Uutiset

Uutinen

Pleikkarin ja Cuben Splinter Cellit myöhästyvät

Ubisoft on ilmoittanut, että PlayStation 2 - ja GameCube-versiot Splinter Cell: Pandora Tomorrowsta myöhästyvät, eikä uutta julkaisuajankohtaa vielä kerrottu. Xbox- ja GBA-versiot ovat vielä aikataulussa maaliskuun lopun julkaisua varten.

Syyksi Ubisoft ilmoitti ongelmat pelin kehityksessä ja kehitysryhmän halun saada Cube- ja Pleikkari-versioista yhtä korkeatasoisia kuin Xbox-versiostakin.

Oliver
Uutinen

EA julkaisee Breakdownin Euroopassa

Electronic Arts on ilmoittanut sopineensa Namcon kanssa julkaisusopimuksen Breakdownin julkaisusta Euroopassa. Breakdown, joka ilmestyi Japanissa muutamia päiviä sitten, on tavanomaisesta kaavasta poikkeava ensimmäisen persoonan toimintapeli. Siinä astutaan Derrick Cole -nimisen muistinsa menettäneen sotilaan saappaisiin, kun tämä herää Japanissa USA:n tutkimuskeskuksessa.
Hakkiz
Uutinen

Ubisoftin osavuosikatsauksen antimia

Ranskalainen Ubisoft julkaisi eilen kuluvan tilivuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa, jonka mukaan yhtiön kasvu jatkuu edelleen. Viimevuotiseen verrattuna myynti lisääntyi 30 miljoonalla eurolla. Kasvu olisi voinut kuitenkin olla parempikin, sillä Splinter Cell: Pandora Tomorrow'n odotettua pitempi kehitysaika on verottanut tulosta 30 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä pelin on määrä ilmestyä Xboxille, GBA:lle ja PC:lle maaliskuussa, mutta PS2- ja GameCube-versioita joudutaan odottamaan pitempään.
Hakkiz
Uutinen

Serious Sam Pleikkarille ja Cubelle

Climax on kehittämässä PlayStation 2:lle ja GameCubelle omaa Seroius Sam -peliä, nimeltään Sarious Sam: The Next Encounter.

Aikaisemmin PC:ltä ja Xboxilta tutun Serious Samin perusideaan ei ole puututtu eli odotettavissa on edelleen reipasta FPS-räiskintää huumorilla höystettynä. The Next Encounterista löytyy tietysti uusia vihollisia, ajoneuvoja ja aseita ja pelin kolmekymmentä tasoa sijoittuvat mm. muinaiseen Roomaan, feodaali-ajan Kiinaan ja Atlantiksen kadonneelle mantereelle.

Oliver
Uutinen

Vuoden parhaat videopelit järjestykseen

Suomalainen videopelilehti Pelaaja on palkinnut jo toista kertaa vuoden parhaat videopelit. Kotimaisista eturivin pelikriitikoista koostuva raati arvioi jokaiselle pelikoneelle parhaiden pelien lisäksi myös taidokkaimmin suunnitellun pelin sekä jakoi kunniamaininnat parhaasta ääni- ja ulkoasutoteutuksesta. Myös kaikkien aikojen suosituin suomalainen populaarikulttuurituote – videopeli Max Payne 2 – pääsi palkinnoille. Espoolaisen Remedyn dekkaritarina arvostettiin vuoden 3.
Oliver
Uutinen

Vitivalkoinen loppuunmyyty

Japanissa tammikuun 30. päivä myyntiin tullut täysin valkoinen Xboxin erikoisversio on myyty loppuun. Konsolia, johon oli mahdollista kaiverruttaa 20 kirjainta omaa tekstiä, myytiin Xbox.comin japaninkielisillä sivuilla vain 1000 kappaletta noin 150 euron hintaan. Erikoisversiossa sai myös valkoisen Controller S -ohjainen, DVD-kaukosäätimen ja Xbox Liven aloituspakkauksen. Tiettävästi kaikki halukkaat eivät ehtineet tilata omaansa. Tilausten takarajaksi oli ennakkoon asetettu helmikuun 6. päivä.
Hakkiz
Uutinen

Uusia kuvia Argonautin peleistä

Tiistai tuo tullessaan vinon pinon uusia kuvia kahdesta Argonautin pelistä, jotka ovat vuosia myöhästellyt Malice ja brittistudion melko uusi futuristinen kaahailupeli Powerdrome. 3D-tasoloikka Malice, jossa seikkaillaan järkälemäisiä aseita heiluttelevan Kat-tyttelin matkassa, varautuu maaliskuussa odottavaan julkaisuun 10 uuden kuvan voimin.
Hakkiz
Uutinen

RalliSport Challenge 2 -mediapläjäys

Ranskalainen Xboxyde on ahkeroinut kerätessään päivän RalliSport Challenge 2 -annosta. Pelistä on esillä peräti 71 uutta pelikuvaa ja kolme pelivideota. Videoiden lataaminen vaatii ilmaisen rekisteröitymisen.

RalliSport Challenge 2, jota kehittää ruotsalainen DICE, ilmestyy Xboxille näillä näkymin huhtikuun puolivälin tienoilla. Perinteisten yksinpelimuotojen ohella pelistä löytyy tuki Xbox Livelle ja XSN Sportsille.

Hakkiz
Uutinen

Uusia kuvia Psychonautsista

Double Fine on pitkästä aikaa julkaissut kymmenittäin uusia kuvia odotetusta Psychonautsista, joka ilmestyy yksinoikeudella Xboxille ensi jouluna. Pelin pääsuunnittelijana toimii muun muassa Full Throttlesta ja Grim Fandangosta tunnettu pelinero Tim Schafer.
Hakkiz
Uutinen

Xbox Live -uutisia

Euroopassa pian vuoden täyttävä Xbox Live on Microsoftin mukaan menestynyt vanhalla mantereella paremmin kuin PS2 Online huolimatta siitä, että Live on maksullinen ja PlayStation 2:n omistajia on moninkertainen määrä Xboxin omistajiin nähden.

Turvatakseen etulyöntiasemansa myös jatkossa yhtiö on ilmoittanut julkaisevansa helmikuun lopulla erikoisversion Xbox Liven aloituspakkauksesta.

Hakkiz
Uutinen

Ensimmäinen kuukauden XboxFIN-jäsen

Ensimmäiseksi kuukauden XboxFIN-jäseneksi ylläpidon raati äänesti yksimielisesti VeroKarhun. VeroKarhu vetosi ylläpitoon asiallisella, kehittävällä ja aktiivisella tekstillään. Palkintona on 'Kuukauden XboxFIN-jäsen' -titteli sekä vapaavalintainen peli. XboxFIN Ylläpito onnittelee VeroKarhua.
Unreal-Hawk
Uutinen

Uusia kuvia Xboxin Tenchusta

Activision on julkaissut mukavasti maanantaita piristämään tukun uusia kuvia salakavalaan toimintaan painottuvasta Tenchu: Return from Darkness -pelistään. Koko satsin voi käydä vilkaisemassa täällä.

Peli pohjautuu PlayStation 2:lle julkaistuun Tenchu: Wrath of Heaveniin, mutta sitä on ehostettu uusilla ominaisuuksilla kuten Live-moninpelillä ja ennennäkemättömillä kentillä.

Hakkiz
Uutinen

Microsoft vahvisti huhut kristalli-Xboxista

Microsoft on vahvistanut verkossa liikkuneet huhut kristallinvärisestä Xbox-konsolista. Kyseinen Limited Edition tulee keväällä myyntiin vain Eurooppaan ja sen mukana saa kaksi konsolin väritykseen sopivaa Controller S -ohjainta. Paketin suositushinta on 199 euroa.
Hakkiz
Uutinen

GAMES SM 04 Helsingissä 12.-13.3.2004

Ensimmäistä kertaa järjestettävä GAMES SM 04 on ensimmäinen virallinen videopelien Suomen mestaruuskilpailu, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus voittaa itselleen jopa 8000,00 euroa! GAMES SM aloittaa uuden suurtapahtumaperinteen Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 12.-13.3.2004 (pe 14-22 ja la 10-21).

Alan ensimmäisessä suuren kokoluokan mestaruuskisoissa ratkaistaan Suomen mestarit seuraavissa sarjoissa:

Oliver