Toisena koronavuotena ilmestynyt ensimmäinen Mortal Kombat -elokuva ei varsinaisesti vakuuttanut oikein ketään toimituksen jäsenistä. Iloksemme voimme kuitenkin sanoa, että jatko-osa onnistuu petraamaan aikalailla kaikessa aina tyyliä, toimintaa ja komiikkaa myöten. KonsoliFINin toimitus pääsi isolla porukalla katsastamaan, mistä leffassa on kyse – osa piti rainaa viihdyttävänä ja ennen kaikkea loistavana fanipalveluna, osa ei viihtynyt alkuunkaan. Tässäpä hieman kunkin mietteitä.
Niko Lähteenmäki
Lähdetään posin kautta liikkeelle, itse nimittäin pelisarjan ystävänä tykkäsin leffasta. Omaan makuuni Mortal Kombat II onnistui todellakin edeltäjäänsä paremmin jokaisella osa-alueella, mutta periaatteessa vertailu ei ole kauhean reilua. Ykkösosan oli nimittäin huomattavasti hankalampaa onnistua tehtävässään, sillä sen niskoilla oli jonkinasteinen taakka kertoa tutuille hahmoille vähän väkisin väännetty alkuperätarina. Lopputuloksena oli käytännössä hyvin keskinkertainen teos, jossa ei ollut oikein mitään kellekään, ja sitä kuuluisaa toimintaakin ihan liian vähän.
Mortal Kombat II:n tekijät vaikuttavat kuunnelleen kritiikkiä tarkalla korvalla, minkä lisäksi budjettikin tuntuu olleen astetta ellei pariakin suurempi. Suvantokohtia ei juurikaan leffassa ole, eikä siitä kannata etsiä oikein minkään sortin syvyyttäkään. Sen sijaan tuotantotiimissä on selkeästi ymmärretty, mitä tällaiselta rainalta on lupa odottaa, eli ennen kaikkea näyttävää toimintaa ja fanipalvelua. Läpänheittoa (onnistunutta sellaista) on myös menossa mukana yllättävän paljon siihen nähden, miten kuiva ensiosa oli. Komiikassa loistavat erityisesti Karl Urbanin esittämä Johnny Cage sekä Josh Lawsonin mainio suoritus Kanona.
Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, ettei leffa välttämättä nouse ihan modernien klassikkojen joukkoon, sillä tarinankerronnallisesti se käytännössä joko hylkää ykkösosassa nähdyt pohjustukset tai sitten vain vauhtisokeudessaan muistuttaa niistä pikaisesti. Osa hahmoista käy myös harmittavasti tälläkin kertaa vain piipahtamassa ruudulla, minkä lisäksi Quan Chin maskeeraus on kyllä harvinaisen epäonnistuneen näköinen, muiden hahmojen ollessa uskollisia esikuvilleen. Mutta nämä motkotukset eivät tarkoita sitä, että Mortal Kombat II pitäisi jättää väliin – erityisesti faneille on luvassa lukuisia viittauksia, näyttäviä tappelukohtauksia (raakuutta unohtamatta) sekä paljon tuttuja taistelijoita. Kasvanut budjetti tulee ilahduttavasti ilmi myös selkeästi parantuneessa visuaalisessa ilmeessä.
On vaikea sanoa, kuinka paljon Mortal Kombat II lopulta tarjoaa ummikolle, mutta pelisarjan ystävänä viihdyin teoksen parissa varsin hyvin, sillä tekijät ovat löytäneet hyvän tasapainon yleisen hölmöyden ja vakavuuden välillä. Elokuvassa on myös yksi erittäin ilahduttava cameo-rooli, josta en viitsi sen enempää paljastaa.
Petri Leskinen
Vuoden 2021 Mortal Kombat oli kaikin puolin surkea teos. Eipä ole siis suuri saavutus, että jatko-osa parantaa monessa suhteessa, vaikkei puisevista näyttelijöistä olekaan päästy eroon. Cosplay-henkinen, käsittämättömillä aksenteilla englantia vääntävä porukka mättää toisiaan turpaan videopelimäisisissä maisemissa, joissa ei ole tarvinnut käyttää liiemmin mielikuvitusta tai oikeita lavasteita.. Tällä kertaa päästään sentään suoraan toimintaan ja turnausmuotoiseen tappeluun, kun pelisarjan taustoja ei tarvitse avausosan tyyliin pohjustella.
Mortal Kombat II ei ole mikään mestariteos, mutta enpä ainakaan haukoitellut kertaakaan leffan aikana. Avausosassa myötähäpeää aiheuttanut Kano nauratti jopa pari kertaa, lopetusliikkeet tarjosivat vihdoin toivottua verisyyttä ja Karl Urbankin löysi karismansa haparoivan alun jälkeen. Aivotonta viihdettä.
Petri Kataja
Mortal Kombat -pelejä on tullut pelailtua aikoinaan kiitettävän paljon, eniten Mortal Kombat 3:a Super Nintendolla sekä Mortal Kombat 4:ää PC:llä. Pelisarja on siis tuttu, minkä lisäksi nautin suuresti nähdä minkälaisia elokuvasovituksia videopeleistä on ylipäätään mahdollista muovata. Lopputuloksesta kun ei koskaan osaa etukäteen sanoa minkälaista tavaraa on tulossa. Voi siis olla, että olin mitä suuremmissa määrin filmin kohderyhmää.
En ole lukenut muiden mietteitä vielä, mutta voisin kuvitella olevani sakistamme eniten innoissaan lopputuloksesta! Voittaisiko elokuva palkintoja, Oscarin, Nobelin tai muun vastaavan? Ei, mutta se onnistui silti viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan muutamista korneista kohtauksista huolimatta.
Vuoden 2021 Mortal Kombat oli suhteellisen unohdettava kokonaisuus, jota en kuitenkaan pitänyt niin epäonnistuneena kuin osa yleisöstä. Jatko-osa onnistuu parantamaan menoa käytännössä joka mahdollisella osa-alueella, mikä tarkoitti sitä, että nautin filmistä. Etenkin huumori osui nappiinsa, enkä näytöksen naururemakasta päätellen ollut ainut. Siitä myös isot peukut, että väkeä kuoli puolelta ja toiselta, eikä kukaan tuntunut olevan turvassa. Muutamat verisemmät kuolemat myös suorastaan huvittivat. Selkeätä parannusta aiempaan tälläkin saralla.
Niin ja tällä kertaa ohjelmassa oli oikeasti se Mortal Kombat -turnaus. Ensimmäisessä osasta puuttui tämä melkeinpä olennaisin asia.
Pelisarjan ystävänä itseäni lämmitti monien tuttujen hahmojen, taisteluliikkeiden ja maisemien näkeminen isolta kankaalta. Tarjolla on vähän samanmoista intoa kuin mitä Marvelin alkuaikojen elokuvissa, kun tunnisti sen ja tämän hahmon sekä tuon ja tuon taisteluareenan. Marvelin kohdalla tämä fiilis on laantunut ylitarjonnan ja mihinkään johtamattomien tarinahaarojen kanssa, mutta Mortal Kombatin kohdalla ollaan vasta toisen elokuvan kohdalla.
Toivonkin jatkoa tulevan, sillä sellaista selvästikin ollaan vähintään toivomassa. On monta hahmoa, jotka haluaisin nähdä valkokankaalla höpöistä roboteista ja kaiken maailman pyssysankareista lähtien. Ja enemmän ruutuaikaa Shang Tsungille, kiitos. Lisäksi jos ensi kerralla Quan Chi näyttäisi vähemmän köppäiseltä ukkelilta.
Lyhykäisesti voisi todeta, että Mortal Kombat II on pelisarjan ystäville kahden peukun kokemus. Paljon tuttuja asioita ja hahmoja, jotka nostavat hymyn huulille. Erityispeukut Karl Urbanille sekä Kano-hahmon heitoille. Ja olivathan ne taistelut enimmäkseen hienoa katsottavaa. Kokemus oli viihdyttävä, kunhan ei odota Pulitzerin arvoista lopputulosta. Entä jos verinen mätke ei ole entuudestaan niin tuttu? Ehkä muilla on tässä jutussamme siihen vastaus?
Jyri Jokinen
No joo, en ole mikään Mortal Kombat -fani tai pitkäaikainen asiantuntija. Oma tappelupelihistoriani alkoi ja päättyi Commodore 64:n The Way of the Exploding Fistiin, ja ylipäätään pidän koko genreä vähän yksitoikkoisena. Olen nähnyt jotain muinaisia MK-elokuvia, jotka ovat suoraan sanottuna aika hirveätä paskaa. Mutta edellinen Mortal Kombat muutaman vuoden takaa oli yllättävänkin viihdyttävä, eikä se aiheuttanut vuosikymmenten takaisten mortalkombattien ja streetfightereiden kaltaista myötähäpeää. Olin siis varovaisen odottavainen, kun pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa noteerasin, että tällainen leffa on tulossa. Lähdin siis isommin maanittelematta katsomaan tätä tuotosta.
Lyhyesti: en pettynyt. Tätä leffaa täytyy lähteä katsomaan oikealla asenteella, ja silloin se palkitsee. Kyseessä on kaksi tuntia täyttä toimintaa, jumalattoman brutaalia väkivaltaa ja ääneen naurahduttavaa läppää. Ajatuksia tämä ei herätä, mutta jos odottaa Mortal Kombatilta Interstellarin kaltaista syvällisyyttä, niin oma on ongelma. Ja Karl Urban on laadun tae!
Joonatan Itkonen
Mortal Kombat II on edeltäjäänsä parempi elokuva, mikä tarkoittaa vain sitä, että rima on niin matalalla kuin olla ja voi. Se ei ole hyvä elokuva, mutta pelisovitusten heikossa kategoriassa se nousee kuitenkin sinne parempaan keskikastiin. Ainakin tällä kertaa elokuva jaksaa viihdyttää edes jollain tasolla koko kestonsa ajan, mihin ensimmäinen osa ei kyennyt.
Juoni on ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä näyttelijäsuorituksista voi puhua myöskään. Elokuva myös tuhlaa parin oikeasti taistelulajeja osaavan näyttelijän taidot surkeasti koreografioituihin kohtauksiin, joiden parissa ohjaaja Simon McQuoid on yhä täysin ulapalla. Tämä sarja tarvitsisi Kenji Tanigakin kaltaista visiönääriä, joka ymmärtää, miten tappeluita kuvataan. Nyt myötähäpeältä ei voi paeta, kun Johnny Cagea näyttelevä Karl Urban yrittää nostaa raihnaisia kinttujaan vyötärönsä ylitse tai silloin kun hänen ilmiselvä sijaisnäyttelijä ei näytä tippaakaan esikuvaltaan.
Muutamat taistelut ovat kuitenkin katsomisen arvoisia. Liu Kangin (Ludi Lin) ja Kung Laon (Max Huang) välinen mittelö on kuin ihan toisesta elokuvasta. Sen aikana voi jopa nähdä, mitä tapahtuu! Se tosin saa leffan muut matsit näyttämään entistä surkeammilta, kun muuten karismaattiset Jessica McNamee (Sonya) tai Mehcad Brooks (Jax) eivät yksinkertaisesti ole lainkaan uskottavia taistelukehässä.
Elokuva myös kärsii oudosta taipumuksesta olla yhtä aikaa liian orjallinen fanipalvelunsa suhteen, vaikka se samalla tuntuu yhä häpeilevän omia juuriaan. Se kuuluisa tunnari on jälleen piilotettu lopputeksteihin, eikä Benjamin Wallfischin surkea soundtrack kertaakaan irrottele tavalla, jota näin överiltä materiaalilta odottaisi. Välillä leffa on todella lapsellinen ja muistuttaa enemmän Power Rangers -sarjaa kuin Mortal Kombatia. Sitten se jälleen muistaa, että tätähän tehdään "aikuisille" ja paikkaa asioita muutamilla kirosanoilla ja kehnoilla veritehosteilla. Jos hahmoista välittäisi edes hitusen verran, niin kai kuolematkin tuntuisivat edes jotenkin kiinnostavilta.
Nyt leffa kuitenkin tekee selväksi, että kellekään ei oikeasti satu mitään, eikä kukaan oikeasti kuole. Varsinkin fanien suosikit ovat täysin turvassa tavalla tai toisella, mikä saa jo langanlaihan tarinan tuntumaan entistä turhemmalta. Onneksi Johnny Cagen ja Barakan (CJ Bloomfield) välinen yllättävä kemia pelastaa paljon ja Mortal Kombat II naurattaa hyvällä tavalla jopa silloin, kun muut osa-alueet ovat pettymyksiä. Vaikka hyvästä ollaan vielä kaukana, tämä on silti askel oikeaan suuntaan. Ehkä kolmas kerta on jo aidosti hyvä leffa?
Lisää aiheesta:
