Uutiset

Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 2/2013

Vuoden toinen viikko keskittyi Wii U:n julkaisupelien purkamiseen, kun luettavaksi saatiin arvostelut elävistä kuolleista sekä koko perheen kaahailupelistä. Artikkelipuolella tutustuttiin Nintendon Miiversen saloihin. Podcastissa keskustelijatrio ihmetteli alkuvuoden kiinnostavimpia pelijulkaisuja.
Markus Mesiä
Uutinen

Fist Of The North Star 2:n Wii U -versio ainoastaan eShopiin

Fist Of The North Star: Ken's Rage 2 ilmestyy Euroopassa Wii U:lle saataville ainoastaan ladattavana julkaisuna, kertoo pelin julkaisija Tecmo Koei. K18-leima tarkoittaa ainakin toistaiseksi sitä, että pelin saatavuus vanhalla mantereella on rajattu eShop-palvelun ikärajoitusten takia aikavälille 23-03.

Helmikuun 8. päivä julkaistava beat 'em up -peli on saatavissa PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle myös perinteisenä levyversiona.
Markus Mesiä
Uutinen

LittleBigPlanet 2: Extras Edition kerää lisäpaketit yksiin kansiin

Sony on paljastanut LittleBigPlanet 2:n Extras Edition -version ilmestyvän PlayStation 3:lle lähiaikoina. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei kuitenkaan vielä annettu.

Emopelin lisäksi pakettiin on ympätty mahdollisuus seikkailla Sackboyn ohjaksissa PlayStation Moven ja PS Vitan avulla. The Muppets Premium Level Kit -lisäsisällön lisäksi mukana on myös kuusi vaatekerrastopakettia aina kissa-asuista sporttivermeisiin. Tarkemmat tiedot lisäroinakkeesta on nähtävissä lähdelinkkiä klikkaamalla.
Markus Mesiä
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 1

Pelivuosi 2013 alkoi Suomen virallisella FIGMA-listalla tuttuun tapaan Call of Duty: Black Ops II:n tahdissa.

Muutenkaan listalla ei kovin suurta liikehdintää nähty, mitä nyt Medal of Honor: Warfighter teki paluun yhdeksänneksi pudottaen Skylanders Giantsin kärkikymmeniköstä.

FIGMA-LISTA VIIKKO 1 / 2013
Oliver
Uutinen

Vaikeasti tavoiteltava ZombiU-demo tänään Nintendon latauspalveluissa

Säät vaihtelevat, Nintendon latauspalvelut pysyvät torstaisessa julkaisuaikataulussaan.

Fractured Soul on 3DS:lle hypähtävä nimike, joka vaatii huomion kiinnittämistä konsolin kumpaankin näyttöön. Pelaaja voi vaaran uhatessa, tai erilaisen etenemistavan löytyessä, vaihtaa hahmonsa paikkaa näytöltä toiselle. Alun alkaen fyysisenäkin kasettina myyntiin tarkoitettu peli on mainostekstinsä perusteella tasoloikkapelaajien tekemä nimike muille tasoloikkapelaajille.
Petri Kataja
Uutinen

Kuolleet kävelevät pian myös Wii U:lla

Suosittuun The Walking Dead -televisiosarjaan perustuva peli saapuu parin kuukauden päästä Wii U:lle. Kyseessä ei ole kuitenkaan KonsoliFINin arvostelussa menestynyt seikkailueepos, vaan kyseessä on jo aiemmin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle vahvistettu The Walking Dead: Survival Instinct -räiskintä.
Petri Kataja
Uutinen

Arvostelussa Sonic & All-Stars Racing Transformed

Nintendon hahmokaarti ei ole ainoa keulakuvapoppoo, joka on siirtynyt mittelemään paremmuudestaan kilpureiden rattiin. Muutaman vuoden takaiselle Sonic & SEGA All-Stars Racingille on saatu jatkoa, kun sininen siili hyppää kavereidensa kera alati muuttuvien kulkuneuvojen ohjaksiin. Onnistuuko Sumo Digitalin kehittämä Sonic & All-Stars Racing Transformed nousemaan kaveriporukalla pelattavien kaahailupelien ykköseksi?
Markus Mesiä
Uutinen

KonsoliFIN Podcastissa mehustellaan vuotta 2013

"Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään", kuten vanha viisaus kertoo. KonsoliFIN Podcast jätti viimeviikkoisen nostalgiatripin taakseen ja ryhtyi kuikuilemaan kohti parempaa huomista. Mitkä alkuvuoden julkaisut saavat sydämen väpättämään ja minkälaisia ennustuksia keskustelijakaartin Nostradamukset oikein onkivatkaan kristallipallostaan? Parituntisen jakson aikana käydään myös pikaisesti läpi keskustelualueelle rustattuja povauksia vuoden 2012 osalta.
Markus Mesiä
Uutinen

Miiversen uusi, uljas ja sosiaalinen maailma katsastettavana

Yksi Nintendon Wii U -konsolin uusista ominaisuuksista on nimeltään Miiverse. Kyseessä on pelijätin kehittelemä sosiaalinen palvelu, jonka avulla konsolipelaajat voivat jakaa tuottamaansa yksinkertaista sisältöä keskenään. Myös Mii-hahmojen lähettäminen muiden konsoleille palloilemaan luonnistuu palvelun avulla.
Petri Kataja
Uutinen

THQ saatetaan pilkkoa

Ylittämättömiin talousvaikeuksiin ajautunut kalifornialainen pelijulkaisija THQ saatetaan pilkkoa. Tämä tarkoittaisi THQ:n omistamien brändien ja studioiden jakamista usean omistajan kesken. Asiasta päätti yhdysvaltalainen tuomioistuin tänään.

Päätös on uusin käänne THQ:n pitkässä kujanjuoksussa sen jälkeen, kun yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen joulukuussa. Syynä ahdinkoon oli 100 miljoonaan dollariin paisunut velka.
RauskuS