Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Huhu: Microsoft-pisteistä luovutaan tänä vuonna

Microsoftin huhutaan luopuvan pisteiden käyttämisestä maksuvaluuttana kuluvan vuoden loppuun mennessä. Asiasta uutisoi Inside Mobile Apps -verkkosivu.

Sivuston saamien tietojen mukaan linjaus koskee niin Xbox Liveä, Zune-kauppapaikkaa kuin Windows Phoneakin. Ohjelmistojätti vastasi Inside Mobile Appsin tiedusteluihin perinteisesti "emme kommentoi huhuja tai spekulaatioita".

Alun perin Xbox 360:n julkaisun yhteydessä käyttöön otetut Microsoft-pisteet eivät ole pitkään aikaan olleet ainoa käypä valuutta Xbox Livessäkään. Pelaajat ovat voineet ostaa Games on Demandista täysimittaisia pelejä suoraan rahalla. Windows Phonella puolestaan sovellukset maksetaan rahalla ja niiden sisällä kauppaa käydään pisteillä.

Mikäli tiedot pitävät paikkansa, vaihdetaan käyttäjätilille jääneet pisteet lopullisen vaihdoksen yhteydessä paikalliseksi valuutaksi.

Tähän saakka Microsoft-pisteitä on myyty sekä Xbox Livessä että kortteina kaupoissa. Esimerkiksi PlayStation 3:n verkkokaupassa on alusta lähtien voinut maksaa ostoksensa rahalla. Luottokorttitietoja ei kuitenkaan ole tarvinnut syöttää palveluun, sillä valuuttaa myydään myös kaupoissa maksuseteleinä.

Galleria: 

Kommentit

Olisi kyllä mielestäni kovin hyvä parannus. Selkeämpää ja helpompaa kylmällä valuutalla. Saas katsoa tapahtuuko tuota vaan, vai onko tosiaan pelkkää huhua.

Ihan luonteva ja tervetullut muutoshan tuo. Hieman pistää tosin hymyilyttämään ainakin Eurogamerin käyttäjäkommentit, joissa muutamissa tämä tulkitaan kutakuinkin yhtä ikäväksi jutuksi kuin koko pistesysteemi alunperinkin. Ennen oli ongelmana se, että tilille jäi aina ylijäämäpisteitä ja rahan käsite hämärtyi. Nyt onkin ongelmana se, että pisteitä pystyi ostamaan "alennuksella" ja tämän myötä kaikki vain kallistuu. Niin tai näin, hapan pelaaja lienee aina hapan pelaaja ^^;

Ei siinä muuta, mutta tämä tulee nostamaan hintoja varmasti. Jokainen voi vaikka huvikseen vertailla GoD-pelien hintoja pointseilla tai ilman. Ilman häviää aina, jos vähänkään katsoo mistä pisteensä ostaa.

Kyllähän tässä tappiolle tullaan jäämään ja varmaan aika paljon, mutta ainakaan ei tarvi enää metsästää niitä halvimpia pisteitä. Tarvii vaan tilata kauhee kasa rahakortteja alvittomaan hintaan ahvenanmaalta vuoden loppuun mennessä kun sitten tukitaan sekin porsaanreikä.

AIna ihmetellytkin, miksi Boxilla jotain ihme pojoja on. Pleikkarilla on vain niin luontevaa maksaa rahalla. Tiedät just tarkalleen paljon se maksaa jne.

Mitä vaikeata tähänkään mennessä on ollu laskea paljon mikäki maksaa? Itselle tullu 100p karva yli euron maksaan

Koskaan en ole maksanut luottokortilla, kun en semmoista omista. Mikkisoftapisteet ja PSN-kortit on toiminut hyvin tähänkin asti. Toivottavasti niillä voi edelleenkin maksella.

Selventäähän tämä ostotilannetta. Mutta kuten jo todettukkin hintoihin tämä vaikuttaa todella negatiivisesti. Ne nousevat jopa kolmanneksella, fuk nae.

"AIna ihmetellytkin, miksi Boxilla jotain ihme pojoja on. Pleikkarilla on vain niin luontevaa maksaa rahalla. Tiedät just tarkalleen paljon se maksaa jne."

Kun ostat rahalla, niin maksat tyypillisesti pelistä n. 20 euroa (esim. Resident Evil 4 HD, sekä XBLA että PSN). Sen sijaan kun ostat pisteillä, niin maksat 1680 pistettä. Halvalla ostetuilla pisteillä tämä on noin 14 euroa. Tarvitseeko selittää enempää, miksi pistesysteemi on parempi? Minä ostan mieluummin halvalla kuin "luontevasti" kalliilla...

Veikkaan, että muutoksen myötä loppuu myös indiepelien osto USA-tililtä.

Tuskin prepaidkortit tulee silti poistumaan.

ja eikös Plegepuolellakin saa ostettua tyyliin 40e prepaidin 30e:llä, kun löytää oikeat ostomestat?

"ja eikös Plegepuolellakin saa ostettua tyyliin 40e prepaidin 30e:llä, kun löytää oikeat ostomestat?"

Aika heikolta näyttävät PSN-korttien tarjoukset. Esim. zavvi:ssa ja thehut:issa £25 kortti maksaa £24.95 eli säästöä huikeat £0.05 (plus postarit päälle). Ainoa isompi alennus näyttäisi olevan tällä hetkellä Ahvenanmaan alv:ton hinta, mutta tuokinhan tullaan kohtapuoliin estämään. Muita alennuksiahan noissakaan hinnoissa ei ole, eli ilmeisesti ylemmältä taholta on tullut käsky, että "oikealla rahalla" ei saa kilpailla. Virtuaalipisteillähän tuo kilpailu vaikuttaa aikalailla vapaalta.

No eipä minunkaan Google-Fu löytänyt juurikaan parempia tarjouksia. Lienee ollut kyseessä sitten joku hetkellinen alennusmyynti.

Kyllähän tämä vetää minuakin perseeseen aika pahasti; Ikinä ollut vaikeuksia tai ahdistuksia pisteiden kanssa missään muodossa, ja lähes säännöllisesti käyttänyt sitä ~30% "alennusta".

No kippis sille sitten varmaan, että joku löytää jonkun porsaanreijän päästä samoille alennuksille, tai että edes affenanmaalta saisi jatkossa.

Verkkkokaupa.comin suoratoimituksesta saa 50 € psn maksukortin 40,40 €. Eiköhän boxille tule ihan sama homma, jos tuo huhu toteutuu....

"Verkkkokaupa.comin suoratoimituksesta saa 50 € psn maksukortin 40,40 €. Eiköhän boxille tule ihan sama homma, jos tuo huhu toteutuu...."

Ei tule, ja kohta loppuu myös PSN:n puoleltakin. Tuossa on nimittäin vähennetty hinnasta pelkkä alv, ja tuo ei enää kovin kauaa onnistu. Mitään oikeaa alennusta ei tuossa hinnassa ole.

EDIT: ja itse asiassa tuohon verkkokaupan hintaankin on näköjään vielä piilotettu pieni välistäveto + ne postikulut, joita tuotteesta muka ei joudu maksamaan. Täysin arvonlisäveroton hintahan nimittäin olisi 0,77 x 50 euroa = 38,50 euroa.

^kohtapuoliin vuonna 2013 jos nyt en ihan väärin muista milloin lakimuutos astuu voimaan. Siitä vaan tilaileen suoratoimituksella varastoon nyt kun vielä saa.

TkHx: ALV maksetaan verottoman hinnan päälle, eli arvonlisäveroton hinta on 81,3% loppuhinnasta (1 / 1,23). Tällöinkin toki jää 30 senttiä ylimääräistä Verkkokaupalle 40,40€ hinnasta.

Hyvä jos pistepelleilystä luovutaan. Eurohinnat kehiin niin vertailukin helpottuu.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi