Mediajäteillä taas tunkua pelimarkkinoille
Screen Digest on laskenut, että yhdessä News Corpin ja NBC Universalin kanssa yhtiöt ovat käyttäneet viimeisen viiden vuoden aikaan yli kolme miljardia dollaria saadakseen jalansijaa pelialalta.
On tämäkin peli tullut jokunen aika sitten läpäistyä ja voisi olla aika avautua kokemuksista pelin suhteen...
Ensimmäiseksi täytyy myöntää, että olin lukenut pelistä arvosteluja, katsonut videoita ja päässyt ylipäätään innostumaan pelistä aika paljon ennen kuin sain sitä edes käsiini. Ehkä näistä syistä odotin jo pelin alkumetreiltä jotain aivan todellista tajunnanräjäyttävää pelikokemusta, mutta jouduin tyytymään ihan vain hemmetin hyvään peliin. Voi harmi...
Australian oikeuslaitos on määrännyt New Super Mario Bros. Wiin ensimmäisen laittoman kopion nettiin jakeluun laittaneen henkilön maksamaan Nintendolle korvauksia 1,5 miljoonaa Australian dollaria eli yli 950 000 euroa.
Nintendon mukaan korvauksilla katetaan henkilön yhtiölle aiheuttamia myyntitappioita. New Super Mario Bros. Wii myi maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kahdeksassa viikossa.