Sonyn yhdeksi lippulaivasarjaksi noussut Resistance-tieteisräiskintä saapuu piristämään Vitan hiljentynyttä julkaisukalenteria. Chimeroita ei suinkaan metsästetä ensimmäistä kertaa taskukoossa, sillä jo alkuperäisellä PSP:llä nähtiin laajalti kehuja kerännyt Resistance: Retribution. Tällä kertaa vetovastuu annetaan kuitenkin melko tuntemattomalle tiimille. Taustalla häärivän Nihilistic Softwaren meriittilista koostuu keskinkertaisista tekeleistä, kuten PlayStation Move Heroes ja Conan. Räiskinnännälkäisten Vita-omistajien onneksi studio venyy tällä kertaa varsin mallikelpoiseen suoritukseen.

Amerikkalaista unelmaa puolustamassa

Vaihtoehtoiselle 1950-luvulle sijoittuvassa tarinassa ei aiemmista osista poiketen astuta lainkaan ammattisotilaan saappaisiin. Päärooliin nousee amerikkalainen palomies Tom Riley, joka näennäisestä tavallisuudestaan huolimatta lahtaa vihamielisiä muukalaisia vähintään edeltäjiensä tehokkuudella. Yhdysvaltain tuho on juuri alkamassa, kun viruksen tavoin leviävät Chimerat rantautuvat New Yorkiin. Rileyn motiivit epämieluisten vieraiden turpaan vetämiselle ovat kuitenkin koko ihmiskunnan pelastamista maanläheisempiä. Aluksi ainoastaan kirveellä aseistetun sankarin tavoitteena on pelastaa vaimonsa ja tyttärensä sekasorron keskeltä. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että matkaan mahtuu mutka jos toinenkin ennen kuin lopputekstit rullaavat ruudulla.

Uudesta kehittäjästään huolimatta Resistance: Burning Skies tuntuu välittömästi tutulta niin rytmitykseltään, kenttäsuunnittelultaan kuin aseiltaankin. Tiukassa putkessa etenevää räiskintää sävyttävät satunnaiset pomokohtaamiset, skriptatut läheltä piti -tilanteet sekä lyhyeksi jäävät suvantovaiheet. Matkan varrella nähdään tylsänpuoleisten varastorakennelmien ja kaupunkikortteleiden ohella näyttävämpiä maisemia, mieleenpainuvimpana New Jerseyn George Washington -sillalle sijoittuva osio. Liekö kyse alustakohtaisista rajoitteista vai mielikuvituksen puutteesta, mutta kamppailut suurempia mörököllejä vastaan jäävät vaisummiksi kuin PlayStation 3 -versioiden välienselvittelyissä. Pienempää tykinruokaa vyörytetään ruudulle senkin edestä. Onneksi Rileyn ei tarvitse luottaa tuholaistorjunnassa pelkästään kirveeseensä.

Ensimmäinen poimittava tuliluikku on hakeutumistoiminnolla varustettu Bullseye, joka esiteltiin jo alkuperäisessä Resistancessa. Klassikko-osastoa edustavat lisäksi seinien läpi ampuva Auger sekä Sixeye-tarkkuuskivääri. Uuttakaan lahtauskalustoa ei unohdeta: jopa neljä hakeutuvaa ohjusta kerrallaan sylkevä sinko hyppää suoraan tuhovoimaisimpaan ääripäähän, kun lähitaisteluun turvaa tuo haulikon ja varsijousen risteytys Mule. Matkan varrella mukaan tarttuu yhteensä kahdeksan asetta. Määrä on reilusti pienempi kuin Resistance 3:ssa, mutta tuliluikkujen selvästi toisistaan eroavat käyttötyylit kompensoivat tilannetta. Jokaiselle vempeleelle tarjotaan jälleen kakkostoiminto, joka aktivoidaan kosketusruudun avulla. Esimerkiksi Mulen räjähtävän nuolen asettamisessa sormea liu'utetaan aseen myötäisesti, kun singon hakeutumistoimintoa käytetään yksinkertaisesti vihollisten yli pyyhkäisemällä.

Ruudun kuvakkeita napauttamalla avataan lisäksi ovia, heilutellaan kirvestä sekä viskotaan kranaatteja. Heitoissakin voi hyödyntää eri tapoja tilanteen mukaan: pikaisesti ikonia painamalla räjähde lähtee suurin piirtein tähtäimen osoittamaan ilmansuuntaan, kun rauhallisempi naatittaja määrittää manuaalisesti lentoradan ruudulle. Vaikka kosketusnäyttökikkailu toimii pääsääntöisesti mainiosti, kovimman tulituksen keskellä sormien nostaminen näppäimiltä saattaa tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä. Muilta osin erinomaisista kontrolleista on vaikea keksiä moitittavaa. Resistance: Burning Skies ei pelattavuudeltaan häviä käytännössä juurikaan isoveljilleen. Aavistuksen aiempia osia verkkaisempi pelitempo peittää viimeisetkin kankeuden rippeet kahden tatin tähtäyksen osalta, joten suorituksesta täytyy nostaa hattua.

Tasaisen varmaa

Nihilistic Software onnistuu loihtimaan Vitan ruudulle varsin vakuuttavia näkymiä. Kentät ja etenkin vihollishahmot ovat mukavan yksityiskohtaisia, vaikka lievästä mielikuvituksen puutteesta kärsivätkin. Ruudunpäivitystä ei voi kutsua silkinpehmeäksi, mutta meno pysyy riittävän sulavana toiminnan hektisyydestä riippumatta. Ääninäyttely saa puhtaat paperit, eikä harvakseltaan käytetyssä musiikissa ole moitittavaa. Ainoastaan aneemiset aseäänet jättävät kylmäksi. Lokalisaatio hoidetaan fiksusti tekstityksillä. Yksittäisiä kielikukkasia lukuun ottamatta suomennosjälki on hyvää.

Noin kuusituntisen kampanjan kylkeen tarjoillaan myös verkko-ominaisuuksia. Valitettavasti ennen julkaisua moninpeliin pääseminen osoittautui mahdottomaksi seuran puutteen vuoksi. Tosin ainakin paperilla maksimissaan kahdeksan hengen karkelot vaikuttavat lupaavilta. Valikoiden perusteella tarjolla on nykystandardit täyttävää toimintaa hahmonkehityksineen ja lukuisine pelimuotoineen. Tiukatkin matsit sujunevat hyvien kontrollien ansiosta, joten ainoastaan nettikoodissa mahdollisesti piilevät heikkoudet jättävät kysymysmerkkejä ilmaan. Asiaan palataan viimeistään foorumin puolella, mikäli aihetta ilmenee.

Kokonaisuutena Resistance: Burning Skies on onnistunut teos, joka tulee tarpeeseen huolestuttavaa hiljaiseloa viettäneelle käsikonsolille. Ikimuistoiset huippukohdat jäävät seikkailusta uupumaan, mutta tasaisen tiukkana pysyvä toiminta onnistuu pitämään otteessaan lopputeksteihin saakka. Vaikka pelkästään tämän vuoksi Vitaa tuskin kannattaa rynnätä ostamaan, tarjotaan ainakin laitteen nykyisille omistajille takuuvarmaa räiskintäviihdettä kesälomareissuja piristämään.