Uutiset

Uutinen

Dragon Age III vasta seuraavalle konsolisukupolvelle

Dragon Age III: Inquisition on päätetty siirtää nykyisiltä konsoleilta seuraavan sukupolven laitteille. Samalla sen julkaisu siirtyy vuodelle 2014.

Tieto kävi ilmi EA Shanghain tasosuunnittelija Tao Gun LinkedIn-ansioluettelosta, jossa hän kertoi Dragon Age III:n skaalan muuttuneen, alustan vaihtuneen ja julkaisun siirtyneen.
RauskuS
Uutinen

Wiin muistoviikossa mietteitä Wii-pelien liikkeentunnistuksesta

Wiin teemaviikossa muutamia hetkiä Nintendon konsolin liikkeentunnistuksen jättämästä perinnöstä. Wiin peleissä nähtiin paljon hienoja hetkiä oivasti toteutetusta ohjauksesta, mutta myös suoranaista kuraa, joka jätti monelle pahan maun konsolista. Kastlen mahdollisesti asenteellisetkin mietteet voit lukea täältä.
Esa Linna
Uutinen

LEGO LotR ja Ratchet kokeiltavaksi PlayStation Storeen

Tällä viikolla Storeen saatiin PS3:lle kokeiltavaksi LEGO Lord Of The Rings.

Testiin voi ottaa myös Ratchet & Clank: QForcen ennen 14,95 euron sijoitusta. Pelin ostajat saavat tammikuussa julkaistavan Vita-version kaupan päälle. Tarjousosastolta kannattaa tarkistaa ainakin Grand Theft Auto -sisältö sekä mm. Jet Set Radio ja Nights into Dreams.
Oliver
Uutinen

Arvostelussa PlayStation All-Stars Battle Royale

Taistelupelimarkkinat ovat saaneet kovan tulokkaan. Sonyn konsoliperheen tutuimmilla hahmoilla varustetussa PlayStation All-Stars Battle Royalessa voi viimein ottaa selvää sotureiden välisestä paremmuudesta. Onko Kratos kovempi äijä kuin Nathan Drake, vai onnistuuko Fat Princess nousemaan viime sekunneilla jumbosijalta kärkeen? Näihin kysymyksiin saa vastauksen vain pelaamalla, mutta sitä ennen kannattaa käydä lukaisemassa KonsoliFINin arvostelu itse pelistä.
Markus Mesiä
Uutinen

Kanada saa oman punamustan Wii minin

Nintendo ei ole Wii U:n julkaisusta huolimatta hylännyt edellistä konsoliaan kokonaan. Eilen levinneet huhut Wii ministä saivat vahvistuksen Nintendon omilla kotisivuilla.

Toistaiseksi vain kanadalaisten pelaajien saataville ilmestyvä malli on punaisia reunoja lukuun ottamatta musta. Kooltaan konsoli on entistä pienempi. Paketin mukaan on on ympätty punaiset Wii Remote Plus ja Nunchaku. Laitteen ostavan lompakko keventyy 99 dollarin edestä.
Markus Mesiä
Uutinen

Muistowiikko jatkuu historiikilla

Wiin teemaviikko jatkuu konsolin kuusivuotisen taipaleen pääkohtien kertaamisella. Ainutlaatuisella laitteella on ollut myös ainutlaatuinen elämänkaari. Wiin historiaan pääsee sukeltamaan täällä.
The King
Uutinen

Arvostelussa Call of Duty: Black Ops 2

Satunnaisista myynnin hiipumishuhuista huolimatta Activisionin kultamuna jatkaa hurjassa kiidossa. Call of Duty: Black Ops 2 tuotti pelkästään avausviikollaan käsittämättömiä summia lyöden tuotoissa muun muassa kesän megaleffat. Tämänvuotisesta kassamagneetista vastaa Treyarch, joka jatkaa pari vuotta sitten julkaistun Black Opsin tarinaa aina tulevaisuuden taistelukentille saakka. Vieläkö sarja jaksaa viihdyttää vai hiipiikö taisteluväsymys hiljalleen puseroon?
Tero Lepistö
Uutinen

Wii U:n yömyyntitapahtuma valtaa Kampin Anttilan tänä torstaina

Nintendon Wii U -konsoli julkaistaan viimein tämän viikon perjantaina ja innokkaimmille pelaajille tarjoutuukin mahdollisuus ostaa pelilaite itselleen jo heti vuorokauden vaihteessa. Nintendon maahantuoja Amo Oy ja Anttila nimittäin järjestävät Helsingin Kampissa yömyyntitapahtuman, jossa päästään ostosten tekemisen lisäksi testaamaan muutamaa julkaisunimikettä.
Petri Kataja
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 47/2012

Viikon arvosteluissa ammutaan niin eläviä kuin kuolleitakin ja artikkelipuoli sai täytettä kuulokearviosta. Podcastissa muisteltiin Rockstarin edelliselle konsolisukupolvelle kehittämää Bullya.

Arvostelut:

Pokémon Black 2 (DS) - Waluigi keräsi pokémonien ohella myös pelin hyvät ja huonot puolet yhteen tekstiin.
Markus Mesiä
Uutinen

KonsoliFIN testasi Tritton Kunai Headsetin

Pelikäyttöön sopivan headsetin löytäminen ei ole kovinkaan helppo tehtävä. Erilaisia malleja on tarjolla useita, mutta budjettiluokan hintaan on hankala saalistaa mukavaa laitetta, joka toistaisi äänetkin kirkkaasti.

KonsoliFINille aukeni tilaisuus arvioida PlayStation 3:n ja PS Vitan käyttäjille suunnattu Tritton Kunai Headset. Onko tästä Mad Catzin uutuudesta haastamaan markkinoiden muut laitteet, sen saat selville lukemalla Waluigin kirjoittaman artikkelin.
Markus Mesiä