Uutinen

50 miljoonaa GTA IV:n lisäsisällöstä

Microsoft maksaa tiettävästi 50 miljoonaa dollaria Grand Theft Auto IV:n yksinoikeussisällöstä, josta kerrottiin ensi kertaa viime vuoden E3-tapahtumassa. Sopimuksen arvosta saatiin vihiä Take-Twon tuloskertomuksesta.

Pelin Xbox 360 -versioon on suunnitteilla kaksi mittavaa laajennusta. Ensimmäinen lisäosa tulee ladattavaksi ensi vuoden maaliskuussa. Jälkimmäisen laajennuksen on puolestaan määrä valmistua vielä saman tilivuoden aikana – viimeistään lokakuussa 2008.

Hakkiz
Uutinen

Sony pyysi anteeksi Englannin kirkolta

Manchesterin katedraalin dekaani Rogers Govender on vihdoinkin saanut Sonylta kaipaamansa anteeksipyynnön Resistance: Fall of Man -pelin myötä syntyneestä kiistasta. Dekaania hermostutti pelin kohtaus, jossa katedraalia muistuttava rakennus on ihmisten ja avaruusolioiden välisen tulitaistelun näyttämönä.
Oliver
Uutinen

Pelaajat: Xbox 360:n jäähdytystä lisätty

Xbox 360:n valokehässä vilkkuvat kolme punaista neljännestä ovat keränneet konsolille paljon negatiivista huomiota. Kestävyysongelmien on epäilty johtuvan ainakin osittain laitteen ylikuumenemisesta. Myös juotosten laatu on herättänyt kysymyksiä, sillä uudemmissa malleissa juotoksia on vahvistettu liimalla.

Keskustelu aiheen ympärillä on kiihtynyt viime aikoina, kun eurooppalaiset Xbox 360 -omistajat raportoivat näytönohjaimen päälle lisätystä toisesta jäähdytyssiilistä. Muutos on tapahtunut konsolin huoltoreissun aikana.
Paavo Niskala
Uutinen

Lentotikku Ace Combat 6:n kaveriksi

Namco Bandai ja Hori tuovat loppuvuodesta markkinoille Xbox 360:n ensimmäisen lentosimujen pelaamiseen soveltuvan ohjainyhdistelmän. Kaasu- ja ohjaussauva lyödään rajoitetuissa määrin samaan pakettiin Ace Combat 6: Fires of Liberationin kanssa.

Ainakin näillä näkymin vain pohjoisamerikkalaisten huviksi jäävä ja 150 dollaria (noin 112 euroa) kustantava pakkaus sisältää myös harvinaisen etupaneelin Xbox 360:lle.

Kehittäjät lupailevat, että Ace Combat 6 tarjoaa realistista ja uskomattoman toiminnantäyteistä lentotaistelua, johon ohjain tuo oman mainion lisänsä.
Paavo Niskala
Uutinen

Two Worlds yrittää uudelleen elokuussa

Useita viivästyksiä kokenut Two Worlds saapunee kauppoihin elokuun alussa. Southpeakin edustaja kertoi asiasta Eurogamerille, vaikka tarkkaa julkaisupäivää ei vielä haluttukaan lyödä lukkoon. Saksassa peli on jo ilmestynyt PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n Half-Life 2:n tekeekin Electronic Arts

Shacknewsin mukaan Valve on vahvistanut Source-pelimoottoria käyttävien Half-Life 2: Episode Twon, Team Fortress 2:n ja Portalin ilmestyvän PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle lokakuussa.

PlayStation 3 -version huhuttiin aikaisemmin siirtyvän ensi vuoteen, mutta kehitystyö on ulkoistettu Electronic Artsin brittistudiolle ja Valven markkinointipäälikkö Doug Lombardi kertoi kaikkien versioiden olevan aikataulussa.

Oliver
Uutinen

Blu-ray-levyt käyvät jo ahtaiksi PS3-peleille

Pelinkehittäjille Lontoossa järjestetyssä DevStation-tilaisuudessa puhunut Sony Computer Entertainment Europen Zeno Colaço kertoi yhtiön siirtyvän myöhemmin tänä vuonna käyttämään 50 gigan kaksikerroksisia blu-ray-levyjä, sillä tulevat pelit eivät enää mahdu nykyisille 25 gigan levyille.

Pääasiallisesti tilaisuudessa esiteltiin kuitenkin lokakuussa julkaistavaa Home-palvelua, johon kehittäjät saavat kuukausittain päivitetyt työkalut, jotka tukevat useimpia pelinteossa tavallisesti käytettyjä sovelluksia.

Oliver
Uutinen

Lost Planet laajenee taas

Capcom se vain jaksaa jatkaa Lost Planetin tukemista ladattavilla karttapakkauksilla. Kolmas 400 Microsoft-pisteen hintainen setti saapuu kauppapaikalle 21. päivä kuluvaa kuuta. Vajaalle viidelle lantille saa vastinetta kolmen kentän verran.

Paketin erikoisuus on Lost Technology -kartta, joka vie pelaajat aikamatkalle kasibittisten valtakaudelle. Myöskään Ruins ei ole aivan tyypillisin Lost Planet -ympäristö, sillä se sijoittuu viidakkomaisemiin. Ice Drop sen sijaan tarjoilee tuttua ja turvallista jäätikköä.

Paavo Niskala
Uutinen

Project H.A.M.M.E.R. jäihin?

Pelistudio NST:n Wiille työstämän Project H.A.M.M.E.R. -toimintapelin ympärillä kiertää ilkeä huhu, jonka mukaan Nintendo olisi päättänyt pistää koko tuotoksen jäihin. Sisäpiirin lähteiden mukaan peliä kehittänyt tiimi olisi siirretty massavirtaan laajemmin vetoavien projektien pariin.
Guardian Viper
Julkaisu

Colin McRae: Dirt

Colin McRae: Dirt on ensimmäinen uuden sukupolven peli Codemastersin maineikkaassa rallisarjassa. Tuoreen Neon-pelimoottorin vauhdittamana Dirt tarjoaa ennennäkemätöntä grafiikkaa ja pitkälle kehittynyttä fysiikan simulointia. Samalla peli kuitenkin pitää kiinni juuristaan ja lupaa helposti lähestyttävän ajokokemuksen.

Jyri Jokinen
Julkaisu

FlatOut Ultimate Carnage

Xbox 360:lle suunniteltu FlatOut Ultimate Carnage on ensimmäinen uuden sukupolven versio miljoonamyynteihin yltäneessä kotimaisessa kaahailusarjassa. Peli pohjautuu FlatOut 2:een, mutta luvassa on lukuisia parannuksia kuten uusia pelimuotoja, visuaalisesti täysin päivitetyt radat ja entistä enemmän romua.

Uutiset pelistä:

Jyri Jokinen
Uutinen

Boogie tanssittaa Wii-kansaa elokuussa

EA:n omaperäinen karaoke- ja tanssipeli Boogie julkaistaan Wiille Euroopassa 31. elokuuta. Pelipakkauksessa tulee mukana mikrofoni, jonka avulla pelaajat voivat tulkita mm. Jackson 5:n, Kool & The Gangin, MC Hammerin, Village Peoplen tai Britney Spearsin biisejä.

Tanssimisen ja laulamisen lisäksi pelaajilla on mahdollisuus nauhoittaa lauluaan ja tehdä omia musiikkivideoita. Ohessa muutama kuva pelistä.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Nintendo jyrää edelleen

Nintendon nykysukupolven konsoleiden menestyskulku jatkuu jatkumistaan. Viimeisimmät tilastot sekä Yhdysvaltain että Japanin markkinoilta osoittavat Nintendon hallitsevan molempien alueiden kuukausi- ja viikkomyyntejä ylivoimaisesti.

Yhdysvaltojen tuoreimmat myyntitilastot osoittavat Wiin myyneen koko toukokuun aikana paremmin kuin Xbox 360 ja PlayStation 3 yhteensä.

Guardian Viper
Uutinen

Juhannusaatto pleikkariklassikkojen parissa?

Sony Computer Entertainment Europen puolivirallinen Three Speech -blogi kertoo ensimmäisen Pleikkarin pelien tulevan ladattavaksi PS3:n Storeen ensi viikon perjantaina, kun suomalaiset viettävät ainokaista pakanalliset perinteensä säilyttänyttä vuosijuhlaansa.

Hinnoista ei vielä ole tietoa, mutta samalla rahalla pitäisi saada sekä PS3:lla, että PSP:llä toimivat versiot seuraavista klassikoista:

Oliver
Uutinen

Microsoft vei taas yhden Sonyn valttikorteista?

Microsoft on saanut jälleen vokoteltua yhden merkittävän yksinoikeuspelin, huhuilee Newsweekin päätoimittaja N’Gai Croal blogissaan.  Croal väittää kuulleensa luotettavalta taholta, että Namco on sittenkin tekemässä Beautiful Katamari -älypeliä ainoastaan Xbox 360:lle. 
Cubase
Uutinen

PS Storeen lisää sisältöä ja MotorStormiin Time Attack

PlayStation 3:n PS Storen sai tänään valikoimiinsa kaksi uutta peliklassikkoa, Rampartin ja Joustin, jotka voi ladata omakseen 2,99 euron kappalehintaan.

Uusilla trailereilla esitellään Lairia, Super Stardust HD:tä, The Darknessia sekä Hazea ja lisäksi videohaastattelussa on Paul Hollywood, joka kertoo MotorStormiin myöhemmin luvassa olevasta ladattavasta materiaalista.

Oliver
Uutinen

PGR4 lämmittelee moottoriaan

Microsoft ja Bizarre Creations ovat alkaneet nostaa Project Gotham Racing 4:n hypemoottorin kierroksia. Tänään paljastettiin kolme pelin kymmenestä ympäristöstä: Nürburg, Quebec ja Pietari. Ratamaisemissa päästään nauttimaan myös lumisateesta uuden dynaamisen sääjärjestelmän ansiosta.

Lisäksi PG4:n autovalikoimasta julkistettiin muutama valioyksilö:

Paavo Niskala
Uutinen

F-Zero X on jo sadas Virtual Console -peli

Nintendon Virtual Console -palvelun pelimäärä ylitti tänään huikean sadan pelin rajan, kun viikottainen päivitys toi ladattavaksi kaksi nimettä lisää. Palvelun tarkka pelimäärä on nyt 101.

Sadannen pelin kunnian sai oikeutetusti N64:lle alun perin julkaisu futuristinen kaahailu F-Zero X. Klassikkopelin hintana on 1000 Wii-pistettä eli 10 euroa.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

PS3:n Tekken-mätöt pian verkkoon Euroopassakin

Tekken 5: Dark Resurrection Onlinen luvataan tulevan ladattavaksi myös Euroopan PlayStation Storeen pikapuoliin. Tarjolle tulee myös pelkkä päivitys pelin edellisen version omistajille. Ranking-listoilla varustetun verkkopelin lisäksi Tekken 5: DR:n yksinpeli saa Practice- ja Survival-pelimuodot.

Ladattavien pakettien hinnoittelusta ei vielä ole tietoa.

Oliver
Uutinen

Sony-pomo: Päätös PS3-alennuksesta ennen joulua

Financial Timesin haastattelema Sonyn pääjohtaja Howard Stringer kertoi yhtiön tutkivan mahdollisuuksia PlayStation 3:n hinnan laskemiseen.

"Vaikka PS3:n myynnit näyttävät heikoilta, prosentuaalisesti sillä ei ole eroa PS2:n ja PS1:n myynteihin", Stringer sanoi. "Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteikö yleisö haluaisi hinnan olevan alhaisempi."

Kysymykseen hinnanalennuksen suurudesta Stringer vastasi: "Tutkimme sitä juuri tällä hetkellä ja yritämme saada se kohdalleen."

Stringerin mukaan ratkaisu tehdään vielä ennen joulua.

Oliver
Uutinen

PS3:lle pikku päivitys, mutta ei MotorStormiin

PlayStation 3 päivittyy tänään versioon 1.81 ja kuten numeroinnistakin voi päätellä, muutokset 1.80-versioon ovat vähäisiä.

Ainoa raportoitu muutos on korjaus RGB-asetukseen, jonka ei pitäisi enää itsestään vaihtua Full-valinnasta takaisin Limited-asetukseen. RGB Full -valintaa voi käyttää vain HDMI-johdon ja RGB full range -kuvaa tukevan television kanssa.

Oliver
Artikkeli

Klassinen Pac-Man uudistui

Live Arcade -palvelussa julkaistu Pac-Man Championship Edition rikkoo kaavoja ja pysyy silti uskollisena juurilleen.
Hakkiz
Uutinen

Rahoitusyhtiö osti Codemastersin perustajien osakkeet

Balderton Capital hankki vuonna 2005 40 prosenttia Codemastersin osakkeista ja viime vuonna omistusta lisättiin 30 prosentilla. Nyt yhtiö on hankkinut loputkin jäljellä olleet osakkeet Codemastersin perustaneilta David ja Richard Darlingilta sekä heidän isältään Jimiltä.

Tämän lisäksi Goldman Sachs rahoittaa Codemastersia sadalla miljoonalla dollarilla tukeakseen tulevaisuuden kasvusuunnitelmia.

Oliver
Uutinen

Xyanide Resurrection -demo PSP:lle huomenna

Halpisjulkaisuistaan tunnettu Playlogic on sen verran innoissaan tulevasta Xyanide Resurrection -räiskinnästään, että aikoo huomenna tarjota siitä ilmaista demoa virallisten PSP-sivujen kautta (http://uk.playstation.com/psp/games/).

Latauksen pitäisi onnistua suoraan PSP:n omalla selaimella tai tiedoston voi tarvittaessa kopioida muistikortille tietokoneen kautta. Tiedosto tulee varmasti pian saataville myös epävirallisille sivuille, mikäli edellä mainitut yhteydet eivät toimi.

Oliver
Uutinen

Ronaldinhon Mii ensimmäinen laatuaan

FC Barcelonan huippupelaaja Ronaldinho saa kunnian olla ensimmäinen ammattilaisjalkapalloilija, josta on tehty erikois-Mii-hahmo. Ronaldinho-Miillä pääsee pelaamaan EA:n FIFA-sarjan uusimmassa iteraatiossa.

Brasilialainen virnuilija toimii isäntänä ainoastaan pelin Wii-versiosta löytyvässä "Footii Party with Ronaldinho" -pelimoodissa. Pelimuoto sisältää erinäisiä minipelejä, joihin maestron voi haastaa.

FIFA 08 saapuu kauppoihin syksyllä. Sitä ennen Ronaldinholla on edessään totisempi koitos, kun Espanjan liiga ratkeaa sunnuntaina.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Sonylta 15 PS3-peliä tänä vuonna

Ensimmäisessä kirjoituksessaan juuri avattuun Sony Computer Entertainment American viralliseen PlayStation-blogiin SCEA:n pääjohtaja Jack Tretton käy läpi PlayStationin historiaa ja toteaa PS3:n kaipaavan pelejä, jotka näyttävät mihin laite kykenee sekä viihdyttävät tavalla, johon pelit eivät ole aikaisemmin kyenneet.

Sonyn omilta studiolta on tulossa viisitoista PS3-peliä vielä tämän vuoden aikana ja niiden lisäksi vielä joukko PlayStation Storessa julkaistavia ladattavia pelejä.

Oliver
Uutinen

Team Ninja ei jätä PlayStation 3:a

Ninja Gaiden Sigman ohjaaja Yosuke Hayashi uskoo Team Ninjan jatkavan PlayStation 3:n parissa myös tulevaisuudessa.

"Toiset kehittäjät ovat valittaneet PS3-pelien tekemisen vaikeutta ja sellaisten olisi syytä luopua leikistä", Hayashi laukoi. "Pelien luojina ja kehittäjinä teemme kuitenkin tuotteen, josta saamme rahaa pelaajilta. Ei meidän pitäisi valittaa vaikeudesta".

Oliver
Uutinen

Eeppistä avaruusräiskintää kauppapaikalla

Kuluvan kuun lopulla kauppoihin saapuvasta Project Sylpheedistä on julkaistu Liven kauppapaikalla demo. Kokeiluversio tarjoilee reilun 600 megatavun edestä efektitykitystä avaruudessa.

Live Arcaden Cataniin puolestaan julkaistiin eilen Generals Expansion Pack 1 -laajennus. Tuhlaamalla 200 Microsoft-pistettä (noin 2,4 euroa) pääsee lautapelin merkeissä hastamaan historian henkilöitä, kuten esimerkiksi Hannibalin ja Tokugawan.

Paavo Niskala
Uutinen

Tony Blair kommentoi kirkon ja Sonyn Resistance-kiistaa

George W. Bushin sylikoira ja vielä jonkin aikaa Britannian pääministerin virkaa hoitava Tony Blair kommentoi eilisen kyselytuntinsa aikana myös Sonyn ja Englannin kirkon välille noussutta kiistaa Resistance: Fall of Man -pelistä.

Kirkkohan tuohtui Manchesterin katedraalia muistuttavan rakennuksen esittämisestä massiivisen tulitaistelun näyttämönä.

Oliver
Uutinen

Brawlista tihkuu lisää tietoa

Wiille saapuvan Super Smash Bros. Brawlin virallisia kotisivuja on jälleen päivitetty. Tällä kertaa paljastettiin kuvia päivitetystä Foxista sekä uusi kenttä, Yoshi's Island.

Kuvien perusteella kenttä ei koreile liialla monimutkaisuudella. Sen sijaan se erottuu joukosta vaihtelevilla vuodenajoilla ja cel shading- tyylillään.

Vikkelä Fox taas on vanha tuttu pelisarjan veteraaneille ja juhlistaa uutta saapumistaan upouudella vaateparrella.
despire