Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Lisää tietoa Gran Turismon tulevista päivityksistä

Polyphony Digitalin johtaja Kazunori Yamauchi valottaa Gran Turismo 5:n lähitulevaisuuden suunnitelmia uudessa Famitsu-lehden haastattelussa.

Yamauchi on aiemmin antanut joitan vinkkejä Twitter-tilinsä kautta, mutta nyt hän tiedottaa päivitysten luonteesta virallisempaa reittiä. Seuraava päivitys tulee tapahtumaan vielä joulukuun aikana ja Yamauchin mukaan se tulee olemaan "merkittävä".

Kysymykseen uusien ratojen, autojen ja photo mode lokaatioiden tulosta mahdollisesti ladattavana lisäsisältönä Yamauchi vastaa:

- Niiden tekemisen on vaikeaa ja hidasta. Niitä ei voi tuoda yhtä nopealla aikataululla kuin esimerkiksi korjauksia pelin ongelmiin. Uusia autoja tai ratoja saattaa tulla lisäsisältönä, tai sitten vasta seuraavassa pelissä.

Pelin B-spec tilan hän vahvistaa saavan verkkopelin tulevaisuudessa. Rataeditorilla tehtyjen ratojen käyttö myös verkkokisoissa on suunnitelmissa. Lisäksi joitakin valittuja automalleja tullaan päivittään standardista premium-malleiksi, mutta ei kaikkia. Päivityksen saavat Yamauchin mukaan vain tietyt klassikko-autot.

Päivitysten ja uusien ominaisuuksien aikataulusta Yamauchi ei kertonut, mutta hänen näkemyksensä mukaan päivitys per kuukausi olisi hyvä tahti.

Galleria: 

Kommentit

Ihan asialliset jatko suunnitelmat GT5:lle, varsinkin standardien muokkaus premiumeiksi kelpaa.

Onko nämä niitä "merkittäviä" päivityksiä, joita luvattiin jo Proloon?

Sen verran ympäripyöreitä lupauksia, että itse en ainakaan hauko henkeä.

Hohhoijaa näitä "uutisia". Peli on varmasti ihana, kultainen ja legendaarinen, mutta nämä uutisina julkaistavat päivitykset sun muut alkavat tympiä etusivulla.

Bröm bröm vaan ja lisää tärkeitä uutisia!

Mielelläni päivityksiä otan vastaan. Mutta vielä mieluummin kuulisin, että esimerkiksi olemassa oleviin NASCAR ja WRC-lisensseihin pohjautuen tehtäisiin kunnon lisäosat, jolla pääsisi ajamaan esim NASCAR-kauden tai WRC-kauden kaikilla säännöillään ja nicheillään. Nämä pikkueventit, joita olen tähän asti päässyt kokeilemaan on hyvin pieni pintaraapaisu mitä tällä pelimoottorilla ja lisensseillä olisi mahdollista saada aikaan.

Toivon Polyphonilta massiivista panostusta maksullisiin lisäosiin. Gran Turismo 6 täytyy jättää suosiolla PS4:lle.

Mielestäni saisi tulla päivityksenä lisää kisoja. Alkaa pikkasen tympimään kun joutuu vanhoja kisoja hakkaan että saa rahaa että saa ostettua auto jolla pääsee uusiin kisoihin ja siinä ajaa sit pari kisaa. Ja missä on drifting kisat?!?!?

Juzq: Drifting-kisoja löytyy pelin Arcade-modesta.

On se kumma, jos Bugatti Veyronia ei päivitetä Premiumiksi. Se, että kyseinen auto on standard mallia on jo sinäänsä täysin käsittämätön asia...

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi