Aliens: Colonial Marines

Pelivuosi 2013 on ennättänyt vasta toiselle kuukaudelle, kun ensimmäinen todellinen yllättäjä saapuu markkinoille. Gearboxin Aliens: Colonial Marines vie James Cameronin klassikkoelokuvan päätökseen, mutta matka sinne on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Ai onko peli muka oikeasti niin huono? Voi kuule…

Jäätävää vastaanotto

Aliens: Colonial Marines jatkaa elokuvan tapahtumista noin neljä kuukautta myöhemmin. Uusi ryhmä sotilaita saapuu planeetta LV-426:n ja sen yläpuolella kummittelevan avaruusalus Sulacon luo tutkimaan saamaansa hätäkutsua. Epäilyttävä tilanne eskaloituu nopeasti pahemmaksi, ja tuhoisa yhteenotto alusten välillä lähettää molemmat syöksykurssille planeettaa kohti.

Sen enempää virallisesta juonesta ei pelistä tarvitse kertoa, sillä juuri sen enempää siinä ei ole kerrottavaa. Aliens-menoa odottavat joutuvat pettymään, sillä kyseessä on tyylipuhdas geneerinen räiskintä, joka voisi aivan hyvin kulkea millä tahansa muulla nimellä. Toki mukana on ikimuistoisia alieneita, mutta suuremman osan ajasta pelaaja taistelee toisia ihmissotilaita vastaan hyvin mielikuvituksettomissa ympäristöissä. Tunnelmaa latistaa lisäksi fakta, että pelaajalla kantaa mukanaan arsenaalin verran aseita, eikä vihollisissa ole juurikaan vastusta.

Mistä päästään tekoälyyn, sillä elokuvissa nähtävät viekkaat alienit tulevat ilmeisesti kokonaan toisesta universumista. En ainakaan muista, että nämä avaruuden kovimmat tappajat olisivat nököttäneet paikoillaan katossa, juosseet siksakkia pitkin pihamaata tai jättäneet ihmiset huomioimatta, jos nämä pysyivät täysin liikkumatta. Peliverrokit häviävät sotilaille jopa käsikähmässä. Myönnettäköön, etteivät ihmisvastustajat ole juuri sen viisaampia, mutta sentään he ampuvat takaisin ja pelaajalla on mahdollisuus kuolla – edes joskus.

Kaamea yhteenotto

Kampanjan tuskallisen kokemuksen voi jakaa myös kolmen kaverin kera, jos sattuu olemaan sadismiin taipuvainen persoona. Muutoin verkkopelipuoli tarjoaa hivenen paremmat antimet kuin yksinpeli. Kuolonmatsit pois lukien pelimuodot on räätälöity tiimityötä ajatellen. Survival on nimensä mukaisesti selviytymistaistelua, jossa pieni joukko solttuja yrittää selvitä alati kiivaammaksi käyvää alienlaumaa vastaan. Exterminationissa ihmiset pyrkivät tuhoamaan happopäiden munat, ja joukon paras on Escape, jossa sotilaat yrittävät päästä karkuun päälle käyviltä muukalaisilta suorittamalla erinäisiä välietappeja.

Verkkomittelöihin tuodaan lisäkivaa nykytrendin mukaan kokemustasojen ja päivitysmahdollisuuksien kautta. Muokkausmahdollisuudet ovat tosin hyvin köykäiset. Sotilaat saavat vaihtelunsa lähinnä elokuvista tuttujen aseiden kautta, mutta alieneilla on omat alarotunsa valittavaksi. Osa ampuu happoa, toiset pystyy hyppäämän suoraan kimppuun ja tulipa taistelukentillä kerran vastaan massiivinen sarvikuonoa muistuttava hapokas tuttavuus. Valitettavasti muukalaisten ohjattavuus on kovin surkeaa, etenkin seiniä tai kattoja pitkin liikkuessa. Eikä kenttiä ole juuri kourallista enempää.

Surkea läpivienti

Visuaalinen puoli on, jos suinkaan mahdollista, jopa huonompi kuin varsinainen peli. Demon ja kokoversion välinen polemiikki sikseen, Aliens: Colonial Marines on karmean näköinen. Kulmikas ja pelkistetty suunnittelu on revitty suoraan viime vuosituhannelta, valaistusefektit ovat olemattomat ja kaikesta huolimatta ruutu repeilee ja ruudunpäivitys takkuilee alituiseen. Hahmot jäävät toistuvasti objektien sisään jumiin ja osa alieneista on ilmeisesti kehittynyt myyristä. Äänipuolella mukana on sentään alkuperäisnäyttelijöistä Lance Henriksen ja Michael Biehn. Muutapa siltä osastolta ei tarvitse mainitakaan.

Aliens: Colonial Marines on luokattoman huono tekele, jota ei olisi voinut edes kuvitella saapuvaksi tähän aikaan ja varsinkaan tältä studiolta. Kyseessä on niin pelillisesti, lähdemateriaaliraiskauksellisesti kuin visuaalisesti aivan järkyttävää kuraa. Ainoa hyvä asia koko turhakkeessa on se, että sen jälkeen on pakko katsoa Aliens uudestaan estääkseen muistoja pilaantumasta.

Galleria: 

Kommentit

Täytyy muistaa mainita että tämä peli on ollut tekeillä vuodesta 2006 joten se on saanut osakseen samat huonot ratkaisut kuin Duke Nukem Forever (joka huvittavasti on myös Gearboxin..). Lisäksi pelin todellisuudessa teki TimeGate (jonka viimeisimmät luomukset ovat olleet Section 8 jatko-osineen) joka heitti kaikki peliä koskevat Gearboxilta tulleet ideat ja konseptit romukoppaan ja aloittivat puhtaalta. Gearbox on koittanut pelastaa kasvojaan sanomalla että he tiesivät pelin olevan surkea mutta koska Segalta alkoi loppua kärsivällisyys projektin suhteen, laittoivat he sen silti sertifioinnin läpi myyntiin.

Pointti on että tämä peli on taas hieno esimerkki siitä miten asioita ei tehdä. En tiedä pitäisikö tässä syyttää TimeGatea vai Gearboxia siitä että eivät ilmeisesti ole vaivautuneet valvomaan ulkoistamansa projektin kehitystä?

Viime kädessä Gearboxille taitaa mennä syy kökön pelin päätymisestä myyntiin. Innostuivat liikaa omista peleistään, ulkoistivat Colonial Marinesin b-luokan studiolle eivätkä valvoneet kehitystä. Tässä vaiheessa Sega todennäköisesti totesi maidon olevan jo maassa, ja halusi vain pelastaa ne rahat mitä pelastettavissa oli.

Gearbox osaa edelleen tehdä loistavia pelejä, kunhan eivät ryhdy enää ulkoistamispelleilyyn.

Todella surullista, että peli on näin huono. Pakko se on uskoa kun täällä ja Eurogamerissa samaa sanotaan. Todella moni fani odottanut tätä peliä ikuisuuden, eivätkä voineet tehdä edes keskitasoista peliä, joista ainakin fanit pitäisi! Todella hävettävää. Trailerit vielä nostatti odotuksia. Suorastaan vituttaa tällainen rikos faneja kohtaan.

"isäksi pelin todellisuudessa teki TimeGate (jonka viimeisimmät luomukset ovat olleet Section 8 jatko-osineen) joka heitti kaikki peliä koskevat Gearboxilta tulleet ideat ja konseptit romukoppaan ja aloittivat puhtaalta."

Mistä tämä tieto on peräisin? Ne raportit mitä itse olen lukenut kertoo aika sekavaa kuvaa siitä mikä yhtiö oikeasti teki mitäkin. Monen mielestä se on juuri Gearbox joka ovelasti yrittää ujuttaa vastuutaan muille.

Mitä väliä sillä lopulta edes on, koska jos peli oikeasti ei toimi käytännössä millään osa-alueella niin "syyllisiä" ovat kaikki kehitykseen osallistuneet kautta linjan. Gearbox taas mokasi homman johdon kun taas Sega taisi vain sokeasti luottaa Alien-nimen voimaan ja Georboxin maineesen. Yhtäkaikki, mokia siellä ja täällä.

Itsekin odotin tätä peliä mutta pakko tämä on passata. Säälittävää että tällaista huttua pusketaan ulos ja rahastetaan Alien-leffojen nimellä. Myötähäpeän tunne puskee pahasti pintaan kun gameplay videota katsoo. Eihän pelkkä grafiikka peliä tee mutta ei uskoisi että tämännäköinen peli tulee ulos 2013... Ehkä joskus vielä saamme SEN Alien pelin tulevaisuudessa, täytyy toivoa.

Nostalgiavaroitus: SE Alien-peli on jo olemassa ja kulkee nimellä Aliens versus Predator.

Colonial Marines on tosiaan hävyttömän huono peli, eikä se toimi oikeastaan millään osa-alueella, mutta ratsastus Aliens-nimellä tekee kaikesta vain entistä pahemman.

Jäätävä pettymyshän tuo oli. Mutta ei se nyt niin surkea tekele ole ettäkö sitä ei pelata pystyisi niinkuin joka paikassa annetaan ymmärtää. Keskinkertanen tekele, joka sai liikaa hypeä ja nyt kaikki haukkuvat maailman huonoimmaksi peliksi. Alelaari kamaa sanoisin.

Kaikkea pystyy pelaamaan, vaan ei se Aliensista sen parempaa peliä tee. Ei tämä tosiaan mikään maailman huonoin peli(tm) ole, mutta kaukana keskinkertaisuudesta. En minä hyvällä omatunnolla voi ketään suositella tuhlaamaan edes alelaariroposia tähän tekeleeseen. Kyllä tämä ilman Aliens-nimikettäkin tuon yhden tähden olisi saanut.

Toki jos monotoninen räiskintä, putkimainen kenttäsuunnittelu, tekoälyttömät viholliset ja tappavan tylsä mekaniikka kiinnostaa, niin... hetkinen, miksi tuo litania alkoi kuulostaa FPS-genren peruspilareilta? ;)

Ei paremmaksi todellakaan, mutta nimenomaan putkiräiskintänä menee siinä missä Codit ja bäfät yksinpeleinä omalla kohdalla, pidin jopa Duke Nukemista omituisella tavalla :D Ironisinta tosin tässä negatiivisuudessa että porukka haluaa varmaan ihan mielenkiinnosta päästä pelaamaan peliä, näkeäkseen kuinka paska se nyt voi olla.

Yksi tähti? Ettei olisi fani rage päällä kun kirjoitettu arvostelu :D. Kyllä, lopullinen tuotos ei vastaa sitä mitä muutama vuosi nähtiin peli demossa, tekoäly on melko rikki yksinpelissä paikoin. Scriptattu putkijuoksu kylllä. Ongelmia siis on. Mutta itse olen kovasti nauttinut splitscreenista jossa tosin on omia ongelmiansa myös sekä varsinkin MP puolelta saa sitä AvP2 nettipelien nostalgista tunnetta. Tähtiasteikolla en osaa tarkkaan sanoa että miten arvostella mutta olisiko lähempänä 3 tähteä kuin 1 omasta mielestäni. Mieluummin tämän moninpeli kuin Bäfä tai CoD. Toivottavasti sitä vielä viilailevat kuitenkin. Lagi välillä ongelma.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi