Lisää Nintendon suunnitelmista
Nintendo vihjaili Mario Party 4:n ja Zeldan ilmestyvän myöhemmin talousvuotena 2002.
Nintendo vihjaili Mario Party 4:n ja Zeldan ilmestyvän myöhemmin talousvuotena 2002.
Rareware kehittää uutta toistaiseksi Killer Instinct 3-nimellä kulkevaa peliä ja se on asetettu julkaistavaksi vielä tämän vuoden puolella. Cube-Europen kirjoittaman artikkelin mukaan uusi KI tullaan näkemään täydessä kuosissa tulevilla E3-messuilla.
Viimeisimmät luvut ovat niinikään olleet varsin lupaavia, ja Reutersin mukaan RE onkin pysynyt Japanissa myyntilistojen kärkisijassa jo yhden kokonaisen viikon putkeen.
Episode II:ssa tulee olemaan seuraavia lisäyksiä:
- Kolme uutta hahmoluokkaa: RAmarl, FOmar ja HUcaseal.
- Kaksi uutta maailmaa: Jungle ja Sanctuary Surface.
Asiasta lisää pian!
Ensimmäinen ilmoitetuista peleistä on joskus ensi vuoden aikana julkaistava Virtua Fighter 10th Anniversary Special Project (ei tule olemaan lopullinen nimi), joka julkaistaan VF-pelisarjan kymmenvuotista taivalta juhlistamaan. Peli tulee sisältämään kaikki sarjassa tähän mennessä esiintyneet hahmot ja se on eräänlainen toimintaa sekä roolipeliä yhdistelevä projekti (ei siis tappelupeli), jossa A-nappulaa käytetään potkimiseen.
Game developers are complacent with first-person shooter games, relying on better graphics and broadband gameplay to spice up ageing dinosaurs. Message boards are full of criticism for over-hyped FPSs that simply don’t take the genre any further. We intend to totally reinvent the cliched first-person shooter, move it on, deliver a fresh gameplay experience and show gamers what they've been missing for years," kommentoi yhtiön edustaja Raeburn.
Nintendo on virallisesti vahvistanut hiljattain Yhdysvalloissa järjestetyssä Gamers Summit-tapahtumassa, että sen GameCubelle ilmestyvän Animal Forest-pelin Yhdysvaltojen versio tulee todellakin olemaan nimeltään Animal Crossing. Peli on hyvin ainutlaatuinen, sillä se sisältää mm. Game Boy Advance-tuen sekä mahdollisuuden käyttää pian Yhdysvaltoihin tulevia E-Card -kortteja, joiden avulla peliin voi saada esille uusia salaisuuksia esimerkiksi lisätavaroiden muodossa.
Itse peli käyttää samaa grafiikkamoottoria kuin GameCubelle jo Japanissa julkaistu Resident Evil ja siinä pelaaja tutkii zombien täyttämää junaa sekä sen ympäristöjä.
Yhtiö ilmoittaa myöhemmin virallisen julkaisupäivän sekä lisää informaatiota pelistä, mutta sitä odotellessa kannattaa tutustua NintendoFIN:in Skies of Arcade-esikatseluun.
Lisää myyntilukuinformaatiota piakkoin.
Cube-versiossa tulee olemaan kaksi eri ohjaustyyliä, joista ensimmäinen on perinteinen arcade-tyyli. Toinen vaihtoehto on taas kehitetty erityisesti GameCuben ohjainta varten. Tämän tyylin ollessa päällä hahmoa ohjataan ohjaussauvalla ja kun et liiku, hahmo torjuu hyökkäykset automaattisesti.
Lisää näistä peleistä ensi kuussa.