Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Päivitys: Uusien tietojen valossa on käynyt ilmi Albert Penellon olleen autuaan tietämätön asian oikeasta tilasta. Xbox Music tulee Xbox Onelle ainoastaan maksullisena versiona. Palvelua testatakseen on kuitenkin mahdollista kuunnella 15 ilmaista kappaletta ennen varsinaisen ostopäätöksen tekemistä. Lähde: Eurogamer

Microsoftin Albert Penello on paljastanut uteliaalle kyselijälle Twitterissä Xbox Onen uuden musiikkipalvelun ominaisuuksia.

Xbox Music -palvelu on uudella konsolilla jokaisen kultajäsenen käytössä ilman erillistä omaa lisämaksuaan. Tätä nykyä Windowsille ja Xbox 360:lle tarjottava Xbox Music vaatii toimiakseen erityisen musiikkipassin ostamisen. Miljoonia kappaleita sisältävä musiikkikirjasto avautuu käyttäjän ulottuville vasta maksun jälkeen. Microsoft haalii jatkossa maksavia asiakkaita upottamalla ilmaisjäsenten soitannan sekaan tasaisin väliajoin mainoksia hieman Spotifyn tyyliin.

Xbox One julkaistaan Amerikassa sekä lukuisissa Euroopan maissa 22. päivä marraskuuta. Suomen sisältävä toinen julkaisuaalto sijoittuu ensi vuoden alkupuolelle.

Galleria: 

Kommentit

Itse en ole boksin ostaja (ehkä tulevaisuudessa, kuka tietää?), mutta musiikkipalvelun toiminta muussa ekosysteemissä (W8.1 tabletit, WindowsPhone, PC) kiinnostaa. Nyt joutuisin ostamaan passin (ei kiinnosta), mutta XOnen myötä tämä aukeaisi muussa ekosysteemissä (kiinnostaisi++) vai pitäisikö edelleen muuhun ekosysteemiin ostaa erillinen passi (kiinnostus miinus miinus)...

Päivitys: ei kiinnosta pätkääkään tällä konseptilla... Sitä gimmickiä edelleen odotellessa...

Päivitys: Hups, eipäs olekaan ilmaista, joutui Penello nyttemmin toteamaan. Kultajäsenten saama etu onkin se, että he saavat kuunnella ilmaiseksi 15 kappaletta:

According to Penello, he was mistaken regarding the service, and has
since taken to Twitter to clarify the issue.

“I was wrong about Music on Xbox One: You get 15 free song plays then
need Music Pass for ad-free streaming. No ad-supported streaming.
Sorry,” he tweeted.

http://www.vg247.com/2013/11/06/xbox-one-version-of-xbox-music-will-be-f...

Olinkin jo kummissani, kun samassa uutisessa olivat sanat "Microsoft", "Xbox" ja "ilmainen", että mitä ihmettä, nyt helvettikin varmaan jäätyy...Mutta väärinkäsityshän se "ilmaisuus" olikin sitten.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi