Uutinen

Kasariklassikoita WRC: Rally Evolvediin

WRC: Rally Evolved tulee sisältämään kuluvan kauden virallisten ratojen, kuskien ja autojen lisäksi myös kuusi legendaarista autoa, jotka kaikki kilpailivat mestaruudesta vuonna 1985.

Audi Sport quattro S1 tuli suomalaisille tutuksi jo '83 Hannu Mikkolan ohjastamana. Takavetoinen Lancia Rally 037 ei enää vuonna 1985 pärjännyt nelivetoisille kilpakumppaneille ja Markku Alen siirtyi Lancia Delta S4:n rattiin. Ensimmäisen voiton S4:lle ajoi kuitenkin Henri Toivonen.

Oliver
Uutinen

Pelaaja-lehti uudistuu

Perjantaina 3-vuotissynttäreitään viettävä Pelaaja-lehti uudistuu rakennetta, tyyliä ja ulkoasua myöten.

”Videopelien uusi aika koittaa parin kuukauden kuluttua, kun Xbox 360 julkaistaan. Ensi vuonna ilmestyvät myös PlayStation 3 ja Nintendon uusi konsoli. Myös lehden täytyy vastata uuden sukupolven haasteisiin ja kasvavan pelaajajoukon tarpeisiin”, sanoo Pelaajan päätoimittaja Thomas Puha.

Oliver
Uutinen

Turok seuraavalle sukupolvelle

Buena Vista Games on lisensoinut käyttöönsä Epic Gamesin Unreal Engine 3:n lukuisia seuraavan sukupolven peliprojekteja varten.

Ensimmäinen Buena Vistan Unreal-moottoria käyttävä peli on seuraava Turok, jonka oikeudet siirtyivät Buena Vistalle Acclaimin konkurssin jälkimainingeissa. Propaganda Gamesin kehittämä dinosaurustoiminta ilmestyy useille alustoille.

Oliver
Uutinen

Poliisipäällikkö vaatii boikottia True Crimelle

New Yorkin poliisipäällikkö Raymond Kelly ja kaupungin suurin poliisiliitto hakevat boikottia tulevalle True Crime: New York City -toimintapelille. He eivät pidä pelin luomasta kuvasta poliiseista rikkomassa lakia. True Crime: New York Cityn päähahmo on jengiläisestä poliisiksi ryhtynyt Marcus, joka murhaajaa jahtaessaan syyllistyy joihinkin rikkomuksiin.

Sekä Kelly että poliisiliitto tuomitsevat myös ex-poliisi Bill Clarkin osallistumisen pelin tekoon. NYPD -tv-sarjaakin tuottanut Clark toimi pelissä teknisenä neuvonantajana.

Oliver
Uutinen

PSP:n Prince of Persian ekat kuvat

Vasta eilen Ubisoft vahvisti Prince of Persian saapuvan myös PSP-käsikonsolille ja tänään pelistä jo julkaistiin ensimmäiset kuvat. Pipeworksin kehittämä PSP-PoP perustuu viime vuonna kotikonsoleille ilmestyneeseen Prince of Persia: Warrior Within -peliin, mutta joitakin tasoja on suunniteltu uusiksi ja mukaan on lisätty uusia puzzleja sekä karttoja.

Uusin tiedote lupaa peliä jo jouluksi, vaikka eilen puhuttiin vielä ensi vuodesta.

Oliver
Uutinen

PSP:n 2.0-ohjelmisto kräkätty

PSPUpdates -sivusto uutisoi jo pari päivää sitten PSP:n Photo-ohjelmassa havaitusta puskurin ylivuoto-ongelmasta ja sen mahdollisesta soveltamisesta kotikutoisten ohjelmien pyörittämiseen 2.0-version ohjelmistolla. Nyt ahkerat hakkerit ovat onnistuneet samaan jo mm. kaksinpelattavan Pong-pelin toimimaan PSP:n viimeisimmällä ohjelmistolla.

Kehitystä jarruttaa vielä tiedostojen 64 kilon kokoraja, mutta luultavaa on, että tämäkin rajoitus saadaan pian kierrettyä.

Oliver
Uutinen

Serious Sam II on valmistunut

Croteamin ja 2K Gamesin räiskintäpeli Serious Sam II on valmistunut. Peli jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä, joten Samin valtavien aseiden ja pelin massiivisten kenttien väliin jää kasapäin kieli poskella toteutettuja vihollisia. Uutuutena pelissä on ajettavia kulkuneuvoja. Yli 40 tason mittaista kampanjaa voi pelata myös verkkomoninpelinä, joka tukee Xboxilla neljää pelaajaa ja PC:llä 16 pelaajaa.

Serious Sam II julkaistaan Xboxille ja PC:lle Pohjois-Amerikassa 11.10.2005. Eurooppaan peli rantautuu myöhemmin tämän vuoden puolella.

Hakkiz
Uutinen

Jessica Albasta pelisuunnittelija

Näyttelijänä tunnettu Jessica Alba on kertonut MTV:n haastattelussa kehittävänsä extreme-urheilun maailmaan sijoittuvaa videopeliä. Alba ei suostunut paljastamaan pelin aihepiiristä muuta kuin että laji on uusi, eikä se ole vielä valtavirtaa edes extremen alalla. Pelin pitäsi kuitenkin olla väkivallaton ja siinä voi luoda oman pelihahmonsa.
Oliver
Uutinen

Battalion Wars joulukuussa Eurooppaan

Alunperin Advance Wars -nimen alla kulkenut Battalion Wars rantautuu Eurooppaan 9. joulukuuta. Kyseessä on Kuju Entertainmentin GameCubelle kehittämä toimintaa ja reaaliaikastrategiaa yhdistelevä peli, jonka 20 tehtävän kampanjan aikana päästään kontrolloimaan useita erilaisia yksiköitä tankeista lentokoneisiin.
Paavo Niskala
Uutinen

Treasure kehittää uutta räiskintäpeliä Xbox 360:lle

Arvostetun Treasuren Xbox 360 -projekti on paljastunut räiskintäpeliksi. Asia käy ilmi Japanin suurimman pelilehden Famitsun verkkosivuilla julkaistusta listauksesta.

Treasure on tullut tunnetuksi muun muassa Radiant Silvergunin ja Ikarugan kehittäjänä. Studion historian valossa on todennäköistä, että Xbox 360 -räiskintä edustaisi Ikarugan tavoin klassista shoot'em up -pelityyppiä nykypäivän grafiikalla kuorrutettuna.

Hakkiz
Uutinen

Uutta sisältöä Piratesiin, Sid Meierin chat tänään

Merirosvoseikkailu Sid Meier's Piratesiin on julkaistu Xbox Livessä uutta sisältöä. Paketin nimi on Even the Odds, ja se lisää uusia toimintakohtauksia samannimiseen minipeliin, jota pelataan pahasti alivoimaisena laivanvaltauksen yhteydessä. Päivitys on ilmainen ja vie tilaa 187 blokin verran.

Sid Meier's Piratesiin on aiemmin julkaistu kaksi ilmaista sisältöpäivitystä, jotka lisäävät peliin uusia moninpelikarttoja sekä purje- ja lippukuvia.

Hakkiz
Uutinen

Peter Moore puhuu Xbox 360:stä

Kotimainen verkkopeliyhteisö Livegamers.info on julkaissut Microsoftin markkinointijohtaja Peter Mooren haastattelun, jonka voi lukea lähdelinkin takaa. Haastattelussa Moore vastaa kysymyksiin muun muassa Xbox 360:n strategiasta ja myyntiversioista.
Hakkiz
Uutinen

Perfect Dark Zero -videoita leviää verkkoon

Verkkoon on levinnyt kameralla kuvattuja videoita Raren pitkään odotetusta Perfect Dark Zero -toimintapelistä. Pätkät esittelevät pelin grafiikkaa, pelimekaniikkaa, yksinpeliä ja moninpeliä. Pelistä kiinnostuneet voivat ladata MOV-muotoon pakatut videot hieman yli 30 megatavun kokoisessa ZIP-tiedostossa KonsoliFINin mediaserveriltä.

Näillä näkymin Xbox 360:n julkaisuun ilmestyvä Perfect Dark Zero on Nintendo 64:n Perfect Darkin prologi.

Hakkiz
Arvostelu

Fired Up!

Nopeita autoja ja isoja pyssyjä kuvitteellisessa itä-blokin maassa. Yksinpeli on lyhyt ja tylsä, mutta moninpeliä voi jakaa kuin viittä leipää ja kahta kalaa.
Jyri Jokinen
Arvostelu

Fantastic 4

Ihmenelosten virtuaaliseikkailu herättää kaksi kysymystä: miten Jessica Albasta on saatu näin ruma ja kuka keplotteli pelin laaduntarkkailun läpi?
Hakkiz
Uutinen

25 to Life sai lykkäystä

Eidoksen PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle kehittämä 25 to Life -urbaaniräiskintä liittyy Tomb Raider: Legendin ja Hitman: Blood Moneyn seuraan eli pelin julkaisu tapahtuu vasta joskus ensi vuoden aikana.
Oliver
Uutinen

Pelaaja-lehden synttärijuhlat perjantaina

Pikapuoliin uudistuva Pelaaja-lehti täyttää perjantaina 30.9. kolme vuotta ja bileet alkavat Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51, Helsinki) jo kello 11.00.

Kello 18.00 asti tilaisuuteen on vapaapääsy ilman ikärajaa ja pelattavana on EA:n jouluhittejä, kuten Need For Speed Most Wanted ja Battlefield 2 Modern Combat.

Oliver
Uutinen

Super Doom 3 PlayStation 3:lle?

John Carmack, yksi Doom-sarjan luojista, on paljastanut amerikkalaiselle Game Informer -lehdelle miettivänsä erityisen superversion kehittämistä sarjan viimeisimmästä osasta PlayStation 3:lle. Carmack ei kuitenkaan kertonut, mitä mahdollinen superversio pitäisi sisällään.

PS3-suunnitelmistaan huolimatta Carmack kertoi työskentelevänsä mielummin Xbox 360:n parissa.

Oliver
Uutinen

Perfect Dark Zeron moninpeliä kutistetaan

Edge-lehden tuoreimmassa numerossa julkaistu artikkeli paljastaa, että Rare on joutunut kutistamaan Perfect Dark Zeron maksimipelaajamäärää 50:stä 32:een. Vain verkkomoninpeliä koskeva leikkaus johtuu kehitysajan hupenemisesta, sillä Perfect Dark Zeron on määrä ilmestyä Xbox 360:n julkaisupelinä marraskuun 22. päivä (Euroopassa joulukuun 2. päivä).
Hakkiz