"In the old days, we did the news well. You know how? We just decided to."
Aaron Sorkinin uutishuonedraama Newsroom alkaa jaksolla "We Just Decided To", käännettynä Me vain päätimme niin. Nimi viittaa päätoimittaja Charlie Skinnerin vastaukseen, kun hänen uutisankkuri Will empii omia rahkeita toteuttaa sellaista mediaa, josta hän on haaveillut vuosikaudet. Skinnerin sanoin heillä on täysi vapaus luoda sisältöä kuten he sen parhaaksi näkevät. Heidän pitää vain päättää tehdä niin.
Muutama vuosi takaperin olimme Lähteenmäen Nikon kanssa palanneet Gamescomista. Pohdimme kupposen äärellä, miltä tulevaisuus näyttää mediassa, joka on jatkuvasti pienenemässä. Maalailimme ideoita ja haaveita, jotka tuntuivat jäävän juuri ja juuri ulottumattomiin. Ei ollut rahaa, aikaa tai paikkaa tehdä. Kunnes tietenkin tajusimme, että paikka löytyy. Itse asiassa paras paikka, kun sitä vähän miettii. Virtuaalinen koti, joka on omanlainen instituutio kotimaisessa mediakentässä.
Olen ollut KonsoliFINin leivissä kohta kuusi vuotta, mikä tuntuu yhtä aikaa hyvin pitkältä ja todella lyhyeltä ajalta. Sinä aikana olemme kirjoittaneet kokonaan uudesta konsolisukupolvesta, virtuaalitodellisuuden toisesta tulosta ja lähes yhtä nopeasta katoamisesta, käyneet Gamescomissa neljästi ja nostaneet pienen mediamme kansainväliselle tapetille Metacriticin ja OpenCriticin listauksiin.
Samalla karu todellisuus on kuitenkin kurittanut. Jos aikanaan saatettiin lähettää seitsemän ihmistä maailmalle tekemään juttuja, niin viimeiset pari vuotta matkat ovat olleet enemmän omasta pussista rahoitettuja. Mihin tahansa mennään tai mitä tahansa tehdään, se toteutuu koska aihe on meistä tarpeeksi kiinnostava, että haluamme jakaa sen muiden kanssa. Joissain tapauksissa kirjaimellisesti hinnasta viis.
Theseuksen verkkosivusto
Media muuttuu vähintään yhtä nopeasti kuin sen aihepiirit. Kaikista toimittajista, jotka tunsin aloittaessani vapaan toimittajan työt joskus 2000-luvun puolivälissä, vain neljä on yhä aktiivisena tällä kentällä. Monet ovat jääneet eläkkeelle, osa on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Osa taas totesi aikapäiviä sitten tilanteen kurjistuneen niin pahasti, ettei sitä hullukaan haluaisi enää jatkaa tässä sorvissa.
Onneksi lukuisten vikojeni listalta löytyy myös jääräpäisyys. Vaatii paljon saada minut luovuttamaan jonkin suhteen, johon olen palavasti kiintynyt. Samalla on outoa katsoa ympärilleen ja huomata, että aniharva toimitus on sellainen, joka pysyy ennallaan kuten aikanaan oli luvattu. Loppuiän pestit ovat kuolleet sukupuuttoon. Jälleen kerran KonsoliFIN seisoo omillaan. Toimituksen vaihtuminen on iso juttu, koska sellaista tapahtuu hyvin harvoin.
Viime vuonna Pelaajan tie lehtenä tuli yllättäen päätökseen ja kotimainen pelikulttuuri kärsi kovan kolauksen sen myötä. Mihin tahansa katsookin, niin tilanne on raskas. Kuten Jyri Jokinen jo asiasta kirjoittikin, Googlen, sosiaalisen median ja kammottavan AI-roskan marssi on ajanut monet ahtaalle. KonsoliFIN on pysynyt hengissä, koska teemme työtä vapaaehtoisesti ja intohimosta tätä taidetta kohtaan.
Olen jatkuvasti ällistynyt, miten Jaakko Herranen kykenee toimittamaan uutisia, jotka ovat ajankohtaisia, tarkkoja ja vailla sensationalismia. Tai miten Niko pyörittää arvostelujen ohella henkiin herättämäämme podcastia viikosta toiseen, nyt entistä laajemmalla katraalla vieraita ja täynnä mielenkiintoisia tangentteja. Arvostelujemme päätoimittajan Petri Leskisen indie-tietämys ja niiden jatkuva esilletuominen on kerännyt ihan aiheesta kiitosta kansainvälisellä tasolla. Petri Katajan blogit ovat puolestaan jatkuvasti luetuimpien juttujen kärjessä, kun sivuston vuosikatsausta laitetaan kasaan.
Jokainen toimituksen jäsen tuottaa vuodessa kasoittain laadukasta tekstiä ja audiovisuaalista sisältöä tasolla, joka aikanaan varmisti elannon ja paikan perinteisessä mediassa.
Sen ohella valtaosa käy päivätöissä ihan muilla aloilla, kasvattaa lapsia ja porskuttaa kohti sitä pelottavaa keski-iän kynnystä, ellei ole jo sen ylittänyt. Tällä hetkellä Niko ja minä taidamme olla sivuston nuorimmat aktiivisällit, ja molempien mittari on jo reippaasti kolmenkympin paremmalla puolella.
Tästä huolimatta sivusto jatkaa eteenpäin hurjalla tahdilla. Intohimoa ei korvaa mikään, KonsoliFIN on siitä elävä ja väkevä todiste. Vuosien aikana väki on vaihtunut laajasti, mutta itse laitos on pysynyt samana. Edustaessani meitä ulkomailla olen aina ollut ylpeä, kun merkittävät julkaisijat tunnistavat vaikeasti lausuttavan mediamme nimen.
Mitä seuraavaksi?
Olin yllättynyt, että Jyri on ollut päätoimittajana "vain" 12 vuotta. Jotenkin kuvittelin hänen aina olleen pääjehuna tavalla tai toisella. Se taas kielii siitä, miten pitkään sivusto on ollut olemassa: 25 vuoteen mahtuu enemmän kuin sielu osaa heti hahmottaa. Kun KonsoliFIN syntyi, Final Fantasy IX ja Tony Hawk's Skateboarding olivat uusimpia julkaisuja. Ei ollut älypuhelimia tai samanlaista jatkuvaa digitaalisten julkaisujen hyöykaaltoa. Pelit tulivat levyillä ja lehtien mukana sai jopa demoja! Maailma oli niin erilainen, että välillä tuntuu hassulta edes sanoa näitä asioita ääneen.
Tänä vuonna pelialaa puhuttaa uusi Steam Box -konsoli, Linux-pohjaisten käsikonsolien nousu, sekä Grand Theft Auto VI. Kuluttajien oikeudet ovat entistä kovemmalla koetuksella ja pelialan tulevaisuus on synkin, mitä se on ollut sitten suuren romahduksen 80-luvun lopulla.
Eletään aikaa, jolloin tarvitsemme viihdettä ja vapautta unelmoida entistä enemmän. Oma haaveeni onkin, että KonsoliFIN nousisi vastaamaan tähän tarpeeseen. Uutisten ja kulttuurillisten muutosten kontekstiin laittaminen ja analysointi on yhtä tärkeää kuin niistä raportointi. Tämän vuoksi halusin heti nostaa Niko Lähteenmäen mukaan osaksi päätoimitusta podcast-vastaavan pestiin. Ensimmäiset yhteiset ideat tulevista projekteista ovat jo vauhdissa. Gamescom on luonnollisesti osa vuoden toimintaa, ja kohta kymmenen vuotta vanha ulkoasu tarvitsee hienosäätöä. Jokin kaunis päivä olisi hienoa saada myös nuorempaa väkeä vierailemaan sivuston toimituskunnassa. Ehkä jopa kertomaan tarkemmin tuosta mobiilipelaamisen ihmeellisestä maailmasta.
Emme tietenkään voi unohtaa myöskään kansainvälistymistä. Suomi on (ainakin vielä) hieno maa ja KonsoliFIN ei suinkaan hylkää juuriaan. On kuitenkin mahdotonta olla välittämättä siitä faktasta, että vain noin viiden miljoonan ihmisen puhuma kieli rajoittaa lukijakuntaa railakkaasti. Kansainväliset aggregaattorit ovat vasta varpaiden heiluttelua suuressa valtameressä.
Lopulta kaikki palaa Newsroomin sitaattiin. KonsoliFIN on kokoelma eri sukupuolia, ikäluokkia, uskontoja ja seksuaalisia suuntautumisia. Mielipiteet harvemmin osuvat yksiin edes yksinkertaisissa asioissa. Jokaisella on erikoisosaamista ja tietoa, joita muilla ei ole. Se näkyy laadukkaissa historiikeissa roolipelien historiasta, 4x4 strategiapelien mekaniikkojen purkauksessa tai pelielokuvien laajan tarjonnan setvimisessä. Tärkeintä on, että sisältö edustaa tekijäänsä. Meidän ei ole tarkoitus toimia PR-firmojen leimasimena tai yleisen mielipiteen kaikukammiona. Joskus olemme vastarannalla, mutta se tulee aina vilpittömästä halusta keskustella taiteesta.
KonsoliFIN on kuitenkin kollektiivi. Yksi sen hienoimpia aspekteja on se, ettei mitään tehdä tyhjiössä tai yksin. Saavutukset ovat yhteisiä siinä missä päätöksetkin. Mitä ikinä tulevaisuus tuokaan tullessaan, se tapahtuu porukassa, joka haluaa toteuttaa parasta mahdollista kotimaista pelitoimitusta, mitä maasta löytyy.
Ei sillä rahoiksi lyö, eikä se ole helppoa. Mutta kuten Tuomas "Tontsa" Tonteri totesi, tämä on elämäntapa. Me teemme sitä, koska me päätimme niin.
