Turok 2 jäi laman jalkoihin
Kotaku-blogin mukaan potkut liittyvät Turok 2 -pelin peruuttamiseen. Pelisarjan oikeudet säilyvät Disneylla, joten aiheeseen saatetaan palata ahdingon hellittäessä.
Kotakun lähteiden mukaan Disney suunnittelee lisäksi joidenkin pelistudioidensa yhdistämistä.
Sony jatkaa PS3:n luottokorttitarjousta Jenkeissä
Nyt tarjousta on päätetty jatkaa, mutta PlayStation 3:n sisältävästä laskusta luvataan enää 100 dollarin alennusta. Plussana ovat kuitenkin uudet "bonus-pisteet", joita voi kerätä päivittäisostoksista ja käyttää hyväkseen ostaessa Sony-tuotteita.
Japaniin DS:n Dragon Quest -lisäkaiutin
Laadukkaista tarvikkeistaan tunnettu Hori tuokin samaan syssyyn markkinoille DS-lisäkauttimen, joka on muotoiltu pelin Slime-hahmon mukaan. Kaiutin sisältää telineen käsikonsolille, tarjoten samalla myös rannetukea pelaajalle. Hintaa komeudella on 4725 jeniä eli noin 42 euroa.
Pong-miehelle jälleen kunniapalkinto
Pong oli ensimmäinen videopeli, joka saavutti suosiota niin pelihalleissa kuin myös kotikonsoleilla. Legenda kertoo, että peli aiheutti Yhdysvalloissa jopa pulaa kolikoista ja niitä jouduttiin lyömään lisää kysynnän tyydyttämiseksi.
Bejeweled 2, Zuma, Peggle ja muut kevytklassikot tulossa PS3:n Storeen
Jo tänään Pohjois-Amerikan Storessa julkaistaan Bejeweled 2 ja perässä seuraavat Zuma, Heavy Weapon, Peggle ja Feeding Frenzy. Eurooppaan pelit ovat luvassa myöhemmin.
Civilization Revolution
Peli on kaikin puolin hyvä peliä on yksinkertaistettu sopivastaa grafiikka on kivaa mutta eri maiden yksiköissä ei ole juuri näöllistä eroa ja teköäly on liian agressiivine melkein joka vuoro vaatimassa jotain silti melko hyvä peli antaisin 9
Ja omistan ps3 version
Parempi kuin Civ 3 ja 4
(Johtuu ehkä siitä että niitä on pelattu kyllästymiseen asti)
Huhu: Crackdown 1.5 kehitteillä
Puheet jatko-osasta eivät suostu kuolemaan, sillä tällä kertaa Videogaming247.com raportoi huhusta, joka väittää ovensa virallisesti avanneen Ruffian Gamesin todellakin työstävän jatko-osaa.
Games Convention on kuollut, eläköön Gamescom
Games Conventionin kilpailijaksi nousi Kölnin Gamescom-messut ja molempien tapahtumien ajankohdaksi ilmoitettiin 19.-23. elokuuta. Nyt Games Convention järjestäjä antoi periksi ja ilmoitti järjestävänsa uuden Games Convention Online -tapahtuman 31.7.-2.8.
Sonyn ex-pomo luottaa Nintendoon
Prince of Persian epilogi ensi kuussa
Tapahtumapaikkana on maanalainen palatsi, josta sankariparimme pitää paeta. Mukana tulee uusi Energize-voima sekä uusi hyökkäys, joiden avulla pitää selvitä aikaisempaa juonikkaammista vihollisista ja ovelammista loukuista. Pelattavaa luvataan yli kolmeksi tunniksi.
Mahdollista hintaa Ubi ei tiedotteessan kertonut.
Uusia trailereita ja kuvia Mario & Luigi 3:sta
Mario and Luigi 3:ssa pääsee nyt pelaamaan myös Bowserilla. Pelikuvaa sisältävät videot ovat nähtävissä IGN-sivustolla. Kuvia uutisen ohessa.
Boom Bloxin jatko-osaan ladattavia kenttiä muilta käyttäjiltä
Sonyn pelibisnes juuri ja juuri plussalle
Peliyksikön liikevaihto laski vuoden takaisesta 32,2 prosenttia 392,8 miljardiin jeniin (3,5 mrd. €), mutta tulos jäi vielä hiuksen hienosti plussalle 400 miljoonalla jenillä (3,5 milj. €).
Liikevaihtoa painoivat epäedullinen valuuttakurssi, sekä konsoleiden odotettua heikompi myynti. PS3:n tuotantokustannusten laskun ansiosta tulos jäi kuitenkin vielä positiiviseksi.
Lisää infoa ja ensimmäiset kuvat Turtles-mätöstä
Squarelta uusi Final Fantasy XIII -video
Japaninkielisestä videosta on valittavissa kaksi eri kokoa ja näyttävän tietokoneanimaation lisäksi siinä nähdään akrobaattista vuoropohjaista taistelua.
Japanissa Final Fantasy XIII:n luvataan ilmestyvän PS3:lle jo tänä vuonna, mutta länsimaissa peliä saadaan odotella PS3:n lisäksi myös Xbox 360:lle ensi vuoteen saakka.
Haluatko kokeilla Halo Warsia jo torstaina?
Osallistujien tulee lähettää KonsoliFINin keskustelualueella allekirjoittaneelle yksityisviesti, jossa he vastaavat seuraavaan kysymykseen: "Mikä on Master Chiefin rooli Halo Warsissa?"
GTA-tuottaja: Kunnioituksen puute antaa peleille vapauden
– Tällä hetkellä on todella hauskaa, sillä emme kuulu mihinkään akatemiaan eikä mediaa ole luokiteltu. Ei ole mitään tiettyä hyväksyttyä tapaa tehdä asioita, joten saamme suunnatonta nautintoa siitä, että voimme keksiä kaiken edetessämme, Houser riemuitsi.
Live Arcade Square Enixin tähtäimessä
Toisena vuorossa on DS:llä ihastuttaneen Yosuminin käännös. Kyseessä on pulmapeli, jossa pelaajat leikkivät jälleen eriväristen palikoiden kanssa.
Iwata puhuu Game Developers Conferencessa
Edellisen kerran Iwata oli äänessä vuonna 2006, jolloin hän puhui Nintendon suunnitelmista pelaajakunnan laajentamiseksi. Ennen tätä Nintendo oli juuri paljastanut Wii-konsolin teknologian.
Game Developers Conference kerää kasaan pelinkehittäjiä ympäri maailmaa. Se järjestetään tänä vuonna 23.-27. helmikuuta.
Avatareille futispaitoja
Paidat avautuvat automaattisesti muokkausvalikkoon, josta ne erotellaan tähdellä.
Wiillä menestyneimmät yksinoikeudet Yhdysvalloissa
Wii hallitsi suvereenisti Yhdysvaltojen pelimyyntiä viime vuonna
GameSpot raportoi NPD Groupin tilastoista Yhdysvaltojen pelimyynneistä viime vuodelta, jota hallitsi Nintendo: japanilaisyhtiön konsolit varastivat peräti 49 prosenttia koko potista, kun kun Microsoftin Xboxit jäivät arviolta 19 prosenttiin.
Dead Rising ja Lost Planet jatkossa monelle konsolille
Rock Bandiin tänä vuonna 5000 biisiä? (Päivitetty)
Banjo-Tooie huhtikuussa Live Arcadeen
Kingdom Hearts
Jaa... Kingdom Hearts on varmaan vaikeinten arvosteltava peli pitkään aikaan. Peli jätti hyvin ristiriitaiset mielipiteet. Smalla antaisin sille 95 pistettä, mutta samalla 60. Riippuu näkökulmasta.
Warhawk
Warhawk on ihan OK peli, muttei todellakaan niin hyvä kun väitetään. Pelin grafiikat on kyllä hienoja, ja kartat isoja, sitä en tietenkään kiistä. Pelin suurimmaksi kompastuskiveksi tulee pelaajat. Liian usein joudun pelaamaan tälläistä peliä:
1. Pelaajat cheattaa, esim kuolee heti kun palaa henkiin jonnekkin, lippu katoaa itsestään omasta basesta. Ei yhtään naurata.
2. Pelaajat kiljuvat jotain tämän tapaista mikrofoniin: "YO MOTHER******, F**** YO!" Vaimennus auttaaa, mutta silti ärsytäävää.
FIGMA: Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit ajalta 12. - 25.1.2009
PS3:
FIGMA: Suomen myydyimmät Xbox 360 -pelit ajalta 12. - 25.1.2009
Xbox 360:
FIGMA: Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit ajalta 12. - 25.1.2009
Wii:
1.(1) Wii Fit (Nintendo)
2.(2) Mario Kart (Nintendo)
3.(4) Guitar Hero World Tour (Activision-Blizzard)
4.(5) Super Smash Bros. Brawl (Nintendo)
5.(3) Super Mario Galaxy (Nintendo)
Kummisetä II:n uudet kuvat
Klassikkoelokuvasta inspiraationsa ammentava peli sijoittuu tietysti 60-luvun järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan ja se julkaistaan PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle 26. helmikuuta.
Fallout 3 laajeni, lisää luvassa
Rahalle saadaan vastineeksi virtuaalitodellisuuteen sijoittuva tehtävä, joka simuloi Fallout-universumin historiallista taistelua Alaskan hyisessä ympäristössä. Mukana on tuoreita aseita, varusteita ja saavutuksia.
PSP2-huhut eivät laannu
Muita tietoja IGN ei ollut saanut, mutta muistutti PSPFanboy-blogin käsiinsä saamasta kyselystä, jolla Sonyn väitetään tiedustelleen kuluttajien toiveita tulevan käsikonsolin ominaisuuksista, kuten esimerkiksi kosketusnäytöstä, sisäisestä kiintolevystä sekä bluetooth- ja GPS-tuesta.
MotorStorm Pacific Rift päivittyy pian
MotoGP 08
Viime vuoden versio extreme -vaihtoehtoineen oli paljon viihdyttävämpi kokemus, niin yksin- kuin moninpelinäkin.
Saints Row 2
Itseäni ei tämä tekele napannut yhtään. Tönköt kontrollit ja muutenkin tylsä tunnelma kamppaavat pelin jo alkumeterillä vaikka ykkösosan läpi pelasinkin.

