Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Steam saa piakkoin täyden tuen DualShock 4 -ohjaimelle

Valve on paljastanut Steamin saavan lähitulevaisuudessa täyden DualShock 4 -tuen. Asia paljastettiin Steam Dev Days -tapahtumassa.

Tulevan Steam-päivityksen mukana saapuva DualShock 4 -tuki mahdollistaa PlayStation 4:ltä tutun kapulan kosketuspaneelin ja liikeominaisuuksien hyödyntämisen peleissä. Valve on tuumaillut Steamin ohjaintuen laajentuvan entisestään tulevaisuudessa. DualShock 4 -tuki oli Valven mukaan kohtuullisen vaivaton projekti Steam Controller -ohjaimen vastaavien toimintojen ansiosta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Hitmanin murhamissiot päättyvät Japaniin – viimeisen episodin julkaisu loppukuusta

Agentti 47:n salamurhamissiot päättyvät tältä erää loppukuusta, kun Japaniin sijoittuva kuudes episodi julkaistaan.

Situs Inversus -nimellä kulkeva tehtävä on kehittäjiensä mukaan koko tuotantokauden kokoava kulminaatio. Pelaaja hyödyntääkin missiossa kaikkia aiempien episodien aikana vastaan tulleita kikkoja. Myös tarina saa luonnollisesti päätöksensä. Tapahtumapaikkana toimiva sairaala yhdistää japanilaista teknologiaa, mutta myös perinteisempiä nousevan auringon maalle ominaisia maisemia zen-puutarhoineen ja kuumine lähteineen.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Rautaa pumppaamassa

Bungien Destiny muistuttaa kosolti studion aikaisempaa Halo-sarjaa, mutta legendojen mukaan se sai alkunsa perinteisenä fantasiaroolipelinä. Miekat ja magia paistavat edelleen läpi avaruusoopperan fiktiosta ja toiminnasta: kalmankatkuisia velhoja kuritetaan paitsi konekivääreillä myös avaruustaioilla ja myyttisillä meloilla.

Paavo Niskala
Uutinen

Hengästyttävän vauhdikas traileri mehustelee Call of Duty: Infinite Warfaren moninpelibeetalla

Marraskuu lähestyy, ja sehän tarkoittaa jälleen uutta Call of Duty -sarjan peliä. Infinite Warfaren moninpelikarkeloihin pääsee käsiksi kuitenkin jo aiemmin beetatestin ensimmäisen aallon starttaillessa ensi viikonloppuna.

Beetavaiheeseen päästetään käsiksi ensin Call of Duty: Infinite Warfaren PlayStation 4 -painoksen ennakkotilanneet pelaajat. Testivaihe käynnistyy 14. lokakuuta, jatkuen 17. päivään saakka. Xbox Onella räiskintänsä tahkoavat pääsevät mukaan seuraavana viikonloppuna, 21. lokakuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Red Dead Redemptionin edeltäjä saapui PlayStation 4:n valikoimiin

Rockstar Games on tuonut Red Dead Revolver -länkkäripelinsä myös PlayStation 4:lle.

Alun perin vuonna 2004 julkaistu Red Dead Revolver oli Rockstarin ensikosketus villin lännen maisemiin. Rockstar San Diegon kehittämä peli nähtiin aikoinaan PlayStation 2:lla sekä originaalilla Xbox-konsolilla. Red Dead Revolverin PlayStation 4 -versio on saanut kylkeensä trophyt, ja onpa resoluutiokin nostettu samassa rytäkässä HD-tasoiseksi. Muutoin peli ei ole saanut liiemmin uudistuksia osakseen.

Jaakko Herranen
Uutinen

The Elder Scrolls V: Skyrimin uusioversion PC-laitevaatimukset selvillä

Bethesda on julkaisemassa loppukuusta päivitettyä versiota viitisen vuotta sitten ilmestyneestä The Elder Scrolls V: Skyrimistä. Nyt mammuttimaisen roolipelin PC-laitevaatimukset ovat selvillä.

Special Edition -lisänimellä kulkeva painos niputtaa samoihin kansiin kaikki aiheen tiimoilta julkaistut lisäsisällöt. Uudenkarheat graafiset ehostukset vaativat luonnollisesti PC:ltä enemmän vääntöä kuin viisi vuotta takaperin. Alla sekä minimi- että suositusvaatimukset:

Minimi:

Jaakko Herranen