Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Marraskuussa ilmestyvän Call of Duty: Black Ops III:n tarinakampanja jättäytyy pois PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä.

Pelin kotisivuilla julkaistun ilmoituksen mukaan Black Ops III:sta on kehitetty erityisesti nykyisiä konsoleita sekä PC:tä silmälläpitäen, minkä vuoksi yksinpelin kääntäminen vanhalle raudalle on osoittautunut varsin hankalaksi. Yksinpelin ohella pelaajat jäävät myös ilman neljän pelaajan yhteistyökampanjaa.

Pelin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle hankkivat joutuvat siis tyytymään verkkomoninpeliin sekä zombie-pelimuotoon, joista molemmista uupuvat kuitenkin niin peliä varten luotu Weapon Paint Shop -järjestelmä kuin myös eSports-työkalut. Vanhalle alustalle ostaneet saavat myös mukaansa latauskoodin vuonna 2010 julkaistuun Call of Duty: Black Opsiin.

Call of Duty: Black Ops III  julkaistaan 6. marraskuuta PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle sekä PC:lle. Nykyisten konsoleiden painoksista sekä PC-versiosta vastaa aiemmista Black Ops -peleistä tuttu Treyach, kun taas PS3- ja Xbox 360 -versiot valmistuvat Beenoxin ja Mercenary Technologyn alaisuudessa.

 

Kommentit

Eipä tätä yksinpelin takia osteta. Kaikki paukut verkkopeliin on toivomus myös uudella konsolisukupolvella. Jäänyt tarina koskematta jo useammassa vuosikertapainoksessa. 

Teit juuri sinä mitä tahansa, torso on aina torso.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi