Artikkeli

Ensitestissä Forza Motorsport

XboxFIN koeajoi Microsoftin lupaavan Forza Motorsportin. Voiko pelille povata menestystä vai onko kyseessä jälleen yksi epäonnistunut Gran Turismon apinointi? Ennakossa on mukana myös kolmen videon verran pelikuvaa.
Hakkiz
Uutinen

PES4:stä löytyi pieni virhe

Euroopan Konami pyytää verkkosivuillaan anteeksi Chelsea FC:n riveissä pelaavalta Yves Makabu-Ma-Kalambayltä, sillä tämän hahmo on Pro Evolution Soccer 4:ssä valkoihoinen, vaikka mies on ihonväriltään huomattavasti tummempi. Konami lupaa korjata virheensä pelin tuleviin painoksiin.
Oliver
Uutinen

Xbox Live ja Halo-sarja myötätuulessa

Xbox Live jatkaa kasvuaan odotusten mukaisesti. Microsoftin ilmoituksen mukaan palvelua käyttää jo 1,4 miljoonaa pelaajaa, mikä jää vain 100 000 käyttäjää kesäkuun loppuun asetetusta tavoitteesta. Liven käyttäjämäärä on kasvanut kuudessa kuukaudessa noin puolella miljoonalla. Kasvua on avittanut ennen kaikkea Halo 2, jota on myyty maailmanlaajuisesti 6,4 miljoonaa kopiota. Lisäksi vuonna 2001 julkaistu Halo: Combat Evolved oli viime vuonna 9. myydyin konsolipeli Pohjois-Amerikassa, ja samalla koko Halo-sarja on kivunnut lähes 13 miljoonaan myytyyn kopioon.
Hakkiz
Uutinen

Nintendo DS:n julkaisu lähestyy

GameCube Europe –sivuston oman lähteen mukaan Nintendo DS julkaistaan Euroopassa 11. maaliskuuta yhteispakkauksessa Metroid Prime Hunters: First Hunt –demon kanssa. Laitteen suositushinnaksi on veikkailtu 150 euroa. Mikäli tiedot pitävät paikkansa saapuu DS vanhalle mantereella myöhemmin kuin Australiaan, jossa käsikonsoli lasketaan myyntiin jo helmikuun 24. päivä 199,99 Australian dollarin suositushintaan (noin 115 euroa).

Vahvistus Euro-julkaisun tiedoille saadaan ensi viikolla, jolloin Pariisissa järjestetään virallinen Nintendo DS –lehdistötapahtuma.

Kanis
Uutinen

PSP:n tuotantoa lisätään

Sony Computer Entertainmentin johtaja Ken Kutaragi on kertonut kaavailusta lisätä PSP-käsikonsolin tuotantoa. Tähän mennessä 12. joulukuuta julkaistua laitetta on toimitettu jälleenmyyjille noin 800 000 kappaletta, mutta tähtäimessä on lisätä tuotantoa kahteen miljoonaan kappaleeseen kuukaudessa kesään mennessä ja jopa kolmeen miljoonaan loppuvuoden joulumarkkinolle.

Kutaragi kertoi myös olevansa edelleen halukas yhdistämään matkapuhelinteknolgiaa PSP:hen. Hänen mukaansa PSP:n tehokkuus ja ominaisuudet antaisivat sille etulyöntiaseman muihin puhelimiin verrattuna.

Oliver
Uutinen

Beastie Boys pelihahmoiksi NBA Street v3:een

EA Sports BIG on ilmoittanut hip-hop -orkesteri Beastie Boysin olevan avattavina hahmoina ensi kuussa kotikonsoleille julkaistavassa NBA Street v3:ssa. Poikia kuullaan myös pelin ääniraidalla kappaleen 'An Open Letter to NYC' muodossa.

Beastie Boysin lisäksi musiikkitarjonnasta vastaavat muun muassa Elephant Man, Guerilla Black sekä vanhan koulukunnan suosikit De La Soul, House of Pain ja MC Lyte. Koko kappalelistan löydät lähdelinkin takaa.

Oliver
Uutinen

Activision osti Vicarious Visionsin

Activision on hankkinut omistukseensa pelinkehittäjä Vicarious Visionsin vahvistaakseen asemiaan seuraavan sukupolven pelien kehityksessä.
Sata henkeä työllistävä Vicarious Visions on aikaisemmin tehnyt pelejä muun muassa Crash Badicoot -, Shrek-, Spider-Man -, Star Wars - sekä Tony Hawk -pelisarjoihin kaikille alustoille ja tällä hetkellä työn alla on ainakin Doom 3:n kääntö Xboxille.
Oliver
Uutinen

EyeToy: AntiGrav maaliskuussa

Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) on ilmoittanut julkaisevansa FreQuency- ja Amplitude-musiikkipeleistään tutun Harmonixin kehittämän EyeToy: AntiGravin maaliskuussa.

Erona jo perinteiseksi muodostuneeseen EyeToy-systeemiin ei pelaaja tällä kertaa itse näy ruudulla, vaan omilla liikeillä ohjataan futuristisella leijulaudalla skeittailevaa hahmoa.

Oliver
Uutinen

Edge Online uudelleen käyntiin

Maineikkaan Edge-pelilehden jatke internetissä, Edge Online, on herätetty uudelleen henkiin. Jatkossa osoitteeseen www.edge-online.com luvataan säännöllisesti päivittyvää materiaalia, jonka tuottaa lehdenkin sisällöstä vastuussa oleva tiimi.
Oliver
Uutinen

Soul Calibur 3 lokakuussa?

Epävirallisten tietojen mukaan kolmas osa Namcon suositussa Soul Calibur -mätkintäsarjassa on tekemässä tuloaan melko nopealla aikataululla. Noin kuukauden takaiset raportit vihjailivat kolikkopeliversion näkevän päivänvalon tulevan syksyn aikana, mutta nyt "Namcon läheiset tahot" kertovat konsoliversioiden saapuvan jo lokakuussa – Eurooppaan.

Lähteen mukaan GameCubelle, PlayStation 2:lle, Xboxille ja toistaiseksi nimeämättömälle konsolille saapuva Soul Calibur 3 saa myös japanilaisen julkaisuajankohdan lähiaikoina.

Guardian Viper
Uutinen

Nintendolta Resident Evil 4 -bundle

GameCube-Europe -sivuston saamien tietojen mukaan Nintendo aikoo julkaista uuden GameCube-bundlen. Tuleva bundle sisältää maailmalla huikeita arvosanoja keränneen Resident Evil 4 -pelin, GameCube-konsolin sekä demolevyn. Levy sisältää pienet demot kaikista GameCubelle aikaisemmista julkaistuista Resident Evil -pelisarjan peleistä.

Mikäli Cube-Europen lähteet pitävät paikkansa, nähdään uusi bundle kauppojen hyllyillä maaliskuussa noin 160€:n hintalapulla varustettuna.

Karva
Uutinen

George A. Romero -pelin kehittäjä varmistui

Hip Interactive on paljastanut muun muassa GameCuben Advance Wars: Under Fire -peliä kehittävän Kuju Entertainmentin työstävän ensimmäistä osaa pelisarjasta, joka sijoittuu kulttiohjaaja George A. Romeron klassiseen kauhuelokuvauniversumiin.

Peliin lupaillaan reilusti vaikutteita Romeron zombien- ja kauhunkatkuisista elokuvista, kuten Night of the Living Dead ja Dawn of the Dead.

Guardian Viper
Uutinen

Alien Hominid myös Xboxille

Aiemmin pelkästään GameCubelle ja PS2:lle ilmestyväksi ilmoitettu Alien Hominid on nyt tulossa myös vanhalle mantereelle ja Xboxille, kun ZOO Digital Publishing ilmoitti hankkineensa pelin Euroopan julkaisuoikeudet. Yllättäen Zoon ilmoituksessa oli merkinnät julkaisuista vain Xbox sekä PS2 -alustoille, GC:n jäädessä vielä odottamaan.

Alien Hominid on sivulta kuvaa vierittävä 2D-räiskintäpeli, joka loi alunperin mainetta PC:n Flash-pelien maailmassa.

Niko Martiskainen
Uutinen

Sony varoittaa PSP-päivityksestä

Sony on varoittanut kuluttajia internetistä löytyvästä PSP-päivityksestä, jonka asennuksen jälkeen PSP ei enää toimi. Kehittäjille tarkoitettu ohjelmisto ei ole Sonyn virallisesti julkaisema, eikä se toimi normaalissa PSP-käsikonsolissa.

Ennen lopullista asennusta päivitys kuitenkin listaa näytölle uusia ohjelmia, joiden joukosta löytyvät muun muassa nettiselain, sähköposti, tekstinkäsittely, laskin, äänikeskustelu sekä SonicStage -ohjelma musiikin kuunteluun ja lataamiseen.

Oliver
Uutinen

Hiukan tietoa PS3:n grafiikkapiiristä

Nvidian yritysmarkkinoinnin varajohtaja David Roman on paljastanut Sonyn seuraavaan kotikonsoliin suunitellun grafiikkapiirin olevan GeForce 6 -piirien jälkeistä uutta sukupolvea. Piiri sisältää DirectX 9 - ja Shader Model 3.0 -tuen ja muiltakin ominaisuuksiltaan se tulee olemaan monipuolisin ja tehokkain Nvidian kehittämä piiri.

Grafiikkapiiri on kehitetty yhteistyössä Sonyn kanssa ja Sony myös huolehtii itse sen tuotannosta, joten niitä ei tulla näkemään muiden valmistajien tuotteissa.

Oliver
Uutinen

TimeShift - Aikaa muokkaava FPS Atarilta

Atari julkisti viime viikolla yhden tämän vuoden julkaisuistaan. TimeShift -nimellä kulkeva ammuskelupeli antaa pelaajan hallita ympäröivää maailmaa muokkaamalla aikaa tarpeidensa mukaan. Aikaa voi hidastaa, kelata taaksepäin tai jopa pysäyttää, mahdollistaen pelaajan huomaamattoman liikkumisen vihollisjoukkojen lävitse.
Niko Martiskainen
Uutinen

Uusi Sonic-peli GameCubelle

Segan Sonic Teamin puheenjohtaja, Yuji Naka, on paljastanut uuden Sonic-pelin julkaistavan GameCubelle vuoden 2005 loppuun mennessä. Asia tuli ilmi Nintendo Official Magazine -lehden haastattelussa.

Tulevasta GameCube-pelistä ei ole tällä hetkellä tarkempia tietoja, mutta sitä esitellään kevään E3-messuilla aiemmin ilmoitetun Sonic DS -pelin kanssa.

kaba
Uutinen

Forzan autolistaus julki

Microsoft julkaisi listan kaikista Forza Motorsport -ajopelissä olevista autoista ja listalla on kaikkiaan 231 nimeä. Kun päälle lisätään vielä yli 150 aitoa lisäosavalmistajaa, on pelin lisenssipuoli mallikkaasti hoidossa.

Kevään aikana ilmestyvä Forza on ensimmäinen yritys luoda realistista ajosimulaattoria Xboxille. Jokaisen pelin autoista luvataan simuloivan aitoa esikuvaansa tarkasti ja mukana on myös vauriomallinnus, joka vaikuttaa ajettavuuteen autojen ulkonäön ohella. Yksinpelikampanjan lisäksi kahdeksan pelaajan voimin pääsee kamppailemaan verkkoon Xbox Livessä.

Niko Martiskainen
Uutinen

EA tyytyi Digital Illusionsin osakkeisiin

Electronic Arts on päättänyt tyytyä sille tarjottuihin osakkeisiin ruotsalaisesta Digital Illusionsista.

Joulukuussa kariutuneen edellisen ostotarjouksen jälkeen EA teki osakkeenomistajille uuden ehdotuksen, jonka ehtona oli, että yli 50 prosenttia osakekannasta siirtyy EA:n omistukseen. Nyt EA on siis päättänyt ostaa sille tarjotut osakkeet, vaikka 50 prosenttia ei saavutettaisikaan. Myynnistä kiinnostuneilla omistajilla on tammikuun 20. päivään asti aikaa hyväksyä EA:n tarjous.

Oliver
Uutinen

Splinter Cell Chaos Theorysta lisätietoja

Splinter Cell Chaos Theoryn PS2-version pelaajat eivät pääse verkkoon pelaamaan yhteistyössä, sillä co-op -moninpeli onnistuu vain jaetulla ruudulla. Xboxilla co-op toimii jaetun ruudun lisäksi myös verkossa. Pleikkarin Versus-pelimuodossa voi verkossa pelata neljällä uudella kartalla, mutta ilman uusia välineitä ja muita uudistuksia, jotka nähdään Xbox- ja PC-versioissa.
Oliver
Uutinen

Star Fox Assaultiin NES-klassikoita

Nintendo jatkaa mielenkiintoisten lisämateriaalien pukkaamista tuleviin GameCube-peleihin. Tällä kertaa bonuspisteitä on ropisemassa Fox McCloudin tähdittämään Star Fox Assault -räiskintään.

Ilmoituksen mukaan pelin uumeniin on ujutettu kolme NES-aikaista klassikkopeliä, jotka ovat Star Luster, Xevious sekä Battle City. Kaikki kolme kulttiklassikkoa ovat Star Fox Assaultin tapaan Namcon tuotoksia.

Star Fox Assault julkaistaan Yhdysvalloissa ja Japanissa helmikuussa, mutta Eurooppa on toistaiseksi vailla lukkoonlyötyä julkaisuajankohtaa.

Guardian Viper
Arvostelu

Duel Masters

Duel Masters on kevytversio Richard Garfieldin suunnittelemasta maailmankuulusta korttipelistä, Magic the Gatheringista. Vaan miten luonnistuvat korttitemput Pleikkarin ohjaimella?
feldon
Uutinen

Sonylle kalliit lisenssimaksut Dual Shockeista

Viimeisin päätös Sonyn ja Immersion Corporationin välisessä patenttikiistassa määrää Sonyn maksamaan Immersionille neljännesvuosittain lisenssimaksun peleissä ja ohjaimissa käytetystä värinätoiminnosta. Maksu on 1,37 prosenttia pelikonsolien ja patentteja rikkovien yli 40 pelin myyntituloista ja sen arvellaan kohoavan jopa 27 miljoonaan dollariin vuosittain.

Sony määrättiin jo viime syyskuussa maksamaan Immersionille 82 miljoonan dollarin kertakorvaus patenttirikkomuksista. Immersionin patentit kattavat joitain peleissä ja ohjaimissa käytettyjen värinätoimintojen osa-alueita.

Oliver