Ninjakilpikonnat Live Arcadeen tässä kuussa
Retro-olemuksestaan huolimatta käännös sisältää toki uusia ominaisuuksia. Kahdesta neljään pelaajaa pääsee nimittäin potkimaan pahiksia nassuun yhteistyössä Liven välityksellä.
Retro-olemuksestaan huolimatta käännös sisältää toki uusia ominaisuuksia. Kahdesta neljään pelaajaa pääsee nimittäin potkimaan pahiksia nassuun yhteistyössä Liven välityksellä.
Viime viikolla Konami kertoi sulkevansa Metal Gear Solid 3: Subsistencen Pohjois-Amerikan palvelimet huhtikuun alussa, mutta Euroopassa nettipeli jatkuu ainakin toistaiseksi normaalisti.
Selkokielisemmin aiheena ovat muun muassa yhteisöllisyys, käyttäjien tuottama sisältö, yhteistyö sekä kaupankäynti. Tätä kaikkea esitellään PlayStation 3:n vielä julkaisemattomien palveluiden ja pelien avulla paikan päällä.
Harrisonin tunnin mittainen esitelmä alkaa siis keskiviikkoiltana kello 20.30 Suomen aikaa.
Clint Eastwoodin tunnetuksi tekemään hahmoon perustuvaa peliä kehitti usean pelistudion muodostamaan Foundation 9:ään kuuluva The Collective. Warner Bros Interactive Entertainment päätti kuitenkin perua The Collectiven oikeuden jatkaa pelin parissa. Foundation 9 pyrkii järjestämään työttömäksi jääneelle tiimille hommia muissa studioissaan.
Dream-Build-Play-kilpailu on avoinna XNA Games Studio Expressin käyttäjille. Koitos päättyy heinäkuun 2. päivä, ja voittaja julkistetaan 13. elokuuta Microsoft Gamefest 2007 -tapahtumassa. Lisätietoja kilpailusta on saatavilla sen kotisivuilta.
Nintendo ei ole vielä antanut kolmansille osapuolille työkaluja, jotka vaaditaan Mii-hahmojen sisällyttämiseksi peleihin. Asiasta kertoi Next Generation -sivustolle Electronic Artsin Eric Chartrand.
Miit ovat yksi Wiin uusista ominaisuuksista. Kyseessä on pelaajien pelaajien luomia sarjakuvamaisia hahmoja, joita voi käyttää tällä hetkellä muutamassa Nintendon omassa pelissä. Lisäksi niitä voi kuljettaa kavereille sekä lähettää toisille verkon välityksellä.
512 megatavun kortin suositushinta on 49,99 euroa. Rajoitetun ajan hintaan sisältyy kortille esiasennettu Arcade-peli Geometry Wars: Retro Evolved. 64 megatavun kortin hinta on 34,99 euroa.
Sega on nyt saanut paikannettua vian ja jatkossa kaupoista pitäsi löytyä vain toimivia ohjaimia. Tehdaskorjatun ohjaimen tunnistaa sen pohjaan kaiverretusta M- tai S-kirjaimesta ja lisäksi myyntipakkauksen alkuperäisen viivakoodin päälle on liimattu uusi kooditarra.
Jo kuluttajille ehtineet ohjaimet Sega vaihtaa veloituksetta korjattuihin.
Pelaajille tapahtumasta tihkuu varmasti mielenkiintoista materiaalia tulevista peleistä sekä ilmoituksia uusista projekteista. Luentojen ja tilaisuuksien aiheina on kaikki pelien tekemiseen liittyvä ja odotuslistan kärkipäässä ovat varmasti Sonyn Phil Harrisonin puhe keskiviikkona sekä Nintendon Shigeru Miyamoton tilaisuus torstaina.
Modest Mousen perustivat vuonna 1993 laulaja-kitaristi Isaac Brock, basisti Eric Judy and rumpali Jeremiah Green. Bändin läpimurtolevy oli vuoden 1997 The Lonesome Crowded West. Maaliskuun 20. päivä julkaistaan trion tuorein tuotos, We Were Dead Before The Ship Even Sank.
Warhawkin maalla ja ilmassa käytäviin taisteluihin voi osallistua 32 pelaajaa monissa eri pelimuodoissa ja kommunikointi tapahtuu tietysti kuulokemikrofonin välityksellä. Haluttaessa tukea löytyy myös Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistukselle.
Muun muassa Guitar Heron sekä Dance Dance Revolutionin suosio ei ole jäänyt EA:lta huomaamatta ja Schnur sanoikin, että yhtiöltä on tulossa lajityypin edustaja ehkä nopeammin kuin monet arvaavat.
GRAW2:sta paljastettiin myös uusi ominaisuus, joka kiinnostaa varmasti saavutuksista innostuneita. Pelistä löytyy nimittäin valikko, jonka välityksellä voi seurata matkaansa kohti gamerscore-pisteitä. Enää ei tarvitse arvailla, kuinka monta jannua on lahdattava, jotta saisi sen ja sen saavutuksen.
The World Is Yoursissa Tony Montanan on nostettava bisneksensä uudelleen jaloilleen ja kostettava vainolaisilleen. Pelaajan seikkaillessa Miamin kaduilla taustalla soi lisensoitua musiikkia yli 120 kappaleen edestä.
Peli kysyy automaattisesti saadessaan Liveen yhteyden, haluaako korjaustiedostoa ladata.
Lost Planetin ensimmäisen karttapaketin julkaisu tapahtuu edelleen 9. maaliskuuta.
Elokuvamaisen ja mustaa huumoria sisältävän yksinpelin lisäksi mukana on myös Battlefield-sarjalle tyypillinen moninpeli, missä voi tapahtua lähes mitä tahansa.
Maaliskuun kysymyksessä tiedustellaan, kumman Nintendo-konsolin vuoden 2007 pelitarjonta vaikuttaa lupaavammalta, Wiin vai Nintendo DS:n? Vastausaikaa on tavan mukaisesti kuun vaihteeseen asti.
Kakkoseksi kampesi kuitenkin PlayStation Portable, joka sai merkittävää vetoapua 705 281 kappaletta myyneeltä Monster Hunter Portable 2nd -peliltä, joka ilmestyy ensi syksynä Euroopassa nimellä Monster Hunter Freedom 2.
Muuten viime viikon laitelistan kärki näyttää seuraavalta:
Worms tarjoaa taktista vuoropohjaista taistelua kaksiulotteisissa maisemissa. Mukana on 20 yksinpelihaastetta, mutta tässä tapauksessa huomio kiinnittyy moninpeliin, josta löytyy Live-tuki neljälle pelaajalle.
PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistava peli saapuu kauppoihin vasta lokakuussa.
Tehdyn sopimuksen mukaan Immersion saa Sonylta mm. vahingonkorvauksia sekä lisenssimaksuja ja Sony puolestaan saa uusia oikeuksia Immersionin hallussa oleviin patentteihin. Tarkempia rahasummia ei mainittu.
System Shock -sarjan henkistä perintöä jatkava Bioshock tulee saataville Xbox 360:lle ja PC:lle.
Mukana on myös aikaisemmin muualla julkaisemattomia kappaleita, kuten Snoop Doggin Need for Speed Undergroundiin remiksaama Doors-klassikko 'Riders on the Storm'. EA lupaa lisätä jatkossa biisejä, sävellyksiä, biittejä ja soittoääniä monista vanhoista ja nykyisistä pelisarjoistaan, kuten NBA LIVE, FIFA Soccer, Command & Conquer, Medal of Honor, NASCAR, SSX ja Battlefield.
Uudet pelikoneet on kytketty Konamin e-Amusement-verkkoon, jonka ansiosta kaikki Euroopan laitteet ovat keskenään yhteydessä keskusserverin välityksellä. Tämän ansiosta pelaajat voivat ottaa mittaa toisistaan myös verkossa. Lisäksi järjestelmää käytetään datan tallentamiseen.
Konsolipelien osuus oli 59 prosenttia ja loput 41 prosenttia jäivät PC-peleille ja -multimedialle. Rahallisesti konsolipelien osuus oli vieläkin suurempi eli 66 prosenttia koko 67,5 miljoonan euron potista. Vuonna 2005 pelimarkkinoiden arvo oli 65,7 miljoonaa.
Sonyn viime viikkoinen tiedote PAL-konsolin rajoitetusta taaksepäin yhteensopivuudesta japanilaisiin ja pohjois-amerikkalaisiin konsoleihin verrattuna ehti synnyttää paljon kohua netissä.
- Tilanne muuttuu jatkuvasti, mutta odotamme pelattavien PS2-pelien listan sisältävän yli tuhat nimikettä 23.3., Harrison selvitti.
Rockstarilta lokakuussa PS3:lle ja X360:lle ilmestyvä Grand Theft Auto IV saa ensimmäiset ladattavat episodinsa ensi vuoden puolella ja Rockstarin nimissä ilmestyy myös Team Bondin kehittämä L.A. Noire -etsivätrilleri.
Call of Juarez sijoittuu vuoden 1882 Texasiin. Pelaajat pääsevät ohjaamaan tarinan kahta hahmoa. Varjoissa etenemiseen ja jousipyssyynsä luottavaa Billy Candlea syytetään äitinsä ja isäpuolensa murhaamisesta. Billyn isäpuolen veli Ray McCall puolestaan luottaa lainsuojattomien metsästämisessä kuudesti laukeavaan.
Yksinpelin aikana nähdään klassisia länkkärikohtauksia junaryöstöistä kaksintaisteluihin ja baaritappeluihin.
Space Station Tycoonin pääosassa ovat Shawn ja hänen apinaystävänsä Tam. Epälineaarisessa kampanjassa ideana on rakentaa avaruusasemia, joilla vierailevat asiakkaat täytyisi pitää tyytyväisinä.
Kymmenessä vuodessa Doomin (1993) julkaisun jälkeen henkirikoksista epäiltyjen nuorten pidätykset ovat laskeneet 77 prosenttia, vaikka välissä on ehditty julkaista useita väkivaltaisempiakin pelejä. Todennäköisyys tulla tapetuksi koulussa on seitsemän 10 miljoonasta.
SimCity DS:ssä pelaajat pääsevät muun muassa mikrofonin ansiosta puhaltamaan tulipaloja sammuksiin ja allekirjoittamaan kosketusnäytön avulla julistuksia. Langaton tiedonsiirto mahdollistaa kommunikaation pelaajien välillä.
Fanien iloksi kaupunkeihin saa rakennettua tunnettuja maamerkkejä laajasta valikoimasta.
Puheet laitepulasta ovat varmasti yllätys kaikille, jotka ovat saaneet lukea nettisivujen raportteja kauppojen hyllyillä seisovista PS3-laatikoista. Trettonin mukaan tämä on kuitenkin vain paikallista ja joillakin alueilla laite on ollut loppuunmyyty julkaisusta lähtien.
Peliaikataulu rakentuu seuraavasti:
Sarjan pelejä on myyty maailmanlaajuisesti jo 2,4 miljoonaa kappaletta ja Monster Hunter Portable 2nd:in on laskettu ensimmäisellä viikolla kelvanneen noin 700 000 japanilaiselle metsästäjälle.
Monster Hunter Freedom 2 pohjautuu vain Japanissa PS2:lle julkaisuun Monster Hunter 2:een ja sisältöä on puolet enemmän kuin PSP:n ensimmäisessä Monster Hunter Freedomissa.