The Beatles -musiikkipeli kauppoihin 9.9.2009
Peli hyödyntää muiden Rock Band -nimikkeiden tapaan aitoja instrumentteja muistuttavia ohjaimia. Luvassa on lisäksi uusia, The Beatles -artistien omien instrumenttien mukaan mallinnettuja soittimia.
Resistance: Fall of Man on PS3:n debyytti peliksi aika hyvä.
Kotaku raportoi THQ:n vahvistaneen, että yhtiö lomauttaa Volitionin laadunvarmistuksen 102 työntekijästä yhteensä 86. Suurin osa testausvastuusta siirtyy emoyhtiön keskitetyille palveluille.
Lomautukset tulivat osana THQ:n suurempaa organisaatiomuutosta, josta kerrottiin jo viime vuonna. Yhteensä lomautuksia nähdään arviolta 600 eli noin 24 prosenttia yhtiön työvoimasta.
Jos aloitetaan niistä hyvistä puolista...
Grafiikka on ensinnäkin ihan nättiä ja pelialue on mallennettu hyvin. Kaupungilla liikkuvat ihmiset ja autot luovat "elämisen makua" kaupunkiin.
Hämis tottelee ohajausta myös hyvin ja liikkuu aikapitkälle niin kuin ajattelinkin hämähäkin suhteellisilla voimilla varustetun trikoo sankarin liikkuvan.
Tarina on myös kohtalaisen hyvää tavaraa, joka jaksaa kiinnostaa ainakin tiettyyn rajaan asti.