Uutiset

Uutinen

FIFA jatkaa brittilistan ykkösenä

FIFA 14 piti GTA V:n edelleen takanaan Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla, mutta ero kuitistui enää noin reiluun 30 000 myytyyn kappaleeseen. GTA V voi lohduttautua myös sillä, että se ohitti jo GTA IV:n tähän astiset myynnit Briteissä ja on tällä hetkellä kaikkien aikojen kahdenneksitoista myydyin pelin.
Oliver
Uutinen

Arvostelussa Grand Theft Auto V

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaikkien aikojen suurin viihdejulkaisu ja häkellyttäviä määriä myynyt Grand Theft Auto V on pelattu ja hyväksi todettu. Vaikka verkkopuoli onkin molemmilla konsoleilla vastustellut, riittää myös mammuttimaisessa kampanjassa runsaasti suitsutettavaa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 39

FIFA 14 sai tyytyä ensimmäisellä viikollaan toiseen sijaan kun Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärjessä jatkoi Grand Theft Auto V.

PS3:n The Last Of Us palasi kuudenneksi ilmeisesti konsolipaketin myötävaikutuksella. Xbox 360:lle kesäkuussa julkaistu Minecraft puolestaan ylsi ensi kertaa kärkikymmeniköön.
Oliver
Uutinen

Deus Ex saa jatkoa

Eidos Montrealin johtaja David Anfossi paljasti blogissaan kiitellyn Deus Ex -sarjan saavan jatkoa uuden sukupolven konsoleilla.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoftin peleistä tuttu kirjailija kuollut

Ubisoftin monista pelisarjoista tuttu kirjailija Tom Clancy on kuollut. 66-vuotias Clancy menehtyi sairaalassa Marylandin Baltimoressa.

Clancyn kirjojen tunnetuin hahmo on Jack Ryan, joka on nähty valkokankaallakin elokuvissa Punaisen lokakuun metsästys, Näkymätön vihollinen ja Peloista pahin.
Oliver
Uutinen

Seuraava Mario Party viivästyy

Nintendon Euroopan-konttori on ilmoittanut Mario Party: Island Tourin lykkääntyvän ensi vuoden puolelle.

- Asiasta ei ilmoitettu viimeisimmässä Nintendo Directissä, mutta Mario Party: Island Tour julkaistaan alkuvuodesta 2014 parhaan mahdollisen pelikokemuksen varmistamiseksi, kerrotaan tiedotteessa.

Marion ja kumppaneiden seuraavat pippalot järjestetään Nintendo 3DS:llä. Kyseessä on Nintendo 64:llä vuonna 1999 debytoineen sarjan 12. osa.
Markus Mesiä
Uutinen

Rocksmith 2014 Editionissa kepitetään niin Slayerin kuin Queeninkin tahtiin

Ubisoft on julkaissut tulevan Rocksmith 2014 Editionin biisilistan sekä erikoisversion ostavien saamat etuudet.

Perusversion lisäksi tarjolla on myös Real Tone -liitäntäkaapelilla ja Epiphone Les Paul Junior -sähkökitaralla varustettu paketti. Tämän laajemman setin ostajat saavat kyytipojaksi kuusi ladattavaa lisäbiisiä soitettavaksi. Biisit ovat:
Markus Mesiä
Uutinen

Tulevana viikonloppuna kaikki ovat kultajäseniä

Xbox Livessä juhlistetaan GTA Onlinen vastoinkäymisten värittämää julkaisua avaamalla kultajäsenten edut kaikille käyttäjille tulevana viikonloppuna.

Xbox Wiren mukaan kaikki viihde- sekä moninpelipalvelut avataan kaikille pelaajille tulevana viikonloppuna 4.-6. lokakuuta. Näin ollen Rockstar Gamesin serverikapasiteetti pistetään entistä kovemmalle koetukselle, kun myös Liven ilmaisjäsenet pääsevät aiheuttamaan kaaosta Los Santosin kaduille.

Kyseinen kampanja ei poista erillisten palveluiden, kuten Netflixin vaatimia omia käyttömaksuja.
Jaakko Herranen
Uutinen

Destinyn uusi traileri loikkaa kuuhun

Bungien tuleva avaruuseepos Destiny matkaa uudessa trailerissaan Kuun kamaralle.

Destiny antaa pelaajan matkata vapaasti planeetoilta toisille, mutta tällä kertaa traileri luo katsauksen lähimpään kiertolaiseemme, Kuuhun. Parin minuutin silmäys esittelee Kuun tarjoamia komeita puitteita tulitaistelulle, mutta tarkkaavaisimmat voivat bongata videosta myös uusia rotuja, aseita ja kykyjä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Barbara Gordon esiintyy Batman: Arkham Originsin uusissa kuvissa

Lähes jokaiselle mahdolliselle konsolille julkaistava Batman-seikkailu Batman: Arkham Origins on esillä muutaman uuden kuvan muodossa.

Kuvatuksissa päästään ihmettelemään tietenkin pääosassa heiluvan Lepakkomiehen toimia, minkä lisäksi yksi kuvista paljastaa miltä Gothamin poliisivoimissa hyörivän kapteeni Gordonin Barbara-tytär näyttää tulevassa seikkailussa. Sarjakuvien maailmassa Barbarasta kehkeytyy erinäisten juonenkäänteiden kautta Batmanin tuki ja turva Oracle-identiteetin turvin.
Petri Kataja