Grand Theft Auto IV
Blogi

GTA IV on nyt täysi-ikäinen – miksi se on edelleen kokemisen arvoinen?

Niko Lähteenmäki

KonsoliFINissä keväällä 2020 aloittanut populaarikulttuuri-intoilija ja jokapaikanhöylä. KonsoliFIN Podcastin juontaja ja tuottaja loppuvuodesta 2020 alkaen, podcast-puolen päätoimittaja alkuvuodesta 2026 alkaen. Kirjoittanut myös aikoinaan Pelaajalle verkkouutisia.

Niko Lähteenmäen blogi

Grand Theft Auto IV on edelleen hikoistaan huolimatta varsin mainio peli, lisureista puhumattakaan. Ex-Rockstar-kiho Leslie Benziesin hyvin keskinkertaisen MindsEyen läpäistyäni päädyin pelaamaan studion kirjastosta jotain aidosti laadukasta. En valitettavasti osannut 19-vuotiaana varhaisaikuisena oikein arvostaa GTA IV:n ansioita suorastaan päräyttävän San Andreaksen jälkeen, mutta kuten tavataan sanoa: ihminen on joskus erehtyväinen olento.

Vaikka muutaman kuukauden takainen MindsEyen parissa kärvistely ei tuntunutkaan järin hyvin käytetyltä ajalta, sai se aikaan itsessäni sentään jotain positiivista. Päähäni juolahti ajatus: olisipa mielenkiintoista testata jotain vanhempaa GTA:ta ennen kutososan tuloa. Seuraa tunnustus: GTA V:tä en edes harkinnut, sillä olen yrittänyt aloittaa sitä ainakin kolme kertaa ja aina on sama lopputulos – EVL, eli ei vain lähde. Mutta sitten keksinkin, että käännän GTA VI:n numeraalit toisin päin ja lähdenkin pitkästä aikaa testaamaan nelososaa, sillä se jäi itselläni aikoinaan pahasti kesken. Siispä aloin oitis selvittelemään, mikä olisi paras tapa kokea nimike.

Nopeasti tulin siihen tulokseen, että ongelmallisen PC-version sijaan GTA IV on paras kokea Xbox Series X:llä, sillä peli pyörii lukitsemattoman ruudunpäivityksen ansiosta täydet 60 freimiä sekunnissa, ja skaalautuva grafiikkakin ottaa nähdäkseni "ilon irti" laitteistosta hieman terävämmän kuvan turvin. Tosin jostain syystä ruutu on melkoisen pimeä oletusasetuksilla, mutta valikoiden sisäisiä väri- ja kirkkauspötiköitä säätämällä tämä onneksi korjaantuu. Noin muuten grafiikka on toki hyvin vahvasti vuosimallia 2008, joten mitään maagista kasvojenkohotusta on turha odottaa. Täytyy sekin tässä kohtaa mainita, että ainakin 25 miljoonaa kopiota vuosien saatossa myyneessä teoksessa on myös se hyvä puoli, että sitä ei ollut vaikea löytää – Minttikunnossa oleva levyversio sekä Episodes-paketti löytyivät Torista Xbox 360:lle yhteensä kympillä (kiitokset vain myyjälle, jos tunnistat itsesi!).

Sota pähkinänkuoressa.

Jos miettii miten jäätävä ero GTA V:n ja IV:n myyntiluvuissa (noin 230 miljoonaa versus 25 miljoonaa kopiota) on, lienee turvallista todeta, että vitososa puhutteli huomattavasti isompaa joukkiota kuin nelososa. Verkossa pyöriminen paljasti myös, että viimeksi mainittu lienee yksi emosarjan kiistellyimmistä teoksista fanien keskuudessa. Aikanaan lähes poikkeuksetta ylistäviä arvosteluja osakseen saanut teos kertoo muista osista synkemmän ja vakavamman tarinan, vieläpä serbialaisen maahanmuuttajan näkökulmasta, joka oli tuolloin jotain ennenkuulumatonta.

Amerikkalaista unelmaa tavoitellaan hinnalla millä hyvänsä, vaikka kapuloita lyödään rattaisiin joka suunnasta, kulttuurishokin ollessa murheista pienimpiä. Teos kertoo mielestäni varsin koruttomasti maahanmuuttajien arkielämästä – uudet tulokkaat joutuvat usein todistelemaan itseään kohtuuttoman paljon, ja monet suhtautuvatkin päähenkilö Niko Belliciin lähtökohtaisesti varauksella ja usein suorastaan alentavasti. Päähahmolla on tietenkin omat demoninsa, jotka toimivat hänen ajatusmaailman ja oikeudentajunsa taustalla. Lähtökohtaisesti Niko ei kuitenkaan ole läpeensä paha ihminen, varsinkaan limaiseen Roman-serkkuunsa verrattuna.

Treffit keilahallissa. Roman-serkku ei onneksi tunkenut mukaan.

Unelma paremmasta

Sen verran kauan GTA IV:n julkaisusta on ehtinyt vierähtää, että tässä kohtaa voisi olla hyvä hetki kerrata premissi. Reissu alkaa, kun itäeurooppalainen ex-sotilas Niko Bellic (Michael Hollick) saapuu Liberty Cityyn rahtilaiva Platypuksella paetakseen rikosten täyteistä menneisyyttään. Kaiman tarkoituksena on tavoitella sitä kuuluisaa amerikkalaista unelmaa ja etsiä mies, joka petti hänen yksikkönsä ja johdatti sen sotatantereella väijytykseen noin kymmenen vuotta aiemmin.

Tavattuaan pitkän tauon jälkeen serkkunsa Romanin (Jason Zumwalt) hän huomaa pian, että serkkupojan kertomukset rikkauksista ja menestyksestä ovat lähes yhtä vahvasti liioiteltuja kuin Mark Twainin ennenaikaiset kuolinhuhut 1800-luvun loppupuolella. Ylellisen elämän, hienojen autojen ja kauniiden naisten sijaan Roman asuu pienessä, likaisessa ja ötökkäongelmaisessa asunnossa, omistaa kannattamattoman taksiyrityksen, kärsii peliveloista ja joutuu jatkuvasti riitoihin koronkiskureiden kanssa. Täten Niko joutuu keskelle Romanin sotkuja, eikä aikaakaan kun kaima huomaa jo solmivansa uusia – paikoin hyvin kyseenalaisiakin – kontakteja kaupungissa.

Mielenkiintoisista lähtökohdistaan huolimatta GTA IV:tä ei voi missään nimessä pitää ajattomana tarinankerronnaltaan. Ensimmäisenä silmille pomppaa karikatyyrimäinen ja suorastaan karkea dialogi. Pervoa Roman-serkkua tuntuu usein kiinnostavan lähinnä sluibailu sekä naisten etu- ja takamukset, kun taas paikan pomo Vlad ahdistelee vähän väliä työpaikan sihteeriä. Niko taasen vaikuttaa alkuun hieman kunniallisemmalta ihmiseltä, jolla tosin on omat synkät salaisuutensa. Kaiken kaikkiaan etnisyyteen osuvia loukkauksia lentelee tiheään, minkä lisäksi monet pelin miehistä ovat päihdeongelmaisia limanuljaskoja. Dialogikin on usein sellaista, että heikompia hirvittää. Toisaalta teos käsittelee rikollisten alamaailmaa rehellisen rujosti, jota tietyllä tapaa arvostan hyvinkin paljon.

Baarissa kuulee ”parhaat” jutut.

Pitkälti lisensoidusta ääniraidasta johtuen arvelin, että settilistaan on tullut joitain muutoksia lisenssisopimusten päättymisten johdosta. Mutta enpä arvannut, että tässä pääsi hyppäämään ihan kunnolla kaninkoloon, sillä muutoksia on paljon enemmän kuin voisi alkuun kuvitella. Autenttisuuden kannalta yksi harmittavimmista jutuista on se, että pelistä on vuonna 2018 poistettu yhtä biisiä lukuun ottamatta koko Vladivostok FM:n settilista ja korvattu se sattumanvaraisella slaavimusalla. Kaikkiaan pelistä on siivottu vuosien saatossa noin 50 biisiä lisenssien vanhentumisen johdosta.

Musiikin saralla autenttisuutta saadakseen pitäisi siis kaivaa vanha Xbox 360 kaapista ja pelata päivittämätön versio kyseisellä laitteella. Sitten on vielä sellainenkin hieno juttu, että viimeinen tehtävä on edelleen rikki Xbox Seriesillä 60 freimin ruudunpäivityksen vuoksi, mutta YouTubesta löytyi onneksi workaround tähän, joten teos on kyllä läpäistävissä Series X:llä. Mutta aika mielenkiintoista, että Rockstar ei ole vaivautunut kaiken tämän ajankaan jälkeen bugia liiskaamaan – teos kun on kuitenkin edelleen vapaasti ostettavissa esimerkiksi Xboxin digitaalisella kauppapaikalla.

Vlad ohjastaa Nikoa.

Meidän laivassa...

Vielä tänäkin päivänä GTA IV:n yksi sykähdyttävimpiä aspekteja on ehdottomasti Liberty Cityn yksityiskohtaisuus. Se mitä Rockstar sai irti nolkytluvun raudasta sekä nelos- että vitososan kohdalla, voidaan pitää suoranaisena urotekona. Toki ruudunpäivitys yskähteli vähän väliä erityisesti PlayStation 3:lla ja piirtoetäisyys kapeni aika lyhyeksi, mutta silti. Rohkean visionsa ansiosta se tuntuu itse asiassa yllättävän uskottavalta paikalta, kun vertaa esimerkiksi MindsEyen tai L.A. Noiren näyttävään, mutta auttamattoman "passiiviseen" kaupunkiin. Jotkut asiat eivät tietysti muutu, sillä ennakkomateriaalista päätellen Rockstar jatkaa "säväyttämisperinnettä" kutososan kanssa.

Niko ei kusipäitä katsele.

Kunhan Nikon ja ajoneuvojen ohjattavuuteen tottuu, on varsinainen pelaaminen sarjalle ominaisesti varsin monisyistä. Rosoisen, mutta silti varsin viihdyttävän ja ajoittain jopa koskettavan monikymmentuntisen päätarinan (ja kymmentuntisten lisäreiden) ohella tekemistä on vaikka ja kuinka: on ihmissuhteista huolehtimista, erilaisia aktiviteetteja kuten keilailua (HEEEEY NIKO, LET'S GO BOWLING!) tai ihan vaan silkkaa riehumista vailla käsikirjoitusta. Ja tästä päästäänkin aasinsillan kautta kätevästi pelin tarinaan, jota oli eittämättä mielenkiintoista tarkastella vuoden 2026 näkökulmasta.

Vaikka Niko päätyy keskelle Roman-serkun sotkuja, aitoon GTA-tapaan hän alkaa pikku hiljaa kavuta rikollismaailman hierarkiassa ylöspäin, pitäen samalla mielessään alkuperäisen tavoitteensa. Erona aiempiin seikkailuihin on kuitenkin tyyli: Karikatyyrimäisemmän menon sijaan mukana on suurempi ripaus inhorealismia, ja ennen kaikkea ihailen sitä, miten Rockstar päätti aidosti kyseenalaistaa ja jopa kritisoida klassista amerikkalaisen unelman romantisointia. Se kun useimmiten ei voisi kauempana olla totuudesta.

Tärkeä kysymys.

GTA IV:ssä on jopa kaksi erillistä loppua, joista kummassakin pääsankarimme itse jää eloon näennäisesti voitokkaana. Erona näissä kahdessa loppunäytöksessä on kuitenkin se, mitä hän lopulta menettää ja onko ratkaisun tuoma elämä lopulta ylipäätään elämisen arvoista. Niko oppii myös kantapään kautta, miten onnistunut kosto ei todellakaan tuo täydellistä tyydytystä tai ylipäätään kuolleita läheisiä takaisin. Rockstarin aiempaa raadollisempi lähestymistapa toimii paikoin pahasti ikääntyneestä dialogista huolimatta ihailtavan hyvin tarinan eduksi.

Kun taas katselen GTA VI:sta tähän mennessä näytettyä materiaalia, on vaikea sanoa mikä lopulta on rikolliselämän, toiminnan, huumorin, oheistekemisen ja yleisen sekoiluenergian tasapaino. Toivottavasti tuleva megaeepos yllättää allekirjoittaneen positiivisesti, sillä ensivaikutelma olisi voinut olla parempikin. Kohta se joka tapauksessa selviää, kun hartaasti odotettu teos viimein julkaistaan torstaina 19.11.

GTA IV - Ajelulla
GTA IV - Baarilätinää
GTA IV - Harrastukset häämöttävät
GTA IV - Juna kulkee
GTA IV - Little Jacob tarjoaa töitä
GTA IV - Little Jacob tervehtii
GTA IV - Nettisurffailua
GTA IV - Niko jututtaa kidnapattua
GTA IV - Niko jättää kaaosta jälkeensä
GTA IV - Niko miettii, mitä tänään tekisi
GTA IV - Romanin kanssa henkeviä
GTA IV - Tappelu koriskentällä
GTA IV - Tullihommat
GTA IV - Ulos autosta!
GTA IV - Yöelämä
GTA IV - Dimitrin alkoholiongelma