Kuva
Grand Theft Auto IV
Peli

Grand Theft Auto IV

Julkaistu
29 Huhtikuu 2008

Julkaisut

Ensijulkaisu

Uutinen

Grand Theft Auto IV rullaa tätä nykyä myös Xbox Onella

Vuonna 2008 julkaistu Grand Theft Auto IV on päätynyt Xbox Onen taaksepäin yhteensopivien pelien valikoimiin.

Xbox One pyörittää nyt nätisti varsinaista Nico Bellicin pääseikkailua, kuin myös myöhemmin julkaistuja laajennuksia The Lost and the Damned sekä The Ballad of Gay Tony. Xbox 360 -levykkeen omistavat voivat ladata Onen kovalevylle GTA IV:n digitaalisen version, kunhan käyttävät peliä laitteen levykelkassa. Jo aiemmin digitaaliseen painokseen sijoittaneet taas voivat kaivella nimikkeen konsolin pelilistasta.

Jaakko Herranen
Uutinen

50 miljoonaa GTA IV:n lisäsisällöstä

Microsoft maksaa tiettävästi 50 miljoonaa dollaria Grand Theft Auto IV:n yksinoikeussisällöstä, josta kerrottiin ensi kertaa viime vuoden E3-tapahtumassa. Sopimuksen arvosta saatiin vihiä Take-Twon tuloskertomuksesta.

Pelin Xbox 360 -versioon on suunnitteilla kaksi mittavaa laajennusta. Ensimmäinen lisäosa tulee ladattavaksi ensi vuoden maaliskuussa. Jälkimmäisen laajennuksen on puolestaan määrä valmistua vielä saman tilivuoden aikana – viimeistään lokakuussa 2008.

Hakkiz
Uutinen

Tiedonmurusia PlayStation 3:sta

Amerikkalainen PSM-pleikkarilehti on saanut tietoonsa joitakin uusia yksityiskohtia PlayStation 3:sta ja sille saapuvista peleistä. PS3:n esittely ensi viikon Tokyo Game Showssa tapahtuu vielä matalalla profiililla, mutta tammikuussa Las Vegasin Consumer Electronics Showssa PlayStation 3 tulee olemaan voimakkaasti esillä. Konsolin luvataan edelleen olevan maailmanlaajuisesti kaupoissa ennen ensi kesää.

Oliver