Geralt Rivialainen nähdään myös tulevassa The Witcher 4:ssä, mutta ei päähenkilönä, väittää hahmon ääninäyttelijä
Geralt of Rivierasta ei päästä niin vain eroon.
Geralt of Rivierasta ei päästä niin vain eroon.
Onko tämä nyt se mustan kissan Tango?
Parin vuoden takainen Stray saadaan tovin odottelun jälkeen myös Switchin valikoimiin.
Hurmaavan kissan seikkailuja post-apokalyptisissa maisemissa seuraileva Stray julkaistiin alkujaan PC:llä ja PlayStation-konsoleilla, sittemmin myös Xboxeilla. Switch-versiota on saatu odotella näihin päiviin saakka, mutta valmista on tulossa marraskuun 19. päivä, jolloin kissamaisiin puuhasteluihin päästään myös Nintendon hybridimasiinalla. Switch-julkaisupäivää rummuttavan trailerin voi katsoa uutisen lopusta.
Vampire Survivors saadaan vihdoinkin myös PlayStation-omistajien ulottuville – on aikakin, tuumaa varmasti moni.
Indiehitti Vampire Survivors julkaistiin alkujaan PC:n Early Accessiin vuonna 2021. Tuolloin retrohuuruinen ja pelattavuudeltaan hämmentävän simppeli peli vakuutti muun muassa armottomalla koukuttavuudellaan – sittemmin myös Xboxilla, Switchillä, Macilla sekä mobiililaitteilla.
Capcom on julkaissut kahmalokaupalla esittelyvideoita tulevan Monster Hunter Wildsin tiimoilta.
Harmittavan lyhyillä mutta sangen havainnollistavilla videoilla saadaan infopläjäyksiä esimerkiksi monsterinmetsästyksen perusominaisuuksista, uudesta Focus Modesta sekä totutun monipuolisesta asevalikoimasta – tällä haavaa esittelyssä ovat Great Sword, Heavy Bowgun, Insect Glaive, Gunlance sekä Hunting Horn.
Sony on julkistanut God of War Ragnarökin PC-rautavaatimukset.
God of War Ragnarök julkaistiin alkujaan PS4:llä ja PS5:llä marraskuussa 2022. Sittemmin Sony on tuonut pleikkariyksinoikeuksiaan ahkerasti PC:lle ja nyt on siis vuorossa Kratoksen ja poikansa Atreuksen tuoreimmat seikkailut – neljä tähteä napanneen PS5-version arvostelun voi lukea täältä.
Moniko tunnustaa odottaneensa tätä?
Ubisoft aikoo tukea pian ilmestyvää Star Wars Outlawsia ainakin pitkälle ensi vuoteen saakka.
Star Wars Outlawsin Gold- ja Ultimate-versioihinkin sisältyvä Season Pass tuo heti pelin julkaisussa tarjolle Kessel Runner -hahmopaketin sekä kosmeettista sisältöä protagonisti Kaylle ja tämän Nix-apurille. Tämän lisäksi päästään käsiksi ikonisen pahiksen esittelevään Jabba's Gambit -tehtävään – kyseisen tehtävän pariin päästään pienimuotoisen kohun saattelemana myös ilman erillistä maksua.
Silent Hill kiinnostaa kansaa.
Komediaa, kognitiivista käyttäytymisterapiaa sekä vampyyreja – niistä on visual novel -genren edustaja Vampire Therapist tehty.
Jackbox Games on julkaissut uuden yhteishubin kaikille The Jackbox Party Pack -peleille.
Dragon Age: The Veilguardissa on enemmän dialogia kuin yhdessäkään BioWaren pelissä aiemmin.
Square Enix päästää pelaajat kokeilemaan tulevaa Visions of Mana -ropellustaan.
Visions of Mana on uusin osa vuonna 1991 Final Fantasy Adventurena käynnistyneeseen Mana-sarjaan (tunnetaan Japanissa nimellä Seiken Densetsu). Yllärinä ilmestyneessä demossa päästään kokemaan pätkä niin tarinaa, taistelua kuin tutkimusmatkailuakin, minkä lisäksi tarjolla on kolme asetta päähahmo Valille lopulliseen peliin. Demon julkaisua rummutetaan myös uudella trailerilla, joka on upotettuna uutisen lopussa.
NetherRealm on kertonut yksityiskohtia Mortal Kombat 1:n tulevasta kaudesta.
Onni on tarkkasilmäiset fanit.
Muutakin ilmaispelattavaa löytyy, mutta tarvitset tilauksen.
Galaksien alamaailmassa räjähtää elokuussa.
Steam-pelejä voi pian pelata PSVR2:lla.
Hirviölahtaus Hunt: Showdownin seuraavasta jättipäivityksestä on saatu lisätietoja.
Kyllä se sieltä vielä tulee.
Microsoft ja Activision jatkavat peliensä tuomista osaksi Game Pass -valikoimia – nyt vuorossa on herkkupala Call of Duty -räiskintöjen ystäville.
Infinity Wardin kehittämä Call of Duty: Modern Warfare III on Call of Dutyistä toistaiseksi se uusin, julkaistiinhan se männä vuoden marraskuussa. PC:llä tai Xboxilla pelaavien Game Pass -jäsenten ulottuville se puolestaan saapuu tänään, keskiviikkona. Peli on luonnollisesti tarjolla kokonaisuudessaan niin kampanjan, moninpelin kuin Zombies-moodinkin kera.
Mitä saadaan, kun No More Heroesin sekä Resident Evilin luojat lyöttäytyvät yhteen Silent Hill -säveltäjän kanssa?
Tekken 8 saa vähintäänkin nimekkään hahmolisäyksen tulevan syksyn aikana.
Aiemmin Tekken 8:n hahmokööri on kasvanut Eddy Gordolla ja Lidia Sobieskalla, mutta nyt vuorossa on aivan 30-vuotisen mätkintäsarjan alusta saakka kuvioissa pyörinyt Heihachi Mishima. Legendaarinen taistelija saapuu peliin kaikille ilmaisen The Dark Awakens -tarinan mukana, jossa seuraillaan Kazaman ja Mishiman sukujen keskinäisiä mittelöitä. Hahmotrailerin voi katsoa uutisen lopusta.
EA Sports FC -sarja tulee tänäkin vuonna, nyt aiheen tiimoilta saatiin ensimmäiset tiedot.
EA Sports FC 25:n kannessa patsastelee sekä Standard- että Ultimate Edition -versioissa Real Madridin supertähti Jude Bellingham – 21 ikävuodellaan muuten kautta aikojen nuorin kansikuvapelaaja EA:n peleissä. Ultimate-painoksessa Bellingham saa rinnalleen tähtisikermä Aitana Bonmatín, David Beckhamin, Zinedine Zidanen ja Gianluigi Buffonin.