Hartaasti odotettu seuraava osa Final Fantasy VII -saagassa paljastettiin viimein – julkaisu koittaa ensi vuonna
Trilogia on pian valmis!
Trilogia on pian valmis!
Sonic Racing: CrossWorldsin toinen DLC-vuosi lähestyy.
Viimeöisessä Summer Game Fest -tapahtumassa paljastetun trailerin mukaan kakkosvuoden sisältöön kuuluu tuttuun tapaan uusia crossover-DLC-paketteja. Vahvistettuina teemoina nähdään muun muassa Godzilla ja Evangelion, muiden "lisenssipakettien" jäädessä vielä pimentoon. Ennen kakkosvuotta nähdään kuitenkin vielä kaksi ykköskauden DLC-pakettia, ja ne esiteltiinkin myös samaisessa trailerissa.
Kaverit koolle, nyt lähdetään taikamaailmaan!
Steam on aikeissa tuoda uutta laiterautaa markkinoille tulevan kesän mittaan.
Aiemminhan Steam Machinen kylkeen passelisti sopiva Steam Controller julkaistiin jo ilman Valven omaa pelikonetta – konetta, joka oli tarkoitus saada kauppoihin jo alkuvuoden aikana. Nyt Valve on vahvistanut, että sekä Steam Machine että VR-vempele Steam Frame tuodaan kuluttajien ulottuville kesän aikana.
Lisää aiheesta:
Lara viivyttelee aina ensi vuoteen saakka.
Until Dawnin pitkään odoteltu jatko-osa sai taannoisessa State of Play -lähetyksessä ensimmäisen trailerinsa.
Kohta ajetaan taas reikäpäisesti lavasteissa
Remedyverse laajenee syksyllä Control Resonantilla.
Controlin jatko-osa Control Resonant tuo kuvioihin uuden protagonistin, sillä Jesse Fadenin tilalle astuu tämän velipoika Dylan. Aiemmassakin pelissä vilahtanut Dylan harrastaa taistelua huomattavasti melee-painotteisemmin, mikä vaikuttaisi heijastuvan vahvasti pelimekaniikkoihin. Tarinapremissiä avataan hieman uutisen loppuun upotetulla trailerilla – lisätietoja PlayStation Blogissa, täällä.
Sinä olet vain LELU!
Viime yön State of Play -lähetyksessä paljastui Sony Santa Monican työstämä seuraava God of War -peli.
God of War Laufeyn traileri alkaa siitä, kun Kratos polttaa vaimonsa Fayen ruumiin, surutyötä tekee myös poikansa Atreus. Jotain kuitenkin tapahtuu Laufeyn herätessä samointein jossain mystisessä paikassa, kenties tuonpuoleisessa. Niin vain homma eskaloituu nopeasti ja kohta pistetäänkin pahiksia päreiksi mitä näyttävimpään tyyliin.
Huhut pitivät paikkansa, Rayman palaa viimeinkin!
Marvel's Wolverine oli näytillä männä yön State of Play -tapahtumassa.
Pahiksia tuhannen päreiksi komeiden veriroiskeiden kera pistävä Logan – tutummin tietysti Wolverine – kohtaa matkan varrella muitakin tuttuja X-Men-hahmoja, muun muassa tärkeään rooliin kohoavan Jean Greyn. Kuten sanottua, verenvuodatuksessa ei ole säästelty, kuten tietysti Wolverinen tapauksessa ei ole syytäkään.
Lisää aiheesta:
Pearl Abyss on paljastanut tulevat sisältösuunnitelmansa Crimson Desert -toimintapelille.
Se on sprintti, ei maratooni. Mutta vain viikon ajan.
Mina the Hollower nousi vuoden parhaiten arvioiduksi peliksi ennen julkaisuaan.