Uutinen

Atarin pääjohtaja vaihtoon

Infogramesin 24 vuotta sitten perustanut Bruno Bonnell astuu syrjään Infogramesin sekä tytäryhtiö Atarin johdosta.

Uudeksi pääjohtajaksi ja puheenjohtajaksi nimettiin Patrick Leleu, jolla on kokemusta vastaavista viroista Noos-verkko-operaattorilta sekä Bouygues Telecom -yhtiöstä.

Viime vuosina talousvaikeuksissa rypenyt Infogrames/Atari on vähitellen saanut raha-asiansa parempaan tasapainoon velkajärjestelyillä, sekä myymällä pelisarjojaan ja -studioitaan.

Oliver
Uutinen

Gears of War päivittyy maanantaina

Gears of Warin virallisilla kotisivuilla julkaistu uutinen kertoo pelin päivittyvän 9. huhtikuuta eli ensi maanantaina. Bugien korjailemisen ohella päivitys tuo mukanaan Annex-pelimuodon, joka odotetusti koostuu alueiden valtaamisesta.

Annexissa joukkueiden tarkoituksena on pitää hallussaan aseiden ilmestymispaikkoihin perustuvia alueita, joita on yhdessä kentässä kahdesta viiteen. Alueet ovat aktiivisina yksi kerrallaan. Kohdan hallitsemisesta saa pisteen jokaista sekuntia kohti. Kun pisteitä on kerätty yhdeltä alueelta yhteensä 60 kappaletta, tapahtuu vaihdos.

Paavo Niskala
Arvostelu

Yoshi's Island DS

DS:n erinomaisten tasoloikkien kavalkadi täydentyy maailman suloisimpien dinojen esiinmarssilla.
Wasara
Julkaisu

Harvest Moon DS

The Witch Princess conjured up a prank that went too far! Now it's up to you to restore the magic of Forget-Me-Not Valley. Seek out all 101 Harvest Sprites as you plant fields, tend livestock and find the right wife to share your farming dreams! As you find the missing Harvest Sprites they can help with chores around the farm...some might even unlock various activities or important information!

Jyri Jokinen
Uutinen

Sata menestyneintä pelistudiota

Pelinkehittäjille suunnattu Develop-lehti on kerännyt listan sadasta viime vuoden menestyneimmästä pelistudiosta. Sijoitus perustuu studioiden tuotteiden liikevaihtoon Iso-Britanniassa.

Kärkipaikan valtasi jo kolmatta vuotta peräkkäin EA Canada, jonka valttikortteja ovat FIFA- ja Need for Speed -pelisarjat. Toiselle sijalle kipusi DS- ja Wii-peleillä liikevaihtonsa kaksinkertaistanut Nintendo. Viimeisen mitalisijan vei Konami.

Oliver
Uutinen

Videopeliriippuvuus on totta

Tutkimusyhtiö Harris Interactiven mukaan 8,5 prosenttia nuorista pelaajista on patologisesti riippuvaisia harrastuksestaan.

Yli tuhannelle 8-18 -vuotiaalle yhdysvaltalaiselle tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 23 prosenttia pojista ja 13 prosentia tytöistä koki olevansa riippuvaisia peleistä ja ystäviensä riippuvuuteen uskoi 44 prosenttia. 8-12 -vuotiaat pelaavat keskimäärin 13 tuntia ja 13-18 -vuotiaat jo 14 tuntia viikossa. Tutkimuksessa kerrotaan, että paljon pelaavat lapset menestyvät huonommin koulussa, joutuvat tappeluihin useammin ja lihovat.

Oliver
Uutinen

Xbox 360:n kitara rokkaa myös rokkibändin kanssa

Harmonixin Jason Booth vahvistaa Rock Bandin virallisella foorumilla, että Guitar Hero -kitarat toimivat tulevan musiikkipelin kanssa. Näin ainakin sarjan kakkososan Xbox 360:lle hankkineet voivat huokaista helpotuksesta, mutta PS2-pelaajilla sen sijaan saattaa olla ongelmia.

Xbox 360 -version kitaran ohjekirja paljastaa myös ohjaimesta löytyvän lisäportin olevan tarkoitettu efektipedaaleja varten.

Paavo Niskala
Uutinen

Microsoft korvaa Xbox 360:n hajottamat pelilevyt

Vastikään Microsoft lupasi parantaa Xbox 360:n asiakaspalvelua Pohjois-Amerikassa. Nyt yhtiö tarjoaa muillekin ilonaihetta lupaamalla korvata konsolin naarmuttamat pelilevyt. Koukku on vain siinä, että kyseisten pelien täytyy olla ohjelmistojätin omia julkaisuja.

Korvauksia halajavien pitää täyttää lomake, lähettää tuote Microsoftille ja odottaa neljästä kuuteen viikkoon uutta peli-DVD:tä. Toistaiseksi seuraavat pelit vaihdetaan 15 euron maksusta:

Cubase
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Microsoft: Forza 2:n demo tulossa kauppapaikalle

Forza Motosport 2:n toukokuisen julkaisun odotteleminen on varmasti ollut monille lähes tuskaista, eivätkä viime aikoina pyörineet huhut demosta ole ainakaan auttaneet asiaa.

Microsoft vahvistaa viimein tuoreessa lehdistötiedotteessaan, että kokeiluversio on todella tulossa pian kauppapaikalle. Enempiä paljastamatta ohjelmistojätti lupaa kertoa lisää tulevina viikkoina.

Cubase
Uutinen

Shadow Hearts 3 Eurooppaan ensi kuussa

Brittiläinen Ghostlight tuo japanilaisen Aruzen kehittämän Shadow Hearts: From the New World -PS2-roolipelin Eurooopaan ensi kuussa.

Vuoteen 1929 sijoittuva tarina kertoo Johnny Garlandista, nuoresta etsivästä joka paholaisen kohdattuaan ajautuu eeppiseen seikkailuun, joka vie sankarimme New Yorkista Vegasiin ja jopa Machu Picchuun sekä ufoistaan tunnettuun Roswelliin.

Oliver
Uutinen

PaRappan-luoja: Enemmän musaa, vähemmän väkivaltaa

GO3-konferensissa Australiassa puhunut ekan Pleikkarin mainion PaRappa the Rapper -pelin kehittänyt Masaya Matsuura on innoissaan Guitar Heron kaltaisen pelien menestyksestä länsimaissa, mutta hänen mielestään väkivaltapelejä tehdään edelleen liikaa.

Matsuuran mukaan pelialan tulevaisuus riippuu helpommin lähestyttävien pelien, kuten Guitar Heron, synnystä, eikä hän näe väkivallan tuovan lisää uusia pelaajia. Hän myös ylisti Nintendon tyyppisiä firmoja, jotka markkinoivat pelejään uusille asiakaskunnille.

Oliver
Uutinen

Xbox 360 -tuki paranee rapakon takana

Microsoft ilmoittaa parantavansa Xbox 360:n asiakaspalvelua Pohjois-Amerikassa. Jonkin aikaa sitten ohjelmistojätti muutti konsolin takuun 90 päivästä täyteen vuoteen.

Asiakkaan ei tarvitse enää huolehtia toimituskuluista huollon yhteydessä, sillä Microsoft antaa maksutta lähetettävän laatikon.

Paavo Niskala
Uutinen

Activision sopuun entisten Guitar Hero -miesten kanssa

Activision ja Guitar Hero -pelisarjan oikeudet omistavan RedOctanen entiset työntekijät John Tam ja Corey Fong ovat päässeet sopuun sen jälkeen kun miehet uhkasivat perustaa oman pelistudion kilpailemaan Activisionin haltuun siirtyneen Guitar Heron -kanssa.

Sopimuksen mukaan Tamin ja Fongin sittemmin perustama Lodestone Entertainment ei saa aloittaa kitara-, rumpu- tai syntetisaattori-perustaisten pelien kehitystä vuoteen ja seuraavat puolivuotta yhtiön tulee pidättäytyä ohjainten kehityksestä Xbox 360:n Guitar Hero II -pelille.

Oliver
Uutinen

PS3-pelit kelpasivat Saksassa

Britannian jälkeen Euroopan toiseksi suurimman pelimarkkina-alueen eli Saksan virallisten lukujen mukaan PS3-pelejä kävi laitteen ensimmäisellä viikolla kaupaksi 48 000 kappaletta. Kärkikolmikon muodostivat melko odotetusti Resistance: Fall Of Man, MotorStorm ja Formula One Championship Edition.

Vertailun vuoksi Wii-pelejä myytiin ensimmäisenä viikkona 42 000 ja Xbox 360-pelejä 33 000 kappaletta.

Oliver
Uutinen

PSP:n hinta laski... Jenkeissä

PSP:n Core-pakkauksen hinta laski Yhdysvalloissa tällä viikolla virallisesti 199,99 dollarista 169,99 dollariin eli noin 130 euroon. Euroopassa Base-pakkauksena tunnettu setti sisältää pelikonsolin, akun ja verkkovirtasovittimen.

Sony Computer Entertainment Europe ei ainakaan vielä ole ilmoittanut alennuksista Euroopassa.

Oliver
Uutinen

PS3:n myynti romahti Briteissä

Britanniassa peli- ja laitemyyntiä seuraava sekä virallisia listoja kokoava Chart Track kertoo PlayStation 3:n myynnin pudonneen toisella viikolla peräti 82 prosenttia.

Ensimmäisellä viikollaan PS3:sta tuli saarivaltion nopeiten myynyt kotikonsoli 165 000 laitteella.

Myös pelilistan kärjestä hopea- ja pronssisijoille pudonneiden Resistancen ja MotorStormin myynti on putosi yli 60 prosenttia

Oliver
Uutinen

Suomessa jo 10 000 Wii-konsolia

Joulukuun 8. päivänä Euroopan markkinoille tullut Wii-konsoli on saavuttanut myös Suomessa huiman suosion. Konsolia onkin myyty maassamme jo yli 10 000 kappaletta.

Kingsta
Uutinen

Wii-futista myös verkossa toukokuussa

Nintendo tuo urheilulajien kuninkaan eurooppalaisten Wii-pelaajien ulottuvuille Mario Strikers: Charged Footballin muodossa 25. toukokuuta. Pelissä jalkapallokentillä viilettävät Nintendon tutut hahmot.

Mario Strikersissa mittaa toisistaan ottaa kaksi viiden hengen joukkuetta. Kapteeneilla on erityinen merkitys, sillä heidän käytössään on erikoisvoimia: Mario kykenee kasvamaan valtavan kokoiseksi, kun taas Peach voi jähmettää valokuvaamalla vastustajan joukkueen.

Paavo Niskala