Uutinen
Crysis-kehittäjät innoissaan Wii U -konsolista
Crytek-pelistudiolla ollaan innoissaan Nintendon tulevasta Wii U -konsolista. Crysis-peleistä tutuksi tulleen pelistudion Avni Yerli on kertonut äskettäisessä haastattelussa, että yhtiö on kiinnostunut Wii U:sta ja samalla vahvistetaan myös se, että yhtiön hallusta löytyy laitteen kehitysyksikkö.
Uutinen
Mega Man Legends 3 -kehittäjän ei annettu jatkaa pelin parissa
3DS-käsikonsolille suunnitellun Mega Man Legends 3:n kehitys lopetettiin viime heinäkuussa monien pelisarjan fanien pettymykseksi. Keiji Inafune, Mega Man -hahmon isä, jätti sarjaa julkaisseen Capcom-peliyrityksen viime vuoden loppupuolella. Hän on kertonut äskettäisessä haastattelussa, että hän olisi halunnut jatkaa työskentelyä sinisen robotin parissa, mutta yhtiö ei hänen kertomansa mukaan kokenut hänen panoksensa olevan tarpeellinen.
Uutinen
Brittilista edelleen zombien otteessa
Dead Island -zombilahtaus jatkoi toista viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjessä.
Hiljaisen julkaisuviikon ainokainen uutuus oli PS3:n God of War Collection Volume II, joka tosin jäi kauas sijalle 35. Alennus toi vauhtia Red Faction: Armageddonin myyntiin joka nousi uudelleen sijalle 11 ja julkaisuviikollaan sijalle 37 jäänyt Segan Kinect-kauhistelu Rise of Nightmare kohensi asemiaan sijalle 18.

Hopeinen PS3 yksinoikeudella NetAnttilaan
Kun valkoinen PlayStation 3 -konsoli saapuu marraskuussa yksinoikeudella GameStop-kauppoihin, vastaa NetAnttila haasteeseen tarjoamalla rajoitetun erän hopeanväristä Silver Edition -konsolia.
Laitteessa on 320 gigan kiintolevy ja paketista löytyy lisäksi kaksi hopeista ohjainta. Hinnaksi ilmoitetaan 339,00 euroa.
Laitteessa on 320 gigan kiintolevy ja paketista löytyy lisäksi kaksi hopeista ohjainta. Hinnaksi ilmoitetaan 339,00 euroa.
Podcast
KonsoliFIN Podcast Bonus Track 003: Gears 3 -julkkarit
16.9.2011 pidetyistä Gears of War 3:n julkaisubileistä vaivoin koneittensa äärelle selviytyneet jryi, maagiset ja Paavi gonzoilevat. Mitä julkkareissa tapahtui, keitä siellä nähtiin, mitä Paavi joi ja kenen viereen maagiset päätyi yöllä?
Uutinen
KonsoliFIN viikkokatsaus 37/2011
J. Pikkaraisen Live Arcade -arvostelusaaga jatkuu uudella trilogialla. Lisäksi Paavi raportoi toimituksen ekskursiosta Tanskaan ja jääkiekkoakin ehditään pelaamaan.
Arvostelut:
Crimson Alliance (XBLA) - Certain Affinityn luolastoseikkailu yrittää astella Gauntletin ja Diablon kunniakkaissa jalanjäljissä.
Arvostelu
Gears of War 3
Jälleen on aika riuhtaista moottorisahat käyntiin ja lähteä hurmeiselle matkalle suorittamaan miehisiä tekoja.
Uutinen
PlayStation Vitan pelit ovat aluevapaita
Sonyn pelistudioiden johtaja Shuhei Yoshida on vahvistanut Twitterissä, että PlayStation Vita on aluevapaa.
Yoshidan vahvistus koskee todennäköisesti vain Vitan pelejä, eikä laitteelle mahdollisesti julkaistavien elokuvien aluevapaudesta ole vielä täyttä varmuutta. Vitan pelit julkaistaan erityisillä PS Vita -korteilla ja pelejä jaetaan tietysti myös PS Storessa, joka on jaettu alueellisesti.

Level-5:n ja Ghiblin yhteistyö Jenkkeihin ensi vuonna
Marraskuussa Japanissa julkaistava Ni no Kuni -PS3-roolipeli ilmestyy Pohjois-Amerikassa jo ensi vuoden alussa. Pelin DS-versio ilmestyi Japanissa viime joulukuussa, eikä sille ole vieläkään vahvistettu länsimaista julkaisua.
Uutinen
Square Enixin 3DS-roolipeli esitteillä kuvina ja trailerina
Square Enix kehittelee 3DS-käsikonsolille Bravely Default: Flying Fairy -roolipeliä. Erikoisesti nimetystä tuotoksesta julkistettiin Nintendon 3DS-tapahtuman yhteydessä traileri ja kuvakaappauksia, jonka lisäksi Siliconera-sivusto on saanut jo etukäteen selville, miltä nimikkeen augmented reality -ominaisuudet näyttävät.
Uutinen
Taskuhirviöt 3DS:lle joulukuun alussa
Taskuhirviöiden ensimmäinen 3DS-peli saapuu Eurooppaan 2.12. Kyseessä ei ole sarjan pääpelien tapaan roolipeligenreä muistuttava tuotos, vaan Super Pokémon Rumble -nimikkeessä pelaajat pystyvät ottelemaan yli 600 lelutaskuhirviön avustuksella toisia vedettäviä-Pokémoneja vastaan.
Pelistä löytyy StreetPass-ominaisuuksia, joiden avulla voi haastaa muiden pelaajien hirviölaumat ja kerätä erinäisiä harvinaisia otuksia omaan kokoelmaan. Useamman pelaajan yhteistyö onnistuu paikallisen moninpelin avulla.

Gears of War 3:n julkaisua juhlistetaan myös Suomessa
Gears of War 3 ilmestyy kauppoihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa ensi viikon tiistaina. Pelin julkaisua juhlistetaan myös Suomessa bileillä ja yömyynnillä.
Gears of War 3:n julkaisubileet järjestetään Helsingin The Tiger -yökerhossa Kampissa. Ovet avataan kello 23:00. Sisäänpääsy on maksuton puolen tunnin ajan. Kello 23:30 alkaen paikalla esiintyy Roope Salminen ja koirat. Myös itse peli on testattavana yökerhossa.

PixelJunk Lifelike on nyt PixelJunk 4am
Mainioita PixelJunk-sarjan pelejä PS3:n Storeen kehittävä Q-Games on päättänyt vaihtaa tulevan PixelJunk Lifelike -pelinsä nimeksi PixelJunk 4am, mikä heidän mielestään kuvastaa paremmin peliin tavoiteltavaa tunnelmaa.
Uutinen
Punainen 3DS saapuu Eurooppaan vielä tämän kuun aikana
Amerikassa ja Japanissa jo jonkin aikaa myynnissä ollut punainen 3DS-värimalli rantautuu myös Eurooppaan. Julkaisu tapahtuu jo tämän kuun aikana, sillä laitteen ilmoitetaan saapuvan myyntiin 30. päivä syykuuta.
Uudella värillä juhlistetaan 3DS:n myyntejä, jotka ovat ylittäneet Euroopassa miljoonan kappaleen rajapyykin.
Nintendon käsikonsoleista on viime aikoina esitelty myös muita uusia värimalleja, joille ei tosin vielä ole kerrottu julkaisupäivää Euroopassa. Japaniin tuloillaan on vaaleanpunainen 3DS, kun taas Pohjois-Amerikassa päästään nauttimaan vaaleanpunaisesta DSi XL:stä.

TGS 2011: Final Fantasy XIII-2 helmikuussa
Square-Enix ilmoitti Final Fantasy XIII-2:n ilmestyvän Euroopassa 3. helmikuuta ensi vuonna. Japaniin peli ehtii jo 15. joulukuuta ja Pohjois-Amerikkaan 31. tammikuuta.
PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle julkaistava XIII-2 jatkaa Final Fantasy XIII:n tarinaa. Edeltäjän taistelusysteemiä on kuitenkin viilattu jatko-osaa varten, ja mukana on myös uusia hahmoja. Tokyo Game Showssa oli esillä lisäksi uusi videotraileri, jonka voi katsoa Youtubesta.

Suomalainen MotoHeroz viimein Nintendon latauspalveluissa
Tällä viikolla Nintendon latauspalveluissa päästään viimein huristelemaan MotoHerozin parissa. Pitkään julkaisuaan odottanut suomalaispeli ilmestyy siis tänä torstaina WiiWareen. Muut viikon uutuudet tarjoavat erimuotoista ammuskelua sekä koti- että käsikonsoleille.
Uutinen
TGS 2011: Dead or Alive 5 tekeillä
Team Ninjan johtaja Yosuke Hayashi kertoi studion työskentelevän parhaillaan Dead or Alive 5:n parissa. Ensi vuonna ilmestyväksi suunniteltu taistelupeli julkaistaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
Uutinen
Max Payne 3:n ensimmäinen traileri
Rockstar on julkaissut ensimmäisen trailerin tulevasta Max Payne 3:sta. Videon voit vilkaista lähdelinkin takaa tai paremmalla resoluutiolla klikkaamalla tästä (klik).
Sekavin tuntein odotettu toimintapeli julkaistaan PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ensi maaliskuussa.
Sekavin tuntein odotettu toimintapeli julkaistaan PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ensi maaliskuussa.
Uutinen
Lentelyä, futista, räiskintää ja jumalointa PS3:n Storeen
PS3:n Storeen tällä viikolla demoksi saapunut Ace Combat: Assault Horizon tarjoilee sarjan perinteiden mukaisesti eeppistä ja vähemmän realistista lentotaistelua. Futispelien paremmuutta voi testata uusissa FIFA 12 - ja PES 2012 -demoissa.
Uutinen
KonsoliFIN tsekkasi tulevia pelejä Kööpenhaminassa
KonsoliFINin Paavi ja TT-2k olivat mukana menossa, kun Pan Vision esitteli loppuvuoden ja vähän kaukaisempaakin pelitarjontaa Kööpenhaminassa viime viikolla.
Uutinen
Japaniin taas uusia PS3-värejä
Valkoisen PlayStation 3 -konsolin saapuessa marraskuussa Suomeen yksinoikeudella GamStoppeihin, kasvaa värivalikoima Japanissa uusilla Scarlet Red - ja Splash Blue -sävyillä.
Molemmista malleista löytyy 320 gigan kiintolevy ja hintaa konsoleilla on 29 980 jeniä eli noin 285 euroa.
Molemmista malleista löytyy 320 gigan kiintolevy ja hintaa konsoleilla on 29 980 jeniä eli noin 285 euroa.
Uutinen
TGS 2011: Vitalle Metal Gearia ja Final Fantasya
Sonyn Tokyo Game Show -lehdistötilaisuudessa Square Enix paljasti viettävänsä Final Fantasy X:n julkaisun 10-vuotispäiviä tuomalla pelin HD-päivitettynä Vitalle sekä PS3:lle . Vitalle julkistettiin myös Lord of Apocalypse -toimintarope sekä Army Corps of Hell -toimintapeli.
Uutinen
Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 35 - 36
Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Xbox 360 -konsolin sekä kaikkien laitealustojen peleistä ajalta 29.8. - 11.9.2011
Xbox 360 -listan kärkeen lämäsi NHL 12 ja Dead Island zombaili kolmanneksi. Warhammer 40,000: Space Marine rymisteli suoraan neljänneksi ja Driver San Francisco ajoi viidenneksi.
Xbox 360 -listan kärkeen lämäsi NHL 12 ja Dead Island zombaili kolmanneksi. Warhammer 40,000: Space Marine rymisteli suoraan neljänneksi ja Driver San Francisco ajoi viidenneksi.
Uutinen
Suomen myydyimmät PS3-, PSP- ja PS2-pelit viikoilta 35 - 36
Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä PS3-, PSP- ja PS2-peleistä ajalta 29.8. - 11.9.2011.
Uutinen
Suomen myydyimmät Wii-, DS- ja 3DS-pelit viikoilta 35 - 36
Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 29.8. - 11.9.2011
Uutinen
Zelda: Skyward Sword -traileri kertoo esineiden parantelusta
Wiille julkaistavasta The Legend of Zelda: Skyward Sword -seikkailusta on päästetty valloilleen uusi traileri. Video kuvaa tapaa, jolla nimikkeessä parannellaan eri esineitä.
Trailerin perusteella eri aseiden ja muiden esineiden parantelu tapahtuu keräämällä pelialueilta erilaisia esineitä ja viemällä ne sitten sepän taottavaksi. Hieman spoilaavan trailerin pääsee näkemään lähdelinkkiä klikkaamalla.

Pinkki 3DS sen olla pitää
Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwatan mukaan reilusti suurempi osa 3DS:n omistajista koostuu miehistä. Tätä asiaa silmälläpitäen pelijätti paljasti Nintendo 3DS Conference 2011 -tapahtumassaan käsikonsolin uuden pinkin värimallin, jonka toivotaan vetoavan myös naiskuluttajiin.
Nimen Misty Pink -saanut väriversio ilmestyy Japanissa myyntiin 20.11. Vielä ei ole tiedossa, josko myös eurooppalaiset pääsevät aikanaan nauttimaan tästä uudesta väristä.
Nimen Misty Pink -saanut väriversio ilmestyy Japanissa myyntiin 20.11. Vielä ei ole tiedossa, josko myös eurooppalaiset pääsevät aikanaan nauttimaan tästä uudesta väristä.
Uutinen
Trailereita 3DS:n kolmesta Mario-pelistä ja Animal Crossingista
Tarjolla on trailereita neljään eri 3DS-peliin, joista kolmen pääosassa tavataan tuttu putkimies. Videot ovat peräisin Nintendo 3DS Conference 2011 -tapahtumasta, jossa julkistettiin liuta käsikonsolin tulevia pelejä. Videokäsittelyn saavat Super Mario 3D Land, Mario Kart 7, Paper Mario ja Animal Crossing.
Ohessa linkit jokaiseen traileriin.
Ohessa linkit jokaiseen traileriin.
Uutinen
Miyamoto lupaa Skyward Swordiin rutkasti pelattavaa
Nintendon tämänaamuisessa lehdistötilaisuudessa sivuttiin myös pian julkaistavaa The Legend of Zelda: Skyward Swordia.
Shigeru Miaymoto kertoi pelin olleen tekeillä 100 hengen voimin yli viisi vuotta. Valtaisa panostus näkyy myös Linkin seuraavan seikkailun kestossa. Miyamoton mukaan Skyward Swordissa on pelattavaa peräti 50-100 tuntia.

Zelda-tuottaja vihjaa seuraavan 3DS-Zeldan olevan jo tekeillä
Zelda-pelien tuottaja Eiji Aonuma on kommentoinut hieman tulevia Linkin tähdittämiä seikkailuja. Wii U -kotikonsolille on suunnitteilla sarjan oma osansa ja mikäli Aonuman puheita tulkitaan oikein, on vihreänuttuisen sankarin 3DS-seikkailu jo tekeillä.
Uutinen
3DS:n päivitys lisää 3D-videokuvauksen ja uutta StreetPass-sisältöä
3DS:n seuraava suurempi järjestelmäpäivitys julkaistaan marraskuun aikana.
Merkittävimpänä uudistuksena käsikonsoliin lisätään mahdollisuus kuvata 3D-videota. Nintendo lupaa myös tarjota päivityksen myötä uusia elämyksiä pelaajille, jotka ovat suorittaneet kaikki Mii Plazalla tällä hetkellä tarjolla olevat StreetPass-haasteet.
Joulumarkkinoille tuodaan lisäksi Euroopassakin punainen 3DS, jonka on jo aiemmin kerrottu ilmestyvän muilla markkina-alueilla. Uutuusväri saadaan kauppoihin 30. syyskuuta.

Nintendo jakoi tietoa 3DS:n lisäohjaimesta
Nintendo kertoi virallista tietoa 3DS:n tulevasta lisävarusteesta, joka lisää laitteeseen toisen analogilaatan ja kaksi ylimääräistä olkanäppäintä. Lisäohjain vaatii toimiakseen yhden AAA-pariston, eikä siis hyödynnä 3DS:n akkua.
Noin 15 euron hintainen apuväline julkaistaan Japanissa 10. joulukuuta. Samana päivänä ilmestyy myös ensimmäinen laitetta hyödyntävä peli, Monster Hunter 3 G.
Noin 15 euron hintainen apuväline julkaistaan Japanissa 10. joulukuuta. Samana päivänä ilmestyy myös ensimmäinen laitetta hyödyntävä peli, Monster Hunter 3 G.
Uutinen
KonsoliFIN Podcastissa puhutaan änäristä
KonsoliFIN Podcastin uusimmassa jaksossa eletään ajan hermoilla, sillä erikoisepisodissa keskitytään jääkiekkoon ja uuteen NHL 12 -peliin. Noin kaksituntisen kastikkeen voi ladata iTunesista, RSS-syötteestä tai suoraan mediaserveriltä.
Uutinen
3DS:n Marioille julkaisupäivät
Nintendo ilmoitti tarkat julkaisupäivät Super Mario 3D Landille ja Mario Kart 7:lle. Putkimiestä päästään hyppyyttämään 18. marraskuuta, ja ratin taakse loikataan pari viikkoa myöhemmin 2. joulukuuta.
Molempien pelien kerrottiin myös hyödyntävän 3DS:n gyroskooppia. 3D Landissa kenttiä voi tutkia etukäteen kätkettyjen salaisuuksien löytämiseksi kääntelemällä konsolia. Kartingia puolestaan voi halutessaan ajaa ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, jossa ohjaus toimii 3DS:ää kallistelemalla.