Uutiset

Uutinen

Ikaruga-isän 3DS-shmup kesällä Eurooppaan

Viime vuonna Japanissa julkaistu Kokuga päätyy myös länsimaisten pelaajien kätösiin. Tuotoksen on määrä löytää tiensä Nintendo 3DS:n eShopiin kesä- tai heinäkuussa.

Kyseessä on shmup-peleihin keskittyneen Hiroshi Iuchin tuorein tuotos. Miehen meriittilistalla komeilee muun muassa Dreamcastilla ja GameCubella aikanaan säväyttänyt Ikaruga.
Markus Mesiä
Uutinen

Xbox One hylkää rajoitukset

Sitten Xbox Onen julkistuksen Microsoft on saanut pelaajien vihoja niskaansa. Syynä tähän olivat online-vaatimukset ja käytetyn pelien kaupan lähes täydellinen tyrehdyttäminen. Microsoft sanoo kuuntelevansa asiakkaitaan ja nyt tilanne muuttuukin täysin.
Jaakko Herranen
Uutinen

Xbox One Jimmy Fallonin käsittelyssä

Pelimieheksi itsensä tituleeraava Jimmy Fallon pääsi taas uudenkarheiden konsolien ja pelien ääreen pyytämällä videopeliviikkonsa ensimmäiseksi vieraaksi itse Phil Spencerin Microsoftilta.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcastissa niitetään E3-messujen satoa

Menneellä viikolla Kalifornian lämmössä vietetyt E3-messut esittelivät tulevien konsoleiden ohella myös kutakuinkin jok'ikinen kiinnostava sekä vähemmän kiinnostava peli. KonsoliFIN Podcast maiskuttelee tällä viikolla niin verkossa näytettyjä esityksiä kuin paikan päällä vierailleiden J. Pikkaraisen sekä Waluigin kokemuksia ja kommelluksia.
Markus Mesiä
Uutinen

Sony ja Microsoft pitävät pelien hinnat ennallaan

Uuden konsolisukupolven saapuessa on normaalisti saatu tottua siihen, että samalla pelien hintaa hivutetaan hiukan ylöspäin.

Tällä kertaa Sony ja Microsoft kuitenkin vakuuttavat, että PlayStation 4:n ja Xbox Onen pelien hinnoittelu pysyy nykyisellä tasolla.

Tämä koskee kuitenkin vain yhtiöiden omia julkaisuja, eivätkä muut pelifirmat ole vielä vahvistaneet suunnitelmiaan. Luultavaa kuitenkin on, että ne seuraavat esimerkkiä ja kyllähän Suomessa vallalla oleva 70 euron markettihinta uutuuspelille onkin jo monen pelaajan kukkaron kipurajoilla.
Oliver
Uutinen

Hitman-kehittäjä karsii

Hitman-sarjasta tunnettu IO Interactive on ilmoittanut vähentävänsä henkilöstöään lähes puolella ja keskittyvänsä jatkossa vain Hitmanin tulevaisuuteen.

Tiedossa ei ole, mitkä projektit nyt peruutettiin, mutta studiolta on viime vuosina nähty pari Kane & Lynch -toimintapeliä sekä hiukan kevyempää menoa tarjonnut Mini Ninjas. Seuraava Hitman on jo esituotantoasteella.
Oliver
Uutinen

The Last of Us brittilistan kärkeen

PS3:n The Last of Us nousi suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli vuoden kolmanneksi nopeiten myynyt peli Tomb Raiderin ja Bioshock Infiniten jälkeen.
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 24/2013

Menneellä viikolla pelialan huomio oli E3-messuilla. Tämä näkyi myös KonsoliFINissä. Podcastissa ennakoitiin messuviikon antia ja miehemme sekä pikkupoikamme toimittivat matkapäiväkirjaa paikan päältä Kaliforniasta.

Lisää E3-sisältöä putoilee KonsoliFINiin pitkin kesää, mutta tässä siis alkupaloja.

Arvostelut:

Metro: Last Light (X360) - Dragonfly tetsasi tunneleissa.
hforad
Uutinen

Game Gearin klassikoita Nintendon latauspalveluissa

Tällä viikolla Nintendon latauspalveluissa lähdetään maatilalle, eläinten täyteiseen kylään, Egyptiin sekä Game Gearin klassikoiden pariin.

Mario & Yoshi - 30 senttiä maksavien pelien kampanja jatkuu. Putkimiehen ja vihreän mutustelijan puzzlenimike on tarjolla alehintaan tasan kuukauden ajan. Tetrismäistä tippuvien asioiden yhdistelyä voi kummastella trailerin avulla.
Petri Kataja
Uutinen

PlayStation Storen uutuudet tällä viikolla

Tämän viikon odotetuin uutuus on Naughty Dogin eeppinen selviytymisseikkailu The Last of Us, joka saapuu ladattavaksi Storeen perjantaina. Toinen mielenkiintoinen peli tämän viikon uutuuksista on Namco Bandain Tekken Revolution, joka tarjoaa ilmaista pelattavaa tappelupelien faneille.
Teemu Hakola