Sam Fisher palaa vielä tänä vuonna
Splinter Cell -vakoilusarjan tuorein osa on pitkään viettänyt melkoista hiljaiseloa. Conviction vie parrakkaan Sam Fisherin uusille urille, joista saataneen lisätietoa E3-messuilla.
Ensimmäisen kerran Buzz!-pelin historiassa suurin osa Buzz!: Suomen Neropatti -pelin kysymyksistä koskee Suomea.

Nintendon Wii Fitille tuli täyteen jo neljä peräkkäistä viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä. Yhteensä pelillä on ykkösviikkoja jo kolmetoista, joista yhdeksän tämän vuoden puolelta.
Kärkiviikkojen ennätys on PS1:lle, DC:lle ja PC:lle vuoden 2000 lopulla julkaisulla Who Wants To Be A Millionaire -visailulla, jolle niitä kertyi yhteensä 18.
Kaikki tietävät, että ei ole helppoa olla teini, mutta on erityisen hankalaa olla samaan aikaan tavallinen aikuistuva tyttö ja maailman kuuluisin pop-tähti. Tämä on kuitenkin Miley Stewartin arkea, eikä arki ole viime aikoina ollut hänelle helppoa.
From San Francisco's Chinatown to the lush jungles of Panama, Indy must use his whip, fists and wits to fight through ruthless opposition as he spars with his nemesis, Magnus Völler, in a race for a relic of biblical proportions – the Staff of Moses.