(Olli Ouninkorpi, 13.01.2017 - 09:03) Nintendo esitteli perjantaiaamuna Suomen aikaan Tokiossa pidetyssä tiedotustilaisuudessaan joukon uudelle konsolilleen tekeillä olevia pelejä.
(Petri Kataja, 13.01.2017 - 06:23) Nintendo on varmistanut tulevan Switch-konsolinsa julkaisupäivämäärän. Tarjolla on myös ilouutisia kaikille, jotka haluavat pelata myös muilla markkina-alueilla julkaistuja pelejä.
(Petri Kataja, 12.01.2017 - 22:03) The Nintendo Switch Presentation 2017 kajahtaa ilmoille huomenna aamulla. Kyseisessä tapahtumassa pelaajat ympäri maailman saavat viimein lisää tietoa Nintendon tulevan konsolin saloista.
(Petri Kataja, 04.01.2017 - 01:39) Huhut ovat omanlainen viihteenmuotonsa. Tällä kertaa meitä viihdytetään mielenkiintoisilla Beyond Good & Evil 2 -huhuilla.
(Jaakko Herranen, 03.01.2017 - 19:53) Tequila Worksin useiden vuosien ajan työstetty Rime-seikkailu julkistettiin uusiksi, tällä kertaa PlayStation 4:n ohella myös muille alustoille.
(Niklas Isberg, 23.12.2016 - 14:00) Nintendo Everythingin haastattelussa piipahtanut Tatsumi Kimishima valotti hieman yhtiön tulevaisuudensuunnitelmia.
(Jaakko Herranen, 21.12.2016 - 07:00) Kaikkien tuntema Nintendo on elänyt viime aikoina mielenkiintoista siirtymävaihetta. Mitäs kaikkea mahtuikaan Nintendon vuoteen 2016?
(Jaakko Herranen, 19.12.2016 - 22:07) Square Enix on esitellyt Jump Festa 2017 -tapahtuman yhteydessä uutta pelikuvaa Dragon Quest XI -roolipelinsä tiimoilta. Varmistettiinpa pelin tekevän tuloaan Nintendo 3DS:n ja PlayStation 4:n lisäksi myös maaliskuussa ilmestyvälle Switch-konsolille.