Uutinen

Pleikkarin isä palkitaan elämäntyöstään

Yhdysvaltalainen Academy of Interactive Arts and Sciences (AIAS) on ilmoittanut palkitsevansa helmikuussa järjestettävässä D.I.C.E. -tilaisuudessaan Sony Computer Entertainmentin johdosta kesällä eläkkeelle siirtyneen Ken Kutaragin elämäntyöstään peliteollisuuden hyväksi.
Oliver
Uutinen

Tissimarkkinointi toimii myös pelialalla

Viime viikolla netin pelifoorumeita villitsivät puolalaisen CKM-miestenlehden kuvat, joissa promotoitiin Xbox 360 -konsolia ja sen pelejä vähäpukeisten mallien kera.

Nyt Electronic Arts on lyönyt hyntyyt yhteen brittiläisen The Sun -lehden ylläpitämän Page3.com -sivuston kanssa markkinoidakseen juuri julkaistua Need for Speed ProStreet -kaahailua. The Sun loi aikoinaan ns. "kolmossivun tyttö" -trendin, jonka kotimainen ilmentymä on Iltalehden Iltatyttö.
Oliver
Uutinen

PS3:n grafiikkapiiri kutistuu joulukuussa?

IGN-sivuston mukaan japanilainen Nikkei kertoo Toshiban siirtyvän käyttämään 65 nanometrin teknologiaa PlayStation 3:n RSX-grafiikkapiirin valmistuksessa ensi kuussa. Julkaisusta lähtien käytössä on ollut 90 nanometrin tekniikka.

Uusien 40 gigatavun kiintolevyllä varustettujen PS3-mallien Cell-prosessori on myös valmistettu 65 nanometrin tekniikalla. Pienemmän koon lisäksi uusi valmistusprosessi mahdollistaa edullisemman tuotannon sekä vähemmän lämpöä tuottavan ja virtaa kuluttavan piirin.
Oliver
Uutinen

Microsoft parantaa Xbox 360:n yhteisöllisyyttä

Xbox 360:n vuosittainen syyspäivitys laajentaa konsolin kaverilistan toiminnallisuutta. Päivityksen jälkeen Xbox Live -yhteisön jäsenet voivat selata toistensa kaverilistoja löytääkseen uusia pelikumppaneita.

Asiasta tiedottanut Microsoft perustelee uudistusta MySpacen ja FaceBookin kaltaisilla suosituilla yhteisöpalveluilla, joissa käyttäjät ovat tottuneet vastaaviin toimintoihin.

Yksityisyyttään suojelevien on silti mahdollista pitää kaverilistansa muiden tavoittamattomissa. Käyttäjä voi valita kaverilistansa näkyvyydeksi joko avoimen, ystäville rajatun tai estetyn.
Hakkiz
Uutinen

Tupla-annos Asteroidsia

Live Arcadessa lennetään tällä viikolla asteroidivyöhykkeelle klassikkopeli Asteroidsin muodossa. 70- ja 80-luvun taitteesta kumpuavaa toimintaa tarjotaan tuplapakettina, joka sisältää sekä alkuperäisen Asteroidsin että sen jatko-osan Asteroids Deluxen.

Keskiviikkoaamuna Xbox 360:n Live Arcade -palveluun ilmestyvä paketti maksaa 400 pistettä eli vajaat viisi euroa. Pelit on päivitetty visuaalisesti teräväpiirtotarkkuudelle.
Hakkiz
Uutinen

Guitar Heron 3:n irtokitarat myyntiin vasta ensi vuonna

Activision on ilmoittanut Guitar Hero III:n langattomien kitaraohjaimien tulevan erikseen myyntiin vasta ensi vuoden puolella. Ilmoitus koskee Pohjois-Amerikkaa, mutta on erittäin todennäköistä, ettei lisäohjaimia saada Eurooppaankaan jouluksi.

PS2:lla ja Xbox 360:lla toimivat myös aikaisempien Guitar Hero -pelien langalliset kitarat. PS3:n, Wiin ja Xbox 360:n uusien ohjainten mallina on ollut legendaarinen Gibson Les Paul, kun taas PS2:n ohjain on saanut muotonsa Kramer Baretta -skebalta.
Oliver
Uutinen

Buzz! Viidakkovillitys paras lastenpeli

British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) valitsee vuosittain myös parhaat lapsille suunnatut tv-ohjelmat, elokuvat sekä muut vastaavat ja yhtenä kategoriana ovat tietysti myös videopelit.

Tänä vuonna parhaan videopelin palkinnon vei Buzz! Junior: Jungle Party eli kotoisammin Viidakkovillitys. Jo viime syksynä PS2:lle julkaistussa Viidakkovillityksessä kisaillaan kymmenissä erilaisissa minipeleissä Buzz-tietovisoista tutuilla Buzz-ohjaimilla.
Oliver
Uutinen

Uusi PSP myynyt Japanissa jo miljoonan

Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoittaa uuden "slim & light" PlayStation Portable -mallin saavuttaneen Japanissa miljoonan myydyn laitteen rajan vain kaksi kuukautta julkaisunsa jälkeen eli kaksi viikkoa nopeammin, kuin joulukuussa 2004 julkaistu alkuperäinen malli.

Luvussa ei ole mukana Crisis Core: FFVII - 10th Anniversary Limited -PSP-versiota, jota valmistettiin rajoitettu 77 777:n kappaleen erä.
Oliver
Uutinen

Warhawk-laajennus joulukuussa

PlayStation 3:n Warhawk-nettiräiskintä laajenee joulukuussa Operation: Omega Dawn -lisäosalla, joka sisältää uuden Omega Factory -kartan sekä KT-424 Combat Dropship -lentoaluksen, jonka kyytiin mahtuu pilotin lisäksi kuusi sotilasta ja yksi ajoneuvo. Lentoaluksen puolustuksesta vastaa MBEC-3 Heavy Support Cannon.

Yöaikaan sijoittuvasta Omega Factory -kartasta löytyy viisi eri versiota ja viittä vanhojen karttojen versiotakin muutetaan tukemaan uutta KT-424 -lentoalusta.
Oliver
Uutinen

PS3:n Assassin’s Creediin tulossa korjaus

Ubisoft kertoo virallisilla foorumeillaan valmistelevansa korjausta Assassin’s Creed -peliä PlayStation 3:lla vaivanneisiin jumiutumisongelmiin. Päivityksen luvataan parantavan pelin vakautta ja se pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian.
Oliver
Uutinen

Tomb Raider: Anniversary -laajennusosa saatavilla

Eidoksen Tomb Raider: Anniversary -laajennusosa on ilmestynyt latausvalmiiksi Live-kauppapaikalle. 26. lokakuuta myös pelikauppoihin ilmestyvä juhlajulkaisu on teknisesti päivitetty versio alkuperäisestä klassikkotasoloikasta.

Tomb Raider: Anniversary vie sähäkän seikkailijasutturan Peruun ja Kreikkaan etsimään myyttistä artifaktia nimeltä Scion. Mukaan on sisällytetty ekstrasisältönä bonuskenttä Croft Manor.
Corca
Julkaisu

Boogie

Tanssi, laula, luo! Pelaa täysin uuden rytmin tahtiin tässä laulamiseen ja tanssimiseen keskittyvässä bilepelissä, jossa voit luoda ja muokata täysin oman Boog-hahmosi. Valloita esiintymislavat ja nouse tähdeksi!

Nousehan siltä sohvalta ja joraa tämän tanssi- ja laulupelin uusien rytmien tahdissa. Luo ja muokkaa ikiomaa Boogiasi, nouse lavalle ja tähtää tähdeksi. Käytä PS2:n ohjainta ja lisälaitteena saatavaa mikrofonia esitelläksesi parhaat laulu- ja tanssinumerosi.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Medal of Honor: Heroes 2

On kesäkuun 6. vuonna 1944 ja sota ei ole lähelläkään loppua. Astu Office of Strategic Servicen (OSS) palveluksessa olevan John Bergin saappaisiin ja tunkeudu Normandiaan kauas vihollisen selustaan. OSS:n erikoisagenttina sinun on hallittava taistelutaktiikat, soluttautuminen, salamurhaaminen, tiedustelu ja sabotaasi, jotta voit selviytyä salaisista operaatioista.

Medal of Honor Heroes 2 on kaikkein kattavin räiskintä, joka PSP:llä on nähty.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Half-Life 2: The Orange Box

The Orange Box on toiminnantäyteinen kokoelma joka sisältää viisi kekseliästä peliä Valvelta, myyntimenestys Half-Life -pelisarjan luojilta.

The Orange Box sisältää nimikkeet Half-Life 2: Episode Two, Portal ja Team Fortress 2, jonka lisäksi paketista löytyy täydet versiot palkintoja voittaneista Half-Life 2 ja Half-Life 2: Episode One -peleistä, tehden paketista muhkean kokoelman toimintaa ensimmäisen persoonan perspektiivistä.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Pac-Man World Rally

Pac-Man Rallyssa pelaaja voi ajaa kilpaa läpi Pac-Man -maailman vaihtuvien ympäristöjen. Voit ottaa Pac-Man®:in, Pac Jr:n tai muiden rakastettujen, klassisten Namcon hahmojen roolin. Pelaajat kisaavat voitosta värikkäillä areenoilla, jotka ovat täynnä aseita, boostereita ja erilaisia Pac-Man -lisukkeita tässä yhdessä kaikkien aikojen nopeimmassa ja jännittävimmässä kart-pelissä.

Jyri Jokinen
Uutinen

Kritiikki pakotti PES-luojan takaisin suunnittelupöydän ääreen

Uusimman PSM3-lehden haastattelussa Pro Evolution Soccer -sarjan luoja  Shingo 'Seabass' Takatsuka myöntää, että PES 2008:n PS3-versio jäi kauas siitä, mitä he tavoittelivat.

"Itseasiassa mietimme julkaisun siirtämistä, mutta erinäisten syiden vuoksi se ei ollut mahdollista", Seabass paljasti. "Olemme työskennelleet samalla kaavalla SNES-päivistä lähtien, joten emme olleet valmiita multiplatform-kehitykseen".
Oliver
Uutinen

Kaksi arcade-klassikkoa Virtual Consoleen

Täkäläisen Wii Shop Channelin Virtual Console -latauspalveluun on jälleen lisätty uusia pelejä. Tämän viikon uutudet ovat kaksi 90-luvun alkupuoliskon arcade-klassikkoa, jotka myöhemmin ovat kääntyneet myös kotikonsoleille.

Guardian Viper
Julkaisu

Shin Megami Tensei: Persona 3

In Persona 3, you’ll assume the role of a high school student, orphaned as a young boy, who’s recently transferred to Gekkoukan High School on Port Island. Shortly after his arrival, he is attacked by creatures of the night known as Shadows. The assault awakens his Persona, Orpheus, from the depths of his subconscious, enabling him to defeat the terrifying foes. He soon discovers that he shares this special ability with other students at his new school. From them, he learns of the Dark Hour, a hidden time that exists between one day and the next, swarming with Shadows.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Football Manager Handheld 2008

Maailman arvostetuin jalkapallomanageripelien tekijä, Sports Interactive, saattaa Football Manager -pelisarjan vuoden 2008 versioon uusin ominaisuuksin. Parannettu pelattavuus ja yksityiskohtaisempi syvyys luovat puitteet manageroinnille, joihin muut eivät yllä.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Silent Hill Origins

Ikäraja: 18+

Selviytymiskauhupelien klassikkosarja siirtyy nyt myös kannettaville pelikoneille ensimmäistä kertaa ja täysin uudessa seikkailussa. Hyödyntäen PSP-konsolin kuva- ja ääniominaisuuksia sekä kannettavuutta, Silent Hill Origins tulee olemaan aikansa jännittävin ja kauhuntäytteisin peli mitä on käsikonsoleilla nähty!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Dogz

Koiranhoitopeli kaikille koirien ja hauvojen ystäville!

  • 20 erilaista rotua
  • Peli toteutettu 3D-grafiikalla
  • Luo oma koiranpentu kahdesta samanrotuisesta koirasta
  • Tallenna koirasi edistyminen
  • Moninaisia esineitä ja toimintoja: välineita, ruokia, makupaloja...
  • Runsaasti minipelejä kuten uiminen, tikanheitto ja naruhyppely
Jyri Jokinen
Julkaisu

Warhammer 40,000: Squad Command

Pelin kehityksestä vastaa suomalainen RedLynx.

Warhammer 40,000: Squad Command marks the first time that the brutal, war-ravaged world of Games Workshop's Warhammer 40,000 universe will be playable on the PSP. Warhammer 40,000: Squad Command features fast, action-packed combat through turn-based strategy and an engaging, authentic single-player storyline.

Jyri Jokinen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Julkaisu

Aliens vs Predator: Requiem

In this third-person action-adventure, players will be an elite lone Predator with an arsenal of exotic weaponry and equipment at their disposal. The game will give access to advanced technologies with the Predator‘s wrist computer including Pred-tech/thermal vision modes and cloaking, to track, stalk and annihilate both humans and Aliens. Both classic and completely new futuristic weapons such as wrist blades, laser trip mines and dual shoulder cannons will give players the ability to eradicate all traces of the Alien race.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Sonic Rivals 2

Sonicin suosittu, nopeatempoinen ja ärhäkkä 3D-tasohyppely saa jatkoa ja tarjoaa tukun uusia ominaisuuksia luoden entistä hauskemman pelikokemuksen. Vauhdikas peli on saanut parannellun kaksinpelin, jossa uudet lisävoimat ja aseet mahdollistavat monipuolisemmat hyökkäys- ja puolustusmahdollisuudet. Täysin uusi taistelumoodi mahdollistaa kaksinpelin peräti kuudessa erilaisessa moninpelihaasteessa vain yhdellä pelilevyllä hyödyntäen PSP:n langatonta verkkotoimintoa (Wi-Fi).
Jyri Jokinen
Julkaisu

The Golden Compass

Immerse yourself in the magical world of The Golden Compass, the new blockbuster film from the studio behind The Lord of the Rings trilogy. It is a world where witches fly through frozen skies, giant armoured bears fight to defend their kingdom and where sinister Gobblers kidnap children and carry them to a frozen wasteland. And it is a world of intense danger and amazing adventure for the rebellious Lyra Belacqua...

Her uncle, Lord Asriel, has been imprisoned, her best friend Roger kidnapped and now she must leave the safety of Jordan College to rescue both.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Crash of the Titans

Crash Bandicootin arkkiviholliset Neo ja Nina Cortexit ovat laatineet ilkeän suunnitelman levittääkseen tuhoa ja aiheuttaneet mutaatioita Crashin saaren olennoille tehden näistä kammottavia hirviöitä. On jälleen aika oranssille karvaiselle ystävällemme käydä sankaritekoihin ja uhmata ilkeitä juonia huimapäisellä toiminnalla! Vaan tällä kertaa Crashin suunnitelmana onkin kaapata nämä valtavat hirviöt omaan käyttöönsä ja käännyttää ne toisiaan vastaan!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Jackass The Game

Ikäraja: 18+

Johnny Knoxville kumppaneineen ovat taas vauhdissa pahaenteisten stunttien, temppujen, jäynien ja räävittömyyksien maailmassa, mutta tällä kertaa sinun tehtävänäsi on asettua ohjaajan rooliin. Kontrolloi suosikkihahmojasi lukuisissa erilaisissa haasteissa ja metkuissa aiheuttamalla pahennusta, vahinkoa ja tuhoa ympäristössä hyvistä tavoista viis veisaten - aivan kuten telkkarin suosikkisarjassakin!

Jyri Jokinen
Julkaisu

Jackass The Game

Ikäraja: 18+

Johnny Knoxville kumppaneineen ovat taas vauhdissa pahaenteisten stunttien, temppujen, jäynien ja räävittömyyksien maailmassa, mutta tällä kertaa sinun tehtävänäsi on asettua ohjaajan rooliin. Kontrolloi suosikkihahmojasi lukuisissa erilaisissa haasteissa ja metkuissa aiheuttamalla pahennusta, vahinkoa ja tuhoa ympäristössä hyvistä tavoista viis veisaten - aivan kuten telkkarin suosikkisarjassakin!

Jyri Jokinen
Uutinen

Xtival starttaa huomenna

Microsoftin järjestämä Xtival-viikonloppu avaa Xbox Liven portit huomenna perjantaina. Kolmen vuorokauden ajan eurooppalaiset pelaajat voivat osallistua Live-moninpeleihin riippumatta pelitilinsä tyypistä.

Viikonlopun kalenteri lupaa pelaamista, kilpailuja ja ilmaista ladattavaa. Ohjelmaan sisältyy muun muassa Halo 3 -kuvakilpailu sekä Mystery Gamer, joka jakaa Microsoft-pisteitä Live-ostoksia varten.
Hakkiz
Uutinen

Sony torjuu jälleen huhut PlayStation-puhelimesta

Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) edustaja on jälleen torjunut huhut Sony Ericssonin kanssa suunniteltavasta PlayStation-puhelimesta.

Viimeisimmät huhut lähtivät liikkeelle, kun The Economic Times uutisoi SCE:n Jim Ryanin kertoneen, että yhteistyö Sonyn eri yksiköiden kesken voisi olla mahdollista.

SCEE:n edustajan mukaan Jim Ryanin sanomisia on lainattu virheellisesti ja että SCEE ei tällä hetkellä työskentele Sony Ericssonin kanssa minkäänlaisen PlayStation-puhelimen kanssa.
Oliver
Uutinen

Halo-teema kitarasankarien käsissä

Guitar Hero III on saanut rock-henkisen Mjolnir Mix -sovituksen Halo-sarjan teemamusiikista. Kappaleen voi hakea peliin ilmaiseksi Xbox 360:n Live-kauppapaikalta.
Hakkiz
Uutinen

Orange Boxin kakkosepisodista demo

Toimintapeli Half-Life 2:n Episode 2 -lisäosaa on nyt mahdollista kokeilla ilmaiseksi hakemalla pelin demon Xbox Livestä. Tuore kokeiluversio vaatii reilut 720 megatavua vapaata tallennustilaa.
Hakkiz
Uutinen

Kasarirokkarit haastoivat oikeuteen Guitar Hero -coverista

Voimapoporkesteri The Romantics on haastanut Activisionin, Harmonixin ja Red Octanen oikeuteen Guitar Hero Encore: Rocks the 80s -pelin sisältämästä cover-versiosta yhtyeen 80-luvun hitistä "What I Like About You". Syytteessä mainitaan myös Wavegroup Sound kappaleen esittäjänä.
Oliver