Madot valtaavat PSP:n ja DS:n
Tarkempaa tietoa julkaisuajankohdasta on luvassa vasta loppuvuodesta.
Tarkempaa tietoa julkaisuajankohdasta on luvassa vasta loppuvuodesta.
Asphalt: Urban GT 2 ilmestyy ensi marraskuussa N-Gagelle.
GameSpot on onnistunut yleisesti myytävän huijauslevyn ja netistä saatavien koodien avulla saamaan vastaavan minipelin esille myös San Andreaksen PS2-versiosta.
Uudet ruudut löytyvät uutisen lopusta, mutta viralliselta kotisivulta löytyy peli-infon lisäksi myös tukku vanhempia ruutukaappauksia.
Marvel omistaa yli 5000 hahmoa, joista suosituimmat ovat myllänneet paitsi sarjakuva- myös elokuva-, televisio- ja pelirintamalla. Viime aikaisia hittejä ovat olleet esimerkiksi Hämähäkkimieheen, Hulkiin ja X-Maniin pohjautuvat tuotteet.
Electronic Arts on palkannut korvaavan ääninäyttelijän esittämään mafiapomo Vito Corleonea.
TOCA Race Driver 3 ilmestyy PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle.
Survival Kids: Lost in Blue ilmestyy Yhdysvalloissa ensi syksynä.
Forza Motorsport on Xbox Liven toiseksi suosituin peli. Yli 150 000 pelaajaa on tutustunut Forzan verkkomaailmaan, jossa kilpailu, autoklubit ja kaupanteko kohtaavat. Huippuarvosanoin palkittua autosimulaattoria on myyty parissa kuukaudessa yli 700 000 kopiota.
Toistaiseksi adapterista ei ole kerrottu enempää yksityiskohtia, mutta annettujen tietojen mukaan kyseessä pitäisi olla edullinen ja helppokäyttöinen laite.
Kuon on tuhannen vuoden takaiseen Japaniin sijoittuva kauhuseikkailu, jossa pelaaja kohtaa hirviöiden lisäksi haastavia puzzleja ja mini-pelejä. Tunnelman lisäämiseksi valittavana on alkuperäinen japanilainen ääniraita.
Marraskuussa 2004 fysiikoillaan kohauttanut FlatOut on pärjännyt Euroopan markkinoilla hyvin. Pelaaja-lehden mukaan peli on myynyt yli puoli miljoonaa kappaletta ja on löytämässä tiensä Japaniin asti.
Game Boy Advancelle julkaistavien videoiden hinta liikkuu 20-25 euron tietämillä, ja jokaiselle kasetille mahtuu noin 80 minuuttia videokuvaa.
Fable: The Lost Chapters on Xbox-hitti Fablen pohjalle rakentuva rooliseikkailu, joka tarjoaa noin kolmanneksen lisää pelattavaa ja monia uusia ominaisuuksia. Mukana on alkuperäisestä Fablesta puuttuneita pelialueita, tehtäviä, vihollisia ja varusteita.
Aika-ajovaiheessa pelaajat pyrkivät saavuttamaan mahdollisimman hyvän tuloksen esiasetetulla radalla käyttämällä määrättyä autoa. Aika-ajoajan umpeuduttua tietty määrä parhaiten sijoittuneita pelaajia etenee pudotuspelivaiheeseen, jossa kuskit järjestellään ryhmiin. Jyvät erotellaan akanoista 12 pelaajan välisissä kilpailuissa, kunnes jäljellä on enää finaalitusina.
Aiemmin huhuasteella ollut tieto varmistui, kun Rare julkaisi sivuillaan kaksi avointa työpaikkailmoitusta, joissa etsittiin kehittäjiä Nintendo DS:lle.
Tuomittu möi 380 punnan (560 euroa) arvoista Xbox-konsolia 200 GB:n kovalevyllä ja 80:llä esiasennetulla pelillä varustettuna, joiden katuarvoksi viranomaiset arvioivat 3000 puntaa (4400 euroa). Toissapäivänä langetettu tuomio sakottaa nuorukaista 750 punnalla (1100 euroa), laitteistotakavarikolla sekä 12 kuukauden sisään suoritettavalla 140-päivän yhteiskuntapalvelulla.
Rockstarin huippusuosittu väkivaltarymistely Grand Theft Auto: San Andreas pitää edelleen Xbox-myyntilistan kärkisijaa. Neljättä viikkoa peräkkäin listaykkösenä teutaroivaa toimintapeliä hiillostaa toiselle sijalle noussut Pandemic Studiosin huumorilla höystetty muukalaisseikkailu Destroy All Humans!.
Palkinnoiksi molemmille lähtevät Nordisk Filmin lahjoittamat upeat God of War -pelit, T-paidat, rannekkeet ja taidevihkot.
Tyrmäävän Tekken 5 -kisan oikea vastaus oli tietenkin Rautanyrkki ja onnettaren iskui osui seuraaviin: