Uutinen
Pachter: Microsoftilla vakuuttavin E3-esitys
Wedbush Morganin analyytikko Michael Pachter piti Microsoftin E3-lehdistötilaisuutta konsolivalmistajista vakuuttavimpana. Hänen mielestään ohjelmistojätillä oli hyvä valikoima uusia perinteisiä pelejä höystettynä The Beatles Rock Bandilla ja Project Natalilla.
Myös Sonyn esitys oli Pachterin mieleen, mutta tilaisuuden rakenne ei tuonnut sisällön vahvuutta täysin esille. PSP Go -käsikonsolin hinta oli puolestaan odotettua suolaisempi, eikä hän povaa menestystä Sonyn uutukaiselle.

Suomen Buzz!-finaalit torstaina
Buzz! Suomen Neropatti -pelin karsinnat ovat jo päättyneet ja lähipäivien aikana 32 parasta saavat kutsun finaaliin, joka käydään Helsingissä torstaina 11.6. klo 13.00 alkaen.
Kannattaa siis jo merkitä aika kalenteriin, mikäli nimimerkkisi löytyy tarpeeksi korkealta listalta, jonka löydät lähdelinkin takaa.
Kannattaa siis jo merkitä aika kalenteriin, mikäli nimimerkkisi löytyy tarpeeksi korkealta listalta, jonka löydät lähdelinkin takaa.
Uutinen
Burnoutin Paradisen lisäsaari 13 euroa
Criterion on ilmoittanut Burnout Paradiseen torstaina ladattavaksi tulevan Big Surf Island -laajennuksen hinnaksi PlayStation 3:n Storessa 12,99 euroa. Xbox 360:lle paketti maksaa 1000 MS-pistettä.
Uusia haasteita tarjoavan alueen lisäksi Big Surf Island -paketista löytyy yhdeksän uutta ajoneuvoa, sekä saaren oma ajokortti yksinpelin tehtäviä varten.
Uusia haasteita tarjoavan alueen lisäksi Big Surf Island -paketista löytyy yhdeksän uutta ajoneuvoa, sekä saaren oma ajokortti yksinpelin tehtäviä varten.
Uutinen
Brütal Legendin rockjumalat esittelyssä
Vaikka Activision onkin haastanut Double Finen oikeuteen Brütal Legend -pelin julkaisuoikeuksien luvattomasta luovuttamisesta Electronic Artsille, ei se ole estänyt päästämästä liikkeelle uutta traileria pelistä.
Rock Gods -trailerissa käydään läpi pelin hahmoja ja ääninäyttelijöitä, joita ovat muun muassa Lemmy Kilmister, Rob Halford ja Lita Ford.
Rock Gods -trailerissa käydään läpi pelin hahmoja ja ääninäyttelijöitä, joita ovat muun muassa Lemmy Kilmister, Rob Halford ja Lita Ford.
Uutinen
Reggie: Wiin The Conduit ja Dead Space vetoavat Halo-faneihin
CNET Newsin haastattelema Reggie Fils-Aime uskoo Wiin houkuttelevan Xboxin Haloon tykästynyttä yleisöä The Conduitin ja Dead Space Extractionin kaltaisilla peleillä.
Uutinen
EA hylkäämässä Kummisetä-pelisarjan
EA Games -nimikkeen puheenjohtaja Frank Gibeau totesi LA Timesille, että yhtiöllä ei ole suunnitelmia tehdä uutta Godfather-peliä ainakaan seuraavan kolmen vuoden aikana.
Paramount Picturesin ja Electronic Artsin edustajat huomauttivat kuitenkin jälkeenpäin, ettei Godfather-pelisarjan jatkosta ole vielä päätetty.
Paramount Picturesin ja Electronic Artsin edustajat huomauttivat kuitenkin jälkeenpäin, ettei Godfather-pelisarjan jatkosta ole vielä päätetty.
Uutinen
Infinity Ward selittää Modern Warfare 2:n nimimuutosta
MTV Multiplayerin haastattelema Robert Bowling, Infinity Wardin yhteisövastaava, kertoo studion haluavan korostaa, että Modern Warfare 2 on suora jatko-osa Call of Duty 4: Modern Warfarelle.
Uutinen
E3 2009: GT-kehittäjät tutustuivat Forzaan
Forza Motorsport -sarjaa kehittävän Turn 10:n Che Chou kertoo studion blogissa hämmästyneensä, kun viime viikon E3-messuilla pari Gran Turismo -sarjaa tekevän Polyphony Digitalin edustajaa tuli ottamaan tuntumaan Forza 3:een.
Uutinen
PC:n Sims 3 brittilistan kärkeen
Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen kiilasi ylivoimaisesti PC:n The Sims 3, ollen samalla kaikkien aikojen neljänneksi suurin PC-julkaisu Briteissä. Edelle jäivät vielä kaksi WoW-laajennuspakettia sekä Championship Manager 4.
Uutinen
Saksalaisministerit hakevat täyskieltoa väkivaltapeleille
Saksan 16 osavaltion sisäministerit ovat vaatineet liittopäiviltä eli sikäläiseltä parlamentilta väkivaltaisten videopelien tuotannon ja myynnin kieltoa. Ministerit toivovat lisäksi, että laki saatettaisiin voimaan jo ennen liittopäivien vaaleja 27. syyskuuta.
Kouluammuskelut ja varsinkin 15 uhria ammuskelijan lisäksi vaatinut tapaus maaliskuussa Winnendenissä nostettiin esille ministeriryhmän vaatimuksen yhteydessä.
Kouluammuskelut ja varsinkin 15 uhria ammuskelijan lisäksi vaatinut tapaus maaliskuussa Winnendenissä nostettiin esille ministeriryhmän vaatimuksen yhteydessä.
Uutinen
E3 2009: Rare Project Natalin kimpussa
Microsoftin tuotteliaimpiin studioihin kuuluva Rare pysytteli piilossa E3-messuilla lukuun ottamatta Perfect Darkin Live Arcade -versiota. Studio on kuitenkin Microsoftin mukaan tiukasti Project Natal -liikkeentunnistuksen kimpussa.
Ohjelmistojätin Shane Kim paljasti Kotakulle, että Raren tehtävät ulottuvat nykyisin laajalti pelien ulkopuolellkin. Studio kehitti muun muassa avatarit, jotka otettiin käyttöön Xbox 360:n syyspäivityksen mukana.

Endless Ocean 2 tukee Wii Speakia
Ensi vuoden alussa Wiille julkaistavaan Endless Oceanin toiseen osaan lupaillaan lisää ominaisuuksia, kuten vedenelävien lääkärinä toimiminen sekä valinnaisen tarinatilan pelaaminen. Ykkösosan verkkomoninpelaajille on luvassa tällä kertaa myös Wii Speak -tuki, joten juttelu onnistuu tällä kertaa huomattavasti kätevämmin.
Kuvia Arikan kehittämästä Endless Ocean 2 -pelistä uutisen ohessa.
Kuvia Arikan kehittämästä Endless Ocean 2 -pelistä uutisen ohessa.
Uutinen
Iwata kommentoi Sonyn ja Microsoftin liikkeentunnistustekniikkaa
Nintendon johtaja Satoru Iwata kommentoi Financial Times -lehden verkkosivuilla Sonyn ja Microsoftin E3-messuilla esittelemiä lähitulevaisuuden liikkeentunnistusratkaisuja.
- Kunnes he kertovat milloin he julkaisevat ne, kuinka paljon ne maksavat ja mitä ohjelmistoja niiden mukana tulee, emme tiedä olisiko meidänkin pitänyt valita samanlainen reitti, Iwata pohdiskeli.

Conanin uudessa show'ssa Mario-vaikutteita
Serious Lunch -blogi ehti ensimmäisenä kiinnittämään huomiota Conan O'Brienin tällä viikolla startanneen uuden tv-shown monologin aikana näkyvään taustaan, joka Art Deco -tyylinsä lisäksi näytti saaneen kovasti vaikutteita Nintendon Super Mario Bros. -pelistä.
Uutinen
FUEL-tytöt vähemmän kuumissa kuvissa
FUEL-kaahailun (PS3, X360, PC) perjantaisen julkaisun kunniaksi Codemastersin palkkaamat FUEL-typyt olivat mukana brittiläisen radiokanavan aamushowssa, jossa Hard Rock -visailun voittaja sai palkinnoksi pelin ja PS3-konsolin.
Jostain syystä Codemasters katsoi aiheeelliseksi napata tilaisuudesta myös kuvia ja vielä julkaisi ne ilmeisesti markkinointitarkoituksessa.
Jostain syystä Codemasters katsoi aiheeelliseksi napata tilaisuudesta myös kuvia ja vielä julkaisi ne ilmeisesti markkinointitarkoituksessa.
Uutinen
Kuvia Pirates of the Caribbean -roolipelistä
Disney on julkaissut ensimmäiset kuvat Pirates of the Caribbean: Armada of the Damned -toimintaroolipelistä, jota kehittää Propaganda Games, jolta viimeksi valmistui uuden sukupolven Turok-räiskintä.
Uutinen
Retro Studios mukana Red Steel 2:n kehityksessä
E3-messuilla ei kuultu vielä mitään Retro Studiosin salaisesta projektista, mutta Red Steel 2:n kehittäjä Jason VandenBerghe kertoi Metroid Prime -sarjasta tutun pelistudion olleen suurena apuna Ubisoftin Wii-yksinoikeuden kehityksessä.
Uutinen
PS3:n Agent tähtää GTA:n menestykseen
Take-Two Interactiven johtaja Ben Feder uskoo, että yksinoikeudella PlayStation 3:lle kehitettävällä Agent-pelillä on mahdollisuudet GTA-tason menestykseen.
Lukijan arvostelu
Killzone 2
Killzonen yksinpelitila on komea, vaihteleva ja viihdyttävä. Se ei kliseisyydessään tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä lainaillen elementtejä muista peleistä. Peliympäristöjen tunnelma on onnistunut ja kaoottinen. Kaikki pelissä on hiottu viihdyttäväksi kokemukseksi, jonka ei pitäisi jättää kylmäksi. Myöskään mainion koukuttava nettipeli ei petä.
Uutinen
SingStarin tulevaisuudessa Take That, Motown ja videoeditori
PlayStationin SingStar-pelisarjaan ilmestyy tänä vuonna vielä ainakin kaksi erilaista kokoelmaa.
Uutinen
FIFA 10:n uudet kuvat
Electronic Arts on julkaissut joukon kuvia syksyllä julkaistavasta FIFA 10 -futispelistä.
Uudessa pelissä on taas hiottu sekä säädetty kaikkia osa-alueita ja apuna ovat olleet FIFA 09:ssä pelatut 275 miljoonaa verkkopeliä sekä pelaajilta saatu palaute. Esimerkiksi pallon kuljetuksen luvataan toimivan täydellä 360-asteella, mikä antaa mahdollisuuden käyttää hyväkseen sellaisia puolustuksen aukkoja mitkä ennen olivat mahdottomia.
Versionsa pelistä saavat kaikki nykykonsolit.

E3 2009: Viimeinen traileripaketti E3-messuilta (Wii, DS)
E3-messut ovat ohi, mutta KonsoliFINin Media-osastolle lisättiin vielä suuri määrä Wii- ja DS-trailereita messutarjonnasta. Ohessa linkkejä uusimpiin lisäyksiin.
Uutinen
E3 2009: Borderlands kauppoihin lokakuussa
Gearbox Softwaren Mikey Neuman vahvisti esittelytilaisuuden yhteydessä, että studion kehittämä Borderlands-toimintapeli julkaistaan lokakuussa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle, uutisoi GameSpot.
Kehittäjät yllättivät fanit hiljattain paljastamalla pelin uudistetun visuaalisen ilmeen, jonka voi tarkastaa oheisista kuvista.
Kehittäjät yllättivät fanit hiljattain paljastamalla pelin uudistetun visuaalisen ilmeen, jonka voi tarkastaa oheisista kuvista.
Uutinen
E3 2009: Myös Xbox 360:lla 10 vuoden elinkaari
Microsoftin peliosaston Shane Kim lupaa VentureBeatin haastattelussa, että Xbox 360:n elinkaari kantaa ainakin vuoteen 2015 saakka, kiitos Project Natal -liikkeentunnistuksen. Konsoli saapui markkinoille jouluksi 2005.
– Uskomme vakaasti, että Xbox 360:lla on elinikää vuoteen 2015 saakka. Project Natal on mahtava innovaatio. Se toimii jokaisella myydyllä Xbox 360:lla. Siinä ei ole kyse pikseleiden lisäämisestä ruudulle. Siinä on kyse siitä, kuinka murretaan muureja, jotka estävät ihmisiä pelaamasta pelejä, Kim visioi.

E3 2009: E3 ei ollut sopiva paikka PS3-alennukselle
Pelikansa odotti kovasti Sonyn ilmoittavan E3-messujen yhteydessä reilusta alennuksesta PlayStation 3:n hintaan (ja ehkä jopa paljastavan uuden Slim-mallin), mutta mitään sen suuntaista ei kuitenkaan kuultu.
Uutinen
E3 2009: Uskovaisten protesti vain EA:n viraalimarkkinointia *Päivitys*
Eilen uutisoitiin uskonnollisten ryhmien protestoivan E3-messujen ulkopuolella Electronic Artsin Dante's Inferno -pelin julkaisua vastaan.
Uutinen
Final Fantasya ladattavaksi
WiiWareen tänään ladattavaksi saapunut Final Fantasy IV: The After Years on ulkoisestikin 16-bittisiä esikuviaan mukaileva jatko-osa Final Fantasy IV:lle, joka julkaistiin aikoinaan SNESille. Peruspaketti maksaa 800 Nintendo-pistettä, mutta pelin läpi pelatakseen kahdeksasta osiosta joutuu jokaisesta maksamaan erikseen. Osiot maksavat kukin 300 Nintendo-pistettä - paitsi viimeinen, josta joutuu pulittamaan 800 Nintendo-pistettä.
Uutinen
E3 2009: Vanhat PSP-pelit digikopioina PSPgo-konsolille
Sonyn markkinointipomo John Koller kertoi Gizmodo-sivustolle, että yhtiö suunnittelee systeemiä, jolla PSP:n UMD-pelejä ostaneet voisivat ladata niistä digitaalisen kopion syksyllä julkaistavalle PSPgo-konsolille.
Koller sanoi, että aikaisempien kokemusten perusteella he uskovat 20-25 prosentin vanhoista PSP-käyttäjistä vaihtavan konsolinsa uuteen malliin, joten kyse on varsin merkittävästä käyttäjäryhmästä.
Tarkemmat yksityiskohdat palvelusta tai sen mahdollisesta hinnoittelusta jäivät vielä avoimiksi.

Japanin pelilista lähes täysin uusiksi
Media Createn pelilistan kärkikymmenikkö meni lähes täysin uusiksi ja edelliseltä viikolta mahtui mukaan vain kaksi peliä.
Suoraan kärkeen nousi odotetusti DS-toimintaroolipeli Kingdom Hearts: 358/2 Days lähes 300 000 kappaleen myynnillä. Hyvin myi myös toiseksi kivunnut Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworth -DS-peli ja kolmantena debytoi PS3:n Dynasty Warriors 6 Empires -toimintamättö.

E3 2009: Unohduksiin painunut Metroid Dread saatetaan vielä julkaista
Vuonna 2005 julkisuuteen vuosi tieto DS:lle julkaistavasta sivuttain rullaavasta Metroid Dread -pelistä, mutta Nintendo tyrmäsi tuolloin kaikki huhut. Sen koommin pelistä ei olla kuultu lukuun ottamatta Metroid Prime 3: Corruptionissa ollutta vinkkiä Dread-projektiin.
Uutinen
E3 2009: Nintendo tekee Wiille seuraajaa
Nintendon johtaja Satoru Iwata kertoi Bloombergin haastattelussa yhtiön kehittävän uutta konsolia. Wiin seuraaja julkaistaan Iwatan mukaan sitten kun pelikehittäjät eivät mielestään pysty kehittämään Nintendon konsolin pelejä paremmiksi.
- Kukaan kehittäjistämme ei ole aiheesta kuitenkaan valittanut, Iwata selvensi.
Aiemmin Ubisoft kertoi kymmenen prosenttia pelikehittäjistään työskentelevän jo Microsoftin, Sonyn ja Nintendon seuraavan sukupolven konsoleiden parissa.

Activision haastoi Brütal Legend -kehittäjän oikeuteen
Associated Press raportoi Activisonin haastaneen Brütal Legend -hevipeliä kehittävän Double Fine Productionsin oikeuteen.
Syytteen mukaan Double Fine siirsi Activisionin omistamat oikeudet luvatta Electronic Artsille, joka suunnittelee julkaisevansa Jack Blackin tähdittämän pelin syksyllä. Activisionin mukaan sillä on edelleen voimassa oleva sopimus Brütal Legendin julkaisusta ja yhtiö kertoi sijoittaneensa peliin noin 15 miljoonaa dollaria.

FFVII ja Fight Night 4 -demo PS3:n Storeen
PlayStation Storen viikon demotarjontaa komistaa tällä viikolla Fight Night Round 4 -nyrkkeilypeli. Ostettavaksi löytyy PS-klassikko Final Fantasy VII, jonka voi ladata PS3:lle ja PSP:lle 9,95 eurolla, mikäli tilaa löytyy vajaa 1,5 gigaa. Uutena pelinä PS3:lle löytyy Trash Panic -"roskistetris" 4,95 euron hintaan.
Uutinen
E3 2009: Final Fantasy XIV voi tulla myös Xbox 360:lle
Square Enix julkisti Sonyn lehdistötilaisuudessa Final Fantasy XIV Online -verkkoroolipelin, jota pidettiin välittömästi PlayStation 3:n yksinoikeutena. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.
Japanilaisjulkaisija tarkensi omassa lehdistötilaisuudessaan, että myös Xbox 360 on potentiaalinen julkaisualusta.
Japanilaisjulkaisija tarkensi omassa lehdistötilaisuudessaan, että myös Xbox 360 on potentiaalinen julkaisualusta.
Uutinen
E3 2009: Gran Turismo 5 enää viimeistelyä vailla
Eurogamerille jutustellut Kazunori Yamauchi sanoi, että he voisivat julkaista Gran Turismo 5:n vaikka heti.
– Haluan julkaista sen mahdollisimman nopeasti ja olemme nyt siinä vaiheessa, että voisimme julkaista sen milloin haluamme, mutta voimme aina myös tehdä lisää töitä sen kanssa. Meille on erittäin tärkeää, että kaikki on tehty täydellisesti ja kaikki yksityiskohdat on otettu huomioon, Yamauchi kertoi.

Come my minions, rise for your master: Overlord II nyt kokeiltavissa
Xbox Liven demotarjontaa piristää tänään Overlord II. Kultajäsenet pääsevät tepastelemaan riettauksien teillä lataamalla 761 megatavun edestä pahuutta kauppapaikalta.
Kokeiluversio saadaan myös PlayStation 3:lle ja PC:lle ensi viikolla. Overlord II julkaistaan 26. kesäkuuta.
Kokeiluversio saadaan myös PlayStation 3:lle ja PC:lle ensi viikolla. Overlord II julkaistaan 26. kesäkuuta.
Uutinen
E3 2009: Halo: Reach on räiskintäpeli
Microsoftin John Schappert vahvistaa, että Bungien Halo: Reach on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintäpeli, uutisoi Joystiq.
Toinen Microsoft-pomo, Aaron Greenberg, korosti puolestaan, että kyseessä on seuraava iso Halo-peli.
Toinen Microsoft-pomo, Aaron Greenberg, korosti puolestaan, että kyseessä on seuraava iso Halo-peli.