Ryhmäkeskusteluja vihdoinkin Livessä?
Microsoftin uuden konsolin ihmeellisyyksiin kuuluu se, ettei sillä voi käydä ryhmäkeskusteluja Livessä kuten edeltäjällään. Vielä on tyydyttävä muuten mainioon kahdenkeskiseen privaattitsättiin tai käyttämään pelien auloja isompiin rupattelutuokioihin. Pian tähän on kuitenkin ilmeisesti tulossa muutos.
Myös EA:lta epätodellisia pelejä
Midway Gamesilta uusia pelejä PS3:lle ja X360:lle
Tällä kertaa Midwayn ilmoitukset GameDev.net -sivulla paljastavat yhtiön kehittävän Area 51 -räiskinnälle jatkoa, jonka työnimenä on Area 52. Peligenre pysynee samana, sillä paikkaa hakevilta kaivataan kokemusta Unreal-pelimoottorista.
System 3 tuo C64-hittejä konsoleille
Ensimmäisenä vuorossa on Impossible Mission PSP:lle ja DS:lle tammikuussa, ja toukokuussa perässä seuraa California Games. C64:n Last Ninja -trilogia on sekin saapumassa käsikonsoleille ensi huhtikuussa. Klassikon isometrinen kuvakulma säilytetään, mutta ruutuja lisätään.
Taktista sodankäyntiä Saksasta
Parabellumin tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, jossa terroristit uhkaavat räjäyttää kaupunkiin piilotetun ydinkärjen. Jotta pommi ei posahtaisi, vaatii Black November -järjestö yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytymistä Lähi-Idästä kymmenen päivän sisällä.
Uusi uuden sukupolven Taistelukenttä
Tarkempia yksityiskohtia saadaan luultavasti Game Informerin seuraavan numeron tai Electronic Artsin virallisen ilmoituksen mukana, mutta ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ole uusi versio PC:n Battlefield 2142:sta.
John Terry Adrianon kaveriksi
PES-sarjan faniksi tunnustautuva Terry komeili myös vitososan kannessa Thierry Henryn kaverina.
PES6 julkaistaan näillä näkymin lokakuun lopulla Xbox 360:lle, PS2:lle, DS:lle, PSP:lle ja PC:lle.
Uuden Splinter Cellin säveltäjät nimetty, tunnari ladattavana
- Splinter Cell -sarjan tuorein tulokas on aiempia osia tunteikkaampi. Etsimme musiikkia, joka heijastelisi uutta dramaattista juonta. Sascha ja Cris täyttivät vaatimukset tarkasti tunnuskappaleellaan, Ubisoftin äänituottaja Sylvain Brunet kertoi.
PS3:n devkitit toimittajien käsittelyssä
Uudet kehitysyksiköt olivat huomattavasti pienempiä ja hiljaisempia eivätkä käyneet ollenkaan niin kuumina, kuin aikaisemmin nähdyt mallit. Pseudo Interactiven mukaan laite on käytössä erittäin joustava ja helppo ohjelmoitava.
Tourist Trophy
PS3:n 'Giant Enemy Crab' -pelille uusi nimi
Samuraimätön tarina alkaa kolme vuotta PS2:lle julkaistun ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen ja tarjoaa edeltäjäänsä enemmän pelattavia hahmoja, monipuolisempia pelitilanteita sekä pitkäikäisempää seikkailua.
Genji: Days of the Blade ilmestyy PS3:lle mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.
Kulutustuotteita Microsoft-pisteillä
Marketplacesta vastaava Rohan Oommen kertoi Gamefest-tapahtumassa uudesta sisällöstä, joka lanseerataan nimellä "Consumables". Kyseessä on peleissä Microsoft-pisteillä hankittavia tavaroita, jotka kuluvat. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa mahtavaa haarniskaa, joka on ostettava uudelleen sen mentyä käyttökelvottomaksi.
Star Wars: Lethal Alliance PSP:lle ja DS:lle
Varta vasten käsikonsoleille suunniteltu SW: Lethal Alliance vie pelaajan seikkailuun, joka sijoittuu Episodi III:n ja IV:n väliseen aikaan. Ohjastettavana on Twi’lek Rianna Saren sekä neidon turva-droidi Zeeo, joiden yhteistyö on avain menestykseen.
Preyn jatko-osa jo työn alla
"Paljastuksen" lisäksi pelistä ei suurempia yksityiskohtia vielä kerrottu, mutta ainakin taistelusta yritetään tehdä sujuvampaa sekä toiminnan joukkoon lisätään uusia innovaatioita. Jatko-osaa ei tarvinne odottaakaan yhtä kauaa.
F.E.A.R. PS3:n julkaisupeliksi
PS3-version yksinpeliin luvataan uutta sisältöä, joka vie pelaajan entistä syvemmälle F.E.A.R. -tiimin maailmaan ja moninpelin intensiiviseen toimintaan. Oheiset kuvat ovat PS3-versiosta.
PS3:lle selviytymiskauhua idästä
Postapokalyptiseen Moskovaan sijoittuvassa tarinassa ihmiskunnan rippeet elävät metrotunneleissa, sillä voimakas säteily on tehnyt kaupungeista asuinkelvottomia.
Sonic Wild Fire sai uuden nimen
Sinistä vauhtisiiliä hallitaan vain konsolin pääohjainta kääntelemällä, eikä napeistakaan tarvita kuin yhtä hyppimiseen. Wii-motea kallistamalla Sonic muun muassa väistelee esteitä ja tekee nopeita pyrähdyksiä. Seikkailun lisäksi mukana on kasa minipelejä, joita voi pelata joko yksin tai kavereiden kanssa.
Sonicin Wii-debyytti tapahtuu vuonna 2007, mutta maistiaisia pitäisi olla tarjolla syyskuun Tokyo Games Show'ssa.
Wii-Zelda ei tue Cube-ohjainta
Harrison myös vihjailee täysin uusien Nintendo-pelien olevan ladattavissa Wiin Virtual Console -palvelusta.
Tony Montanalle paljon kuunneltavaa
Puristit (ja ehkäpä myös GTAIII-fanit) voivat pitäytyä Giorgio Moroderin tuottamassa leffan soundtrackissa tai äänimaailmaa voi laajentaa aikakauden muulla musiikilla. Valikoimaa täydentää joukko nykypäivän artisteja ja osa raidoista avautuu vasta pelin edetessä. Mukana on lisäksi valmiita soittolistoja, jotka on lajiteltu genren ja aikakauden perusteella.
Microsoft-pomon alulle panemille huhuille stoppi
- Siitä lähtien, kun julkistimme Xbox 360:n HD DVD -aseman E3 2006:ssa, olemme peräänkuuluttaneet lisävarusteen olevan vain HD DVD -elokuvien katsomista varten.
Analyytikko: PS3 johtaa vuonna 2011
Nyt asialla on bostonilainen Yankee Group, joka arvelee PlayStation 3:n kaappaavan Pohjois-Amerikassa 44 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2011 mennessä 30 miljoonan konsolin myynnillä. Niskaan hengittää Xbox 360 40 prosentin osuudella ja 27 miljoonan kappaleen myynnillä.
Uusia kuvia Raymanin Wii-versiosta
Lupaavalta vaikuttava Rayman: Raving Rabbids on tämänhetkisten tietojen mukaan yksi Wiin julkaisupeleistä.
Eidos valmistautuu uuteen konsolisotaan
Liikuttava peli Live Visionin kylkiäisinä
Strange Flavourin ja Freeversen kehittämä TotemBall saa pelaajat liikkumaan, sillä pelissä on tarkoitus ohjata kiikkerää, renkailla etenevää toteemipaalua käsiä heiluttelemalla. Samalla pitäisi kerätä ympäristöön ripoteltuja esineitä sekä läpäistä kenttä aikarajan puitteissa.
Blazing Angels PlayStation 3:n julkaisuun
Aikaisemmin PC:llä, Xboxilla ja X360:lla nähty peli kuvaa toisen maailmansodan kuuluisimpia ilmataisteluita lentueen johtajan ja lentäjä-ässän näkökulmasta. Verkkotaivaalle mahtuu kuusitoista pelaajaa ja PS3-version yksinpeliin on lisätty uusia tehtäviä. Blazing Angels tukee myös PS3:n ohjaimen liikkeentunnistusta.
Prey päivittyi
Päivityksellä korjattiin lähinnä muun muassa moninpeliin ja ääniin liittyviä pieniä ongelmia. Nopeamman seuranhaun lisäksi dramaattista muutosta verkkoviiveeseen ei kuitenkaan ilmeisesti saatu aikaiseksi.
Räiskintään luvattua lisämateriaalia ei vielä julkaistu.
Uusia kuvia DBZ: Budokai Tenkaichi 2:sta
DBZ: Budokai Tenkaichi 2 yhdistelee salamannopeita taisteluita, toimintaa ja kevyesti myös roolipelielementtejä. Yksinpelin televisiosta tuttuihin tehtäviin voi ottaa seurakseen kaksi muuta hahmoa. Yhteensä peliin on saatu yli sata DBZ-taistelijaa, joista osaa ei olla vielä nähty peleissä.
Pokeri onkin ilmainen vain ensimmäiset 48 tuntia
Texas Hold 'Emissä pelaajille annetaan gamertagiin sidottu virtuaalitili, jolle voitot kertyvät ja menestyksen mukana aukeavat ovet isompiin turnauksiin. Tilin tyhjentyessä palataan pienempiin sessioihin, joten holtiton pelaaminen kostautuu.
Planet Moon uudistaa Sega-klassikon PSP:lle
Jo aikaisemmin Sega on ilmoittanut Totally Gamesin työstävän PSP:lle toimintapeliä jostain toisesta yhtiön vanhasta hitistä.
Shaq jälleen 2K Sportsin NBA-pelin kanteen
NBA 2K7:n ääniraidalla ei tosin Shaqin riimejä kuulla, mutta biittien pitäisi olla hallussa, kun puikoissa on suurelle yleisölle ehkäpä parhaiten Gorillazin taustalta tuttu Dan the Automator. Mukaan on saatu myös uusi raita legendaariselta A Tribe Called Quest -ryhmältä ja Phife Dawg löytyy pelistä pelattavana hahmona.
Dyack: Too Human oikeilla raiteilla, säilyttää UE3:n
Kannanotto on vastaus verkossa liikkuneille huhuille Too Humanin ongelmalliseksi väitetyn Unreal Engine 3 -ytimen muokkaamisesta tai korvaamisesta. Pelimoottorin vaihto kesken kiivaimman kehitystyön voisi viivästyttää tuotteen julkaisua tuntuvasti.
Ääninäyttelijä paljasti pelejä?
Enimmäisellä sivulla osuu silmiin Jak PSP, joten ilmeisesti Daxterin kaveri on saamassa käsikonsolille oman pelin.
Microsoftilta uusi, kehittyneempi Xbox 360 -ohjain?
Yleisestihän tietokoneen hiirtä ja näppäimistöä pidetään ehdottomasti parhaana ohjausmuotona muun muassa räiskintäpeleille. Walkerin mukaan Microsoft tutkii mahdollisuuksia muokata ohjaimen oikeaa tattia niin, että konsolipelaajatkin pääsisivät nauttimaan paremmasta tarkkuudesta. Kehittyneempi malli ei korvaisi vanhaa, kehuja saanutta ohjainta, vaan olisi lähinnä lisävaruste.
Wii alle 150 eurolla?
Nikko Citigroup on aiemmin veikkaillut Wiin hinnaksi 25 000 jeniä.
Yakuzan johdanto lyhytelokuvina
Ensimmäinen osa on jo siis nähtävissä, mutta kuten pelikin, myös johdanto on kielletty alle 18-vuotiailta.
Xbox 360:n HD DVD -asema 200 dollarilla?
Microsoft ei ole hinnasta vielä virallista ilmoitusta antanut, mutta on luvannut sen olevan selvästi erillissoittimia halvempi. Aikaisemmin on myös huhuiltu, että täysvarusteltu Xbox 360 (n. 400 dollaria) maksaisi HD DVD -aseman kera hitusen vähemmän kuin kalliimpi PS3-malli, joka irtoaa kaupasta julkaisussa 599 dollarilla.
Yoshi's Island 2 -kansikuva paljastettu
Tämä yleensä tarkoittaa Wi-Fi-yhteyden kautta toimivaa moninpelimoodia, mutta tarkempia yksityiskohtia on luvassa viimeistään joulukuun 1. päivä, jolloin pelin on määrä ilmestyä Suomen kauppojen hyllyille.

