Pelimediaa
Aloitetaan Dead To Rights pelin teaserilla
Tästä hitaammille yhteyksille.
Tästä nopeammille yhteyksille.
Sitten eräästä piakkoin ilmestyvästä pelistä hiukan in-game kuvia pääsette ihastelemaan tästä. Kyseessä siis Enclave.
Tämän äärimmäisen mielenkiintoisen faktan lisäksi Nintendo on tietojen mukaan aloittanut pelin markkinoimisen toden teolla Japanissa. Siitä ovat hyvänä esimerkkinä mm. seuraavat tavarat:
Terminator 3: Rise of the Machines tullaan näkemään kaikilla pelikonsoleilla, Cube mukaanlukien. Myös PC saa oman versionsa pelistä. Julkaisu tapahtunee samoihin aikoihin kuin elokuva tulee ensi-iltaan, eli ensi kesän paikkeilla.
Sivusto myös kertoo, että EGM-lehden viimeisin numero paljastaa pelin juonesta seuraavaa: Link viettää 12-vuotispäiviään isoäitinsä ja siskonsa Arilin kanssa. Siskoltaan hän saa lahjaksi teleskoopin, jota hän haluaa heti päästä kokeilemaan.
Japanin Sega nimittäin kertoi ensin, että Dreamcastilla nähty Sonic Adventure 1 käännetään suoraan GameCubelle. Sittemmin Amerikan Sega kertoi, että GameCuben tuleva Sonic-tasoloikka onkin kokonaan uusi peli.
Yhtiö vahvisti myös pitkään liikkuneen huhun, jonka mukaan sen mätkintäpeli Mortal Kombat: Deadly Alliance myöhästyy Yhdysvalloissa loppuvuodeksi.
Palkkion tarjoava taho on Xbox Linux projektia vetävien henkilöiden tiedossa ja he takaavat että taho on luotettava ja maksukykyinen.
Sega aikoo esitellä Cuben Sonic Mega Collectionia ja GBA:n Sonic Advance 2:ta heinäkuun 13.-14.-päivä World Hobby Fair-tapahtumassa.
Need for Speed 2: Hot Pursuit 2:
- Video 1 (Quick Time - 12 MB)
- Video 2 (Quick Time - 5,7 MB)
Aiemminhan pelin piti tulla jo elokuussa, mutta syystä tai toisesta yhtiö päätti siirtää pelin julkaisua loppuvuoteen. Näin ollen GameCuben pelijulkaisulista näyttää kesän osalta erittäin laihalta, eikä parannusta siihen ole luvassa.
Enigmah-X oli jo jonkinmoiseen maineeseen noussut mod-piiri Xboxille, mutta nyt sen valmistus on lopetettu Enigmahin ja Microsoftin asianajajien sovittua asiasta.
"After speaking to lawyers we feel that we must not do this project anymore.", ilmoitettiin Enigmahin julkaisemassa tiedoitteessa.
Japan Expo-messujen aikasempien vuosien pääpaino on ollut japanilainen animaatio, eli anime, mutta tänä vuonna vierailijoilla on mahdollisuus tutustua Ison N:n uudempiin, että vanhempiinkin peleihin. Pelattavina messuilla tulee olemaan mm.
Tämä laadukas peli on luvassa Yhdysvaltoihin keväällä 2003, tänne Eurooppaan joskus myöhemmin.
Toinen uutuukainen on roolipeli nimeltä Yugioh: Falsebound Kingdom , joka ilmestyy joskus ensi talvena.
Kyseiset pelit ovat suoria käännöksiä, joten halvempi myyntihinta on varsin odotettu veto tekijöiltä. Euroopan myyntihinnasta ei tiedotteessa mainittu sanaakaan, mutta odotettavissa on varmasti noin 20 euron hinnalla myös täällä kauppoihin tulevia uusia RE-pelejä.
Tämä uusi versio sisältää kaikkiaan yli neljä kertaa enemmän tilaa kuin MC251 (1.019 muistipaikkaa) ja se julkaistaan tietojen mukaan elokuussa Japanissa.
Lisää tästä pian.
Haastattelussa selviää muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joten se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Katsasta Nagoshin mietteitä klikkaamalla tästä.
Nintendo of France ei osannut sanoa tullaanko Lontoossa pitämään Nintendo Show 2002-messut, mutta jos ei, niin siinä tapauksessa Nintendo saattaa todella panostaa tuleviin ECTS-messuihin Euroopassa.
Asiasta kuitenkin lisää pian!