption vie pelaajan entisen ACN(Anti-Crime Network) kriminaalimetsästäjäveteraani Jack Waden ja hänen uuden metsästäjäparinsa Leeza X:n mukana kaksikymmentä vuotta ensimmäisen osan tapahtumista eteenpäin maailmaan, jossa moderni 21-vuosituhannen sivilisaatio on revennyt voi

    Corca
    Uutinen

    PSP Eurooppaan vasta ensi vuonna

    Sony on ilmoittanut, että PSP-käsikonsoli julkaistaan Japanissa alkuperäisten suunnitelmien mukaan ensi jouluksi, mutta Eurooppa ja Pohjois-Amerikka joutuvat odottamaan ensi vuoteen. Sonyn edustajan mukaan siirrolla halutaan varmistaa, että PSP:lle olisi saatavilla heti julkaisun yhteydessä tarpeeksi erilaisia pelejä.

    Sony lupaa julkaisun tapahtuvan kuitenkin ennen vuoden 2005 maaliskuun loppua, jolloin yhtiön tilivuosi vaihtuu.

    Oliver
    Uutinen

    Syberia II:n traileri

    Noin vuosi sitten PlayStation 2:lle ilmestynyt Syberia-seikkailu saa jatkoa huhtikuun lopussa PS2:lle ja Xboxille ilmestyvästä Syberia II:sta.

    Sarjakuvataiteilija Benoît Sokal on ollut vahvasti mukana myös jatko-osan kehityksessä ja tarina seuraa edellisestä osasta tuttujen Kate Walkerin ja Hans Voralbergin matkaa kohti mystistä Syberiaa. Jos juoni ja tunnelma ovat edellisen osan tasolla, on rauhallisen ongelmanratkonnan ystäville luvassa oiva peli.

    Oliver