Uutiset

Uutinen

Sonyn seuraavaan konsoliin AMD:n grafiikat?

Bisnessivusto Forbesin mukaan AMD:n entiset työntekijät sanovat Sonyn työskentelevän uuden konsolin parissa ja prosessoriyhtiöllä saattaa olla merkittävä rooli laitteen kehityksessä.

AMD/ATI:n grafiikkapiiri on käytössä Xbox 360:ssä, mutta PlayStation 3:ssa on turvauduttu Nvidian teknologiaan.

AMD:n ja Sonyn edustajat eivät suostuneet kommentoimaan tietoja.
Oliver
Uutinen

Vita-kamaa, Starhawk-beta sekä SSX-demo Storeen

Tänään Euroopassa julkaistu PlayStation Vita on tietysti vahvasti esillä myös Storessa. Laitteelle on ladattavissa jo yli 30 peliä, joiden hinta liikkuu ilmaisesta 45 euroon, sekä muutama demo. Lisäksi löytyy muun muassa ilmaiset Facebook-, Twitter-, Flickr- ja Foursquare-applikaatiot.

PS3:lle testattavaksi tuli aikaisemmin vain Plus-tilaajien riemuna ollut Starhawk-beta sekä SSX-lumilautailun viimeisin inkarnaatio.
Oliver
Uutinen

Kolme kovaa pelistudiota työstämässä mystistä 3DS-projektia

Tänään järjestetyssä Nintendo Connectissa paljastettiin nippu mielenkiintoisia uutisia koskien Nintendon tulevia julkaisuja. Yksi näistä tiedonjyväsistä on, että kolme kovan luokan pelistudiota on lyönyt viisaat päänsä yhteen 3DS-pelin kehittämistä varten. Segasta, Capcomista ja Namco Bandaista koostuva kolmikko työskentelee yhteistyössä vielä nimeämättömän projektin parissa.
Petri Kataja
Uutinen

3DS:n Kingdom Heartsissa kerrataan aiempien osien tapahtumia

Square Enixin yksinoikeudella 3DS:lle kehittelemä Kingdom Hearts 3D: Dream Drop Distance päästää pelaajat kertaamaan sarjan edellisten osien tapahtumia. Näin roolipelisarjaan ensimmäistä kertaa tutustuvat pelaajat pääsevät selville aiempien julkaisujen juonikiemuroista.
Petri Kataja
Uutinen

Sonyn uusi käsikonsoli tänään kaupoissa

Sonyn PlayStation Vita -käsikonsoli saapuu tänään kauppoihin Suomessa.

Kahden analogisen tatin lisäksi uusia pelikokemuksia mahdollistavat 5-tuuman kosketusnäyttö, konsolin takaosan kosketuspaneeli, etu- ja takakamerat sekä liikkeentunnistus. Nykytrendin mukaisesti laitteen ominaisuuksissa panostetaan myös sosisaalisuuteen ja esimerkiksi Party-sovelluksella onnistuu ääni- ja tekstichattaus, vaikka pelattaisiin eri pelejä tai käytettäisiin eri sovelluksia.
Oliver
Uutinen

Segan puhuvat kalamiehet matkalla 3DS:lle

Japanilainen Nikkei-sanomalehti kertoo verkkosivustollaan Nintendon aikeista herättää muiden pelinkehittäjien vanhoja tuotoksia eloon 3DS-käsikonsolillaan. Sivusto listaa ensimmäiseksi syvyyksistä nousevaksi nimikkeeksi Segan Dreamcast-konsolilla tavatun eriskummallisen Seaman-virtuaalilemmikkisimulaation.
Petri Kataja
Uutinen

Ready At Dawn tähyää uusille kotikonsoleille

Ready At Dawnin uusin työpaikailmoitus paljastaa pelistudion puuhaavan uutta hahmon takaa kuvattua toimintaseikkailua tuleville kotikonsoleille. Palvelukseen halutaan lukuisten eri alojen ammattilaisia konseptitaiteilijoista ohjelmoijiin.

Naughty Dog - ja Blizzard-veteraanien vuonna 2003 perustama Ready At Dawn muistetaan ehkä parhaiten PSP:n God of War -peleistä, sekä niiden HD-käännöksistä PS3:lle. Studio käänsi myös Capcomin PS2:lle julkaiseman Okamin Wiille.
Oliver
Uutinen

UFC 3 kiistatta brittilistan kärkeen

Viime viikolla ykköseksi yltänyt Kingdoms of Amalur: Reckoning putosi Chart-Trackin kokoamalla brittilistalle sijalle 12 ja uudeksi valtiaaksi nousi suoraan UFC Undisputed 3.

Muita uusia julkaisuja ei listalla nähty, mutta erilaisten alennusten ja kampanjoiden ansiosta listalla nähtiin melko paljon liikettä.

Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 7:
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 7/2012

Tällä viikolla rautanyrkki tungetaan taskuun ja pimeys palaa entistä sarjakuvamaisempana. Podcastissa palataan vielä kertaalleen viime vuoden pelitarjontaan, kun hitaammatkin ovat selvinneet loppuvuoden julkaisusumasta.

Arvostelut:

The Darkness 2 (X360) - Jackie Estacado saa rosmot pelkäämään pimeää. J. Pikkaraistakaan ei haluaisi kohdata syrjäkujilla.

hforad
Uutinen

Lehti: Monster Hunter Tri G vyöryy myös länsimaihin

Japanissa kiitettäviin myynteihin yltänyt Monster Hunter Tri G tekee tuloaan myös länsimaihin, kertoo Edge. Lehti osaa kertoa metsästyskauden alkavan Euroopassa tämän vuoden kolmannella neljänneksellä.

Monster Hunter Tri G on laajennettu versio Monster Hunter Tri -kotikonsolipelistä, joten luvassa on uusia tehtäviä suoritettavaksi ja hirviöitä metsästettäväksi. Moninpelaaminen onnistuu vain paikallisesti, eikä online-muotoista yhteisjahtia ole tarjolla. Tuotos tukee toisen analogitatin mukanaan tuovaa Circle Pad Pro -lisäosaa.
Petri Kataja
Uutinen

Vuoden 2011 kaikki platina- ja kultapelit julkistettu

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry on julkaissut kaikki vuoden 2011 platina- ja kultapelit. Vuonna 2011 julkaistuista peleistä suosituimmaksi nousi NHL 12 PlayStation 3:lle. Peli saavutti 45 255 pelin myynnillä tuplaplatinaa.
Oliver
Uutinen

Finnish Game Awards -gaalan palkinnot jaettu

Suomen pelialan vaikuttajat juhlivat jälleen torstai-iltana Finnish Game Awards -gaalassa, jossa palkittiin viime vuoden parhaimmat pelit eri kategorioissa.

Yleisöäänestyksellä vuoden peliksi valittiin The Elder Scrolls V: Skyrim. Median ja kauppiaiden edustajista kootun raadin valitsemat voittajat löydät alla olevasta listasta:

Vuoden seikkailu/tasoloikkapeli
Oliver